Homoklassikko televisiossa herätti Iltalehdessä sensuurihalut

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Saksalaisen elokuvan suuriin nimiin kuuluvan Rainer Werner Fassbinderin ohjaama Querelle vuodelta 1982 on Jean Genetin romaanista ammentava kertomus merimiehestä ja hänen rakastajistaan.

Elokuvassa on miesten välistä seksiä. Pornoa se ei ole, ei oikein pehmopornoakaan, sillä tyyli on enemmän ekspressionistinen. Eleet ovat suuria.

Querelle on jo esitetty Suomen televisiossa. Se sai valtakunnallisen kanavan ensiesityksensä marraskuussa 1995 Tv1:llä. Ei tullut isoa kohua.

Tänään Querelle esitetään taas televisiossa, nyt Teemalla, osana Pride-viikon ohjelmistoa. Elokuvalla on lajissaan kiistaton klassikon status. En ota kantaa, onko se kovin hyvä.

Kohua siitä nyt kuitenkin leivotaan, ilman mitään järjellisiä perusteita.