Haluatko Cannesin loisteeseen?
Oletko joskus ajatellut, että voisi olla kiva tulla Cannesin festareille katsomaan pari leffaa ja nauttimaan tunnelmasta?
Voisi nähdä laadukkaita elokuvia jo melkein vuotta ennen kuin ne tulevat varsinaiseen levitykseen.
Ehkäpä pääsisit illallistamaan ravintolaan, jonka lähipöydissä istuvat vaikkapa Madonna, Jack Nicholson ja Quentin Tarantino.
Unohda koko juttu, ellet ole alalla. Elokuviin pääsee vain jos saanut akkreditoinnin. Lippuja ei käytännössä myydä lainkaan, paitsi joihinkin varsinaisen festivaalin ulkopuolella oleviin pienten taideleffojen näytöksiin.
Akkreditoinnin saa vain toimittajana, tai jos on elokuva-alan firmassa töissä. Eikä silloinkaan ihan noin vain.
Eikä tähän kaupunkiin kannata muutenkaan tulla turistina festarien aikana.
Rupuisimpienkin hotellien hinnat nousevat yli 200 euron per yö. Keskustan liikennejärjestelyt ovat mutkikkaat, autoa ei voi jättää mihinkään.
Kadut ovat täynnä turisteja, jotka toivovat näkevänsä vilauksen jostain tähdestä – yleensä aivan turhaan. Pällistelijöitä on niin paljon, että rantabulevardilla on vaikea liikkua.
Kuuluisuudet näyttäytyvät vain kävellessään punaista mattoa esityksiin. Silloinkin heitä ympäröi aggressiivisten valokuvaajien massa. Muuten tähdet liikkuvat limusiineilla tai pysyttelevät hotelleissaan, ettei väkijoukko repisi heitä kappaleiksi.
Ja alueen huippuhotellien pihoillekaan ei pääse festarien aikaan, ellei sinne ole todistettavasti ihan oikeaa asiaa.
Mutta yhden vinkin voin antaa.
Useimmat tähdet pitävät huolta kunnostaan. Monet käyvät lenkillä joka päivä.
Jos tänne elokuvajuhlien aikaan päätyy ja haluaa nähdä hikisiä starboja, kannattaa mennä La Croisette -rantakadulle väijymään puoli kuuden ja puoli kahdeksan välillä aamulla. Silloin voi bongata näyttelijöitä aamulenkillään.
Pari vuotta sitten kävelin erään elokuvastudion juhlista palattuani Croisettea aamunkoiton aikaan. Ethan Hawke hölkkäsi vastaan. Olin haastatellut häntä juuri edellisenä päivänä. Sporttinen Ethan moikkasi ystävällisesti. Moikkasin takaisin.
Tuntuisi muutenkin kiusalliselta kävellä aamulla bileistä kotiin ja kohdata tuttu hölkkääjä matkallaan. Siinä on jotain erityisen kiusallista, kun toinen osapuoli on maailmankuulu filmitähti.