Hiljaisuus: erinomainen ja erilainen kotimainen sotaelokuva ei löytänyt yleisöä

Hiljaisuus on vuoden 2011 toiseksi tai kolmanneksi paras kotimainen Le Havren (ja Hyvän pojan) kannoilla. Sen menestys on ollut silti melko heikko.

Ensi-iltaviikonloppuna kuukausi sitten Hiljaisuus sai vain 4015 katsojaa. Niistä vain kymmenen prosenttia näki sen Helsingissä, kertoi Hiljaisuuden Facebook -sivu. Suhde on yllättävä. Vaikka kotimaiset elokuvat vetävät suhteessa muita paremmin maakunnissa, saavat nekin Helsingissä yleensä silti hyvin katsojia.

Tuon ensi-iltaviikonlopun helsinkiläisyleisö olisi melkein mahtunut yhteen sen salin, Kinopalatsi 1:n esitykseen, joten suosio oli siis  odotuksiin nähden huono – ja neljän tuhannen kävijän tulos yhteensä 38 kankaalta ympäri maan oli kehno. Hiljaisuuden uskottiin vetävän siis paljon paremmin.

Nyt katsojia on vähän alle parikymmentä tuhatta. Kokonaismäärä siitä tuskin tuplaantuu.

Mikä meni pieleen? Paitsi että elokuva on hyvä, on kyseessä kuitenkin sotatarina, ja nehän ovat yleensä vetäneet Suomessa hyvin.

Ehkä se, että kyse ei ole (muutamaa kohtausta lukuunottamatta) rintamatarinasta, vaan eri tavalla vaikeasta paikasta. Sankaruus on suhteellista. Elokuvan nimi voisi olla – päähenkilöiden näkökulmasta, ei heidän suhteestaan kansakunnan kohtalonhetkiin – Ei kiitos 1944-1945.

Se on myös elokuva siitä, mitä sodan jälkeen tapahtui, vaikka asiasta vain vihjataan. Viimeinen kuva laajentaa Hiljaisuuden kauniisti yhden sukupolven elegiaksi. Juuri tämä luottamus mahdollisuuteen olla enemmän kuin näkyvien osien summa tekee Hiljaisuudesta niin vaikuttavan.

Hiljaisuus on myös lähes kokonaan vapaa sellaisesta katsojia mielinkielin hierovasta onpa-tää-vaikeeta-aikaa -nyyhkynostalgiasta, jota suomalaisessa periodielokuvassa on pitkään viljelty.

Vaikutuksensa on ollut tietysti joillain vaisummilla arvioilla. Ainakaan Hesarissa ja Episodissa elokuvasta ei innostuttu. Toisaalta Aamulehdessä se kehuttiin vuoden parhaaksi kotimaiseksi.

Mutta katsokaa nyt tätä traileria. (Tai älkää.) En ikinä olisi mennyt vapaaehtoisesti katsomaan Hiljaisuutta trailerin perusteella. Olisin pyrkinyt pois sieltä, missä tällaista esitetään.

Traileri antaa elokuvasta ihan vääränlaisen kuvan, eikä anna yhtään syytä katsoa se. Siinä on suomielokuvan kliseitä saunakohtausta myöten, kehnosti rytmitettynä. Musiikkikin on kyseenalainen. Elokuvassakin tämä kornin pateettinen Maan korvessa -esitys kuullaan, mutta vasta lopputekstien aikana, joten se ei varsinaisesti pilaa mitään.

Hiljaisuus kannattaa katsoa, trailerista huolimatta.