Hollywood perui taas – eikä sen elokuvakesä ole enää koskaan entisensä
Tenetin piti olla ensimmäinen koronanjälkeinen iso Hollywood-ensi-ilta.
Sitä se saattaa olla edelleen, mutta Christopher Nolanin odotettua elokuvaa siirrettiin sittenkin kaksi viikkoa eteenpäin. Maailmanlaajuinen ensi-ilta ei ole 17. heinäkuuta vaan 31. heinäkuuta.
Vai onko?
Samaan syssyyn studio Warner Bros nimittäin siirsi myös kesän toista isoa elokuvaansa, jo kertaalleen alkukesästä elokuun puoliväliin heitettyä Wonder Woman 1984:aa.
Sen piti saapua valkokankaille 14. elokuuta. Nyt supersankarihitin jatko-osa, josta oli määrä tulla globaalisti yksi vuoden suosituimmista elokuvista, onkin tähtäämässä levitykseen vasta lokakuussa.
Elokuvateattereille merkit eivät siis ole niin suotuisat kuin vielä vähän aikaa sitten näytti. Ongelman juuri on kuitenkin paikannettavissa maantieteellisesti.
Eurooppa voisi olla pian valmis – Finnkinokin kertoi aikaistavansa teatterien avaamisaikatauluaan siitä, mitä vielä viime kuussa sanottiin. Yhdysvalloissa koronatilanne on yhä paha. On täysin ymmärrettävää, ettei siellä haluta mennä elokuviin tavallisella innolla, eikä olisi vastuullista pitää suuria elokuvateattereita auki. Ja nyt puhutaan jo ”koronan toisesta aallosta” useissa osavaltioissa.
Koska Hollywood toimii maailman suurimman markkina-alueen ehdoilla, ensi-illat siirtyvät toistaiseksi tismalleen sen mukaan, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu. Vuoden 2020 kesälle ja syksylle tarkoitetuista leffoista merkittävä osa on siirtynyt ensi vuodelle, mikä tarkoittaa, että ensi vuoden leffat on tehty maailmassa ennen koronaa, Yhdysvaltojen suurmielenosoituksia ja maan tulevia presidentinvaaleja. Niin, mitä sitten?
Lyhyellä aikavälillä voi todeta, että rajansa kaikella. Loputtomiin ei kenelläkään ole varaa pantata tuotteitaan, ei Hollywoodilla elokuviaankaan. Tavara pilaantuu, jos sitä ei saada markkinoille.
Käynnissä on toinenkin prosessi. Elokuvabisnekseen heijastuu paitsi amerikkalainen koronakatastrofi, myös koko maan henkinen syöksykierre, josta koronakriisin pitkittyminen – kiitos surkean ja vastuuta pakoilevan hallinnon – on oire.
Aika loppuu, yksittäisten tuotteiden osalta konkreettisesti mutta yhteiskunnan kannalta myös symbolisesti. Amerikkalaiset tuotteet ovat olleet mahtavia, koska Amerikka oli mahtava. Kuinka pian on ohi pax americanan aika, jota Hollywood on tukenut, ja josta Hollywood on saanut mahtavan nosteen 75 vuotta?
Ilmiöt lyövät kättä. Tarina on kuin proosaa, mutta se on tosi. Millainen oire on niin paha, että henkinen myrkytys vie yhteiskunnan koomaan? Millaisella voimalla siitä selvitään? Kuinka pitkä on aika, jonka wonderwomanit ja fastandfuriousit kestävät hyllyllä?
Onko se pidempi kuin pelivara, jota Hollywoodin viihdekulttuurihegemonialla on?
Olisi höhlää väittää, että korona yksin muuttaisi sisältöjä tai rakenteita, ja olisi höhlää väittää, että Hollywoodilla olisi yhtäkkiä maksavien yleisöjen tarpeet täyttäviä varteenotettavia uusia kilpailijoita (ja tässä pitää mainita, että kyllä, Netflix kykenee tekemään Da 5 Bloodsin kaltaisia rohkeita kannanottoja ketterämmin kuin perinteiset studiot).
Yhtä höhlää olisi teeskennellä, että eläisimme maailmassa, jossa Amerikka merkitsisi sitä mitä ennen.
Tuleeko supersankarielokuvien tähtilipusta kenellekään enää hyvä fiilis?
Vai osaako Hollywood, josta kevät ja kesä 2020 ovat tehneet hyllytettyjen unelmien varaston, sittenkin reagoida tähän seismiseen muutokseen? Ovatko viihteentekijät ja taiteilijat ennakoineet yhteiskunnallisen rytistyksen?
Millaista viihdettä tuottaa maa, jossa vähemmistöihin kohdistuva väkivalta on herättänyt tai herättämässä kansannousun?
Maistuuko hattara?