Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Hirviöhitti Godzilla vs. Kong vie kohti uutta normaalia – mutta ei Suomessa

Blogit Kuvien takaa 7.4.2021 12:34
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Yhdysvalloissa otsikointi on hurmoksellista.

Godzilla vs. Kong on hitti Yhdysvaltojen elokuvateattereissa. Täyteen salit eivät toki tulleet, sillä kapasiteettirajoitukset ovat yhä voimassa useimmissa osavaltioissa. Mutta merkit ovat hyvät ja täyttöaste ylitti odotukset roimasti.

Esimerkiksi Regal-elokuvateatteriketju avasi salinsa nyt ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Näin pitkään meni tässä välissä ilman, että ketjun näkökulmasta olisi ollut mitään järkevää esitettävää. AMC-ketju availi pisimpään kiinni olleita Kalifornian ja New Yorkin salejaan tiukimpien rajoitusten hellittäessä jo edellisinä viikkoina.

Suurten kaupunkien teatterisulun vuoksi Hollywood on ymmärrettävästi pantannut ensi-iltojaan viime syksystä alkaen. Warnerin Godzilla vs. Kong oli suurin valkokangasensi-ilta sitten elo-syyskuun 2020 ja Tenetin. Godzilla vs. Kongin reilun 30 miljoonan dollarin viikonlopputulos oli puolet siitä, mitä sen arvioitaisiin olleen pandemiattomassa ajassa – siis oikein mukavasti tilanteen huomioiden. Katsojia tuli enemmän kuin Tenetille ensimmäisenä viikonloppuna.