Heath Ledgerin viimeisen elokuvan traileri julkaistiin
Heath Ledgerin kuolemasta on jo yli puolitoista vuotta. Ledgerin viimeiseksi jäänyttä elokuvaa The Imaginarium of Doctor Parnassus ei kannata toivoa Suomeen vielä vähään aikaan.
Terry Gilliamin ohjaaman, Cannesissa toukokuussa maailmanensi-iltansa saaneen Parnassuksen traileri on nyt julkaistu.
Traileri on tehty pohjustamaan brittilevitystä. Siellä ensi-ilta on lokakuussa.
Itse elokuvan USA:n levitysoikeuksia ei ole vieläkään myyty. Ilmeisesti USA:n ensi-illasta meillekin leviävää julkisuutta pidetään nyt kynnyskysymyksenä siinä, milloin elokuvan Suomen levitysoikeudet omistava Disney laittaa sen valkokankaalle; voi mennä hyvinkin vuoden 2010 puolelle.
En oikein ollut perillä Ledgeristä, ennen kuin luin Peter Biskindin jutun uudesta Vanity Fairista. Pitkä artikkeli näyttelijästä, Gilliamista ja elokuvan tekemisestä löytyy myös netistä.
On siinä tietysti vähän muistokirjoituksen puunattua pintaa, mutta myös paljon asiaa, kiinnostavaa kosketuspintaa kunnianhimoiseen mutta moniongelmaiseen näyttelijään.
Kuulemma juttu antaa huonon kuvan Michelle Williamsista, Ledgerin tyttären äidistä. Enpä tiedä. Mielestäni Williams näyttäytyi neutraalissa valossa suhteessa siihen, kuinka vaikea Ledger viime kuukausinaan oli.
Jännittävää on myös Biskindin kuvaus siitä, kuinka Pirates of the Caribbean -elokuvien miljardimenestys teki Johnny Deppistä lähes mahdottoman etäisen monille entisille ystävilleenkin – eikä välttämättä Deppin omasta tahdosta.
Olisipa itse elokuvakin hyvä. Itse en sitä Cannesissa nähnyt. Niiltä, jotka näkivät, kuulin vain kovin vaisusti sympatiseeraavia kommentteja.