Harvey Keitel himmeni telkkaritähdeksi

Ei siitä ole pitkä aika, kun Harvey Keitelin nimi oli elokuvan laadun tae. Mutta mitä maskuliiniselle raspikurkille kuuluu?

Katsaus Keitelin kuulumisiin voisi olla nimeltään ”1990-luvun alun art house -tähtien kurjat kohtalot, osa kaksi” (keväällä kirjoitin urallaan aika syvälle vajonneesta Gary Oldmanista).

Harvey Keitel on nähty viimeisen kahdeksan vuoden aikana Suomessa valkokankaalla neljä kertaa.

Vain neljä kertaa! Punainen lohikäärme, National Treasure ja sen jatko-osa sekä Be Cool. Kaikki siis sivurooleja. Eivätkä nämä teokset mitään modernin elokuvakulttuurin kärkeä ole.

Keitelin 1990-luku oli kuitenkin huima. Reservoir Dogs, Paha poliisi (jonka tiimoilta Roger Ebert kirjoitti tämän kiinnostavan haastattelun), Piano, Smoke, Blue in the Face, Pulp Fiction, Cop Land… Hä oli vuosikymmenen tärkein amerikkalainen miesnäyttelijä. Ja uransa alkupuolella Keitel nähtiin monissa hienoissa elokuvissa, ohjaajinaan niin Martin Scorsese ja Ridley Scott kuin Nic Roeg ja James Toback.

Mitä sille oikein kävi?

Viime vuosina Keitel on tehnyt monta elokuvaa, mutta tehnyt valintansa ilmeisen huonosti. Useita niistä ei ole levitetty juuri missään. Eikä hänen pitäisi olla ikäloppu, vasta tuli 70 täyteen.

No, on tunnelin päässä valoakin. Keitel on Gene Hunt brittisarja Life on Marsin amerikkalaisversiossa. Onhan sekin jotain, vaikka tuo amerikkalainen LOM on saanut aika vaisun vastaanoton.

Keitelin ilahduttavin rooli vuosiin taitaa olla vierailu räppäri Jay-Z:n tuoreella DOA (Death of Autotune) -musiikkivideolla. Huh huh, eipä olisi uskonut 15 vuotta sitten, että Keiteliä saa oikein etsiä – ja löytää hymyilemästä hiphop-tähtien videoilta.