Helsingin ykköselokuvateatteri Orion julkisti syysohjelmistonsa
Jossain asioissa suomalainen elokuvakulttuuri on maailman parhaiden tasoa. KAVA eli entinen Suomen Elokuva-arkisto on alansa kärkikastia.
Suomi on reilun viiden miljoonan asukkaan maa, joten ei KAVA:n esitystoimintaa voi suoraan verrata esimerkiksi BFI:n Southbankin teatterin ohjelmiin Lontoossa.
Mutta tänäkin syksynä nähdään, että ei siitä välistä niin paljon puutu. Orionin syksyn ohjelmisto on harvinaisen jännittävä ja värikäs. Katsokaa nyt vaikka, kuinka vaisu Tukholman ”cinemateketin” tarjonta sen rinnalla on. Norjalaistenkin setti on aika mielikuvitukseton.
Kava on kova. On japanilaismestari Nagisa Oshiman hyvin kattava retrospektiivi (joka nähdään myös BFI:llä) täynnä harvoin nähtyjä eri monen genren kanssa flirttailevia elokuvia ja hyvät kattaukset tutumpia klassikoita, kuten Josef Von Sternbergiä ja Robert Bressonia.
Valikoidut sarjat ovat tietenkin värikkäämpiä. Ohjaajalupaus Jukka-Pekka Valkeapää on saanut valita suosikkielokuviaan esitettäväksi. Joukossa on Cherbourgin sateenvarjot, ehkä maailman paras elokuva, jonka voisin käydä katsomassa Orionissa jo kolmatta kertaa.
Tarantino Connection -sarjasta tulee taatusti yleisömenestys: siiinä esitetään esimerkiksi Inglorious Bastards eli Panssarijunalla helvettiin, Enzo Castellarin Italiassa 1978 ohjaama sotaseikkailu, josta Quentin Tarantino lainasi nimen ja tunnelmaa Inglourious Basterdsiin eli Kunniattomiin paskiaisiin. On tämä erikoisuus dvd:lläkin suomitekstein julkaistu, mutta macaroni combat -genren kärkiedustajan katsominen kankaalta aikalaisfilmikopiona on ihan eri juttu.
Toisaalta tarjolla on ihan mainstreamia, kuten Disneyn pitkiä animaatioita Aristokateista Mulaniin ja sarja lotta-aiheisia elokuvia.
Ainakin minua vähän stressaa, jälleen kerran, kuinka usein tulen ehtimään Orioniin. Katsottavaa on paljon, mutta aikaa (muka) niin vähän. Taiteiden yössä esitetään Masayaki Kobayashin kolmen elokuvan kokonaisuus Ihmisen kohtalo. Sen näkeminen on ollut vaikeaa, melkein mahdotonta. Jaksanko katsoa kymmentuntisen trilogian alkuillasta aamuyöhön? Olenko oikea cinefiili?
Olen jo antanut anteeksi sen taannoisen superpettymyksen, kun uhkarohkea lupaus näyttää hongkongilaiset Full Contact ja Ebola Syndrome vuosi sitten osoittautui tyhjäksi – filmikopioita ei sittenkään saatu, kuten ei aiemminkaan suomalaisfestivaaleille, jotka ovat noita loistavia genreoutoksia yrittäneet esittää.
Ei kai pitäisi kritisoida, kun en tosiaan itsekään Orioniin lupauksistani huolimatta ehdi läheskään aina kun pitäisi. Yhtä ketuttaa, suorastaan hävettää, kun laiskuuttani missasin kesäkuussa Alan-Robbe Grilletin kauan odottamani ja yhä dvd:llä julkaisemattoman Trans-Europ-Expressin näytökset.