Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Harjunpää ja pahan pappi: pohdiskelevasta poliisista tuli valkokankaalla sihisevä kovanaama

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 20.10.2010 05:01

Mitäköhän Matti Yrjänä Joensuu todella ajattelee uudesta Harjunpää-elokuvasta? Lehdistötilaisuudessa hän puolsi ”uuden sukupolven” näkemystä romaanisankaristaan, mutta kyseessä on ihan eri hahmo kuin se, joka Joensuun kirjoissa seikkailee. Melkein vastakohta.

Olli Saarelan ohjaaman elokuvan meno on kivenkovaa – ei kovin paljon kärjistetysti: sen maailmassa heikoissa on jotain vikaa. Hysteerinen traileri antaa vähän osviittaa.

Alkuperäisromaanissa kuvaillaan tarkkaan muun muassa sitä, kuinka Harjunpää antaa pultsarinkaltaiselle ukolle tekohengitystä. Mitään tuollaista ei Saarelan visioon todellakaan kuulu. Tämä on se sama visio, jossa on miehekästä käytöstä uhkailla ministereitä turpaanvetämisellä, jos ilmenee erimielisyyksiä. (Teemaan sopien elokuvassa on jopa kohtaus, jossa naisen pitää tulla väliin, kun Harjunpää on todella pääsemässä  väkivallan makuun.)

Elokuvan lehdistövihkosen jännittävintä antia on Saarelan puheenvuoro. Isot kirjaimet hänen.

”Tässä elokuvassa minua kiinnostaa tarkastella asetelmia; kuinka ’PAHA PUKEUTUU HYVÄÄN’ ja kuinka ’HYVÄSTÄ KASVAA PAHA'”, ohjaaja kirjoittaa.

”Tällä hetkellä yhteiskuntamme sairastaa välinpitämättömyyden ja individualismin vitsausta. Eettiset säännöt ja moraaliin perustuvat lainalaisuudet eivät enää päde, vaan ne ovat vain väljähtäneitä ohjeita tai ehdotuksia ’kohtuulliseen’ elämään. Tämä kaiken kattava rikkonaisuus ja irrallisuus saa pahimmillaan karmaisevia julmuuden ilmestymismuotoja.”

Elokuvan nähtyänikin nuo virkkeet ovat ihan dadaa.

Karmaisevimpia individualismin ilmentymiä onkin ehkä se, kuinka suoraan tässä Harjunpää-elokuvassa kehdataan jäljitellä Punaista lohikäärmettä ja Seitsemää. Ja silti käteen jää vain kliseitä.

”Elokuvieni jatkumossa koen ’PAHAN PAPISSA’ olevan ainesta nopearytmiseen ja aidosti MODERNIIN elokuvakerrontaan, sekä kuvakompositioiden, kuvattavien kuvien määrän sekä leikattavan materiaalin suhteen.”

Pahan pappi saattaa olla näennäisesti moderni, mutta suunnattomassa aggressiivisuudessaan ja pullistelevassa pintakiillossaan se on vain millin päässä tahattomasta huumorista, OLLI SAARELA-ELOKUVAN ’PARODIASTA’.

Harjunpää ja pahan pappi ensi-illassa 29.10.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Voi ei. Samalla kun on toivottu, että Saarelan uutuus esittelisi jälleen sen tinkimättömän kovanaaman jolla on kuitenkin sydän, jonka muistamme Rukajärven tiestä ja Bad Luck Lovesta, on pelätty myös tätä – että mies päätyy väistämättä tekemään itsestään parodiaa. On todella ikävää jos näin on käynyt.

Trailerit ja teaserit ovat luvanneet ainakin tälle katsojalle hyvää – juurikin Saarelan mainitsemaa agressiivista kuvakerrontaa ja rohkeaa valaisua, jota kotimaisessa elokuvassa on tähän mennessä edustanut lähinnä AJ Annilan Sauna.

Ei mielestäni ole kuitenkaan kohtuutonta pyytää pressiä keskittymään siihen, mitä uutta Saarela tuo kotimaiseen elokuvakenttään teoksellaan, eikä vain pyrkiä ampumaan helppoa kohdetta (miehen julkisuuskuvaa ajatellen) niinkuin tässä kirjoituksessa ja joissain aiemmissakin on ollut Kinnusella hieman tapana…?

Trailerihan oli komea, mutta päällekäyvä. Kinnunen voi olla oikeassa. Tai sitten ei. Rukajärven tie oli hyvä, mutta Bad Luckhan oli ihan kamala (sorry, Alalla!). Kukaan ei tykännyt Saarelan Suden vuodesta, jossa kukaan ei huomannut, miten taiten Saarela myötäili noirkauhuklassikkoa Cat People niissä uimakohtauksissa. Toivotaan, että tässäkin Saarela on taitavampi kuin arvostelijansa.

Benefit of the doubt: Minä tykkäsin Suden vuodesta, vähäsen, mutta tarkoitit ehkä arvostelijoita, joka en ole.

Hmmm….?
Onkohan toimittaja kirjoittanut juttunsa elokuvasta vai Olli Saarelasta, sellaisena kuinka HÄN Saarelan näkee?
Jos tämä on kritiikki elokuvasta, ehdottaisin toimittajan työnantajalle hänen työsopimuksensa tarkistamista.

bubba:

Tämä on blogimerkintä: muutamia havaintoja elokuvasta, sen ja kirjan eroista sekä poimintoja sen markkinointimateriaaleista.

Kirjoittamani arvio elokuvasta ilmestyy Suomen Kuvalehden paperilehdessä.

Just äsken elokuvan nähneenä allekirjoitan Kallen näkemyksen. Välillä tuntuu siltä, että Saarela itse pullistelee valkokankaalla.

Muutamia stilistisiä huomioita:
– elokuvan poliisit näyttävät ulkoisesti enemmän huumeyksikön jäseniltä kuin väkivaltarikosyksikön tai sen murharyhmän etsiviltä. Olikohan kyseessä tietoinen valinta ohjaajalta?
– mustan korostaminen värimaailmassa lähentelee parodian tasoa
– trillerikliseitä riittää murhaajan kodin sisustuksesta siihen omituisuuteen, että poliisit aina sortuvat sooloilemaan, vaikka todellisuudessa tutkintatyö on vahvasti ryhmätyötä
– elokuvan leikkaus sen sijaan on mielestäni onnistunut, toisin kuin useissa arvioissa on kritisoitu

Vähän myöhässä:
Surullista katsoa elokuvaa, joka on noin näyttävä ja hyvillä näyttelijöillä varustettu, mutta ohjaaja kuistilla koko touhusta. Näyttelijät ja Ronkaisen kameratyö on todella viimesenpäälle, kaikki hoitaa osansa hyvin muutamat todella maininnan arvoisesti (Franzen). Kameratyöskentely moitteetonta; helsinki-noir yllättävää kyllä toimii.
Outoa kyllä elokuvan puolivälissä katsoja naurahtaen tajuaa, että Saarela on kyllä nähnyt nuo mainitsemasi hollywood pätkät ja tietää miten imitoida, muttei ilmeisesti ole tajunnut esikuvistaan mitään. Leffa hajoaa käsiin ja katsojan ainut tunnetila on ”no vittuuks siin sit” – hommassa ei ole mitään pointtia. Jos sekaan olisi heitetty Finchermäistä nihilismiä, ja hyvän ja pahan roolit olisivat olleet oikeasti vaakalaudalla tästä oisi voinut saada hyvänkin elokuvan. Takautumat ja monen hahmon turhan roolin olisi voinut suosiolla miettiä uudestaan.
Kirjaa en ole lukenut, joten siitä on vaikea sanoa.

Luin jutun vasta nyt. Elokuvan näin kun se ilmestyi. Vuoden 2010 huonoin elokuva. Kotimaista elokuvaahan kuuluu arvioida aina hieman lempeämmin kuin oikeaa elokuvaa, mutta silti… Todellinen teodikea: Jos Jumala olisi täydellisen hyvä, hän ei haluaisi Olli Saarelan ohjaavan elokuvia, jos hän olisi kaikkivaltias, hän pystyisi estämään että niin tapahtuu. Olli kuitenkin ohjaa elokuvia, joten Jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.

Katsoin elokuvan vasta nyt Blu-raylta, ja täytyy Harjunpää-kirjojen suurena ystävänä todeta, että voi perseensuti, miten hukattu mahdollisuus. Tai siis onhan Saarela tehnyt ihan kivasti kopioidun jännärin, mutta Harjunpää-nimi olisi pitänyt poistaa tuotteesta herättämästä turhia toiveita.

Eli siis: suuri pettymys, jos Saarelan elokuvista niin nyt voi sanoa, kun toiveet eivät olleet varsinaisesti korkealla.

Näitä luetaan juuri nyt