Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Haiseeko Julia Roberts maapähkinävoille?

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 14.4.2009 07:21

Maanantaina pääsiäisenvietosta palatessani kuuntelin autossa radiota. Lusin suoran jonossa satuin YleX-kanavalle. Valitettavasti.

Juontaja kertoi, että uuden Duplicity-elokuvan kuvauksissa Julia Roberts kuulemma söi niin paljon maapähkinävoileipiä, että hänen hengityksensä alkoi haista ja tämä haittasi vastanäyttelijä Clive Owenia.

Toinen juontaja lievensi kuulijoiden kauhistusta paljastamalla, että Julia ja Clive ovat nykyään niin hyviä frendejä, että ei tällainen varmaan aiheuttanut mitään suurempaa selkkausta ja riidat on takuulla sovittu ja että tällaisia ”pop-juoruja” voi lukea lisää Ylen nettisivuilta.

Juontajat paljastivat olevansa pähkinäallergisia ja että Robertsin suudelma voisi surmata heidät.

Pääsin neropateista eroon vaihtamalla kanavaa.

(En ollut kuunnellut radiota aikoihin. En tiennyt, että Ylen kanavilla liikutaan Seiskan juorukollaasiaukeamien tasolla.)

Olen pohtinut, että milloin maailmanluokan julkkiksista ”uutisointi” saavutti nykyisen pohjatason. Aikoinaan elokuva- ja rocktähtiä ihannoitiin. Nyt ei enää edes tyydytä kertomaan, millä tavoin he ovat meidän kaltaisiamme. Maailma typistetään tällaisiin totuusperältään kyseenalaisiin ääliöanekdootteihin, joiden pointti on saada starat vaikuttamaan ylivilkkailta 9-vuotiailta kakaroilta. Hei sä haiset. Hei mä en oo sun frendi. Hei oon sittenkin. Y-hyy, et saa leikkiä mun Oscarilla.

Ehkä suuri yleisö arvioidaan tuon tasoiseksi itsekin. Luetaaks hei netistä, miltä Julia Roberts tänään haisee?

Ärsyyntymistäni taisi lisätä se, että toukokuun lopussa ensi-iltaan saapuva Duplicity – suomeksi Kaksinaamaista peliä – on oikein fiksu, aikuisille tehty elokuva. Kun siitä ja sen tekijöistä kerrotaan tarinoita, joissa kuvaukset vaarantuvat välipaloilla mässäiliyn ja ruoansulatusongelmien vuoksi, on jotenkin turhauttavaa yrittää puhua elokuvataiteesta.

Olisiko joku pähkinäaddikti kiinnostunut pussauskeikasta Radiotalossa?

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Jokaiselle jotakin, Kalleseni. Elokuvataide käy vain harvoille, mutta ääliöanekdootit kelpaavat kaikille. Jos ei muuten, niin saanhan niistä jos ei otsikoita niin ainakin jutunjuurta jos ei työpaikan kuppilaan niin ainakin kaljakapakkaan. Ei leffalla väliä, kunhan juoru on makean pähkinäinen, jopa tappava.

Kalle Kinnunen: olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on paljon viihdettä, jossa ihmisiä aliarvioidaan. Vaikuttaisi joskus siltä, että fiksujen ja lahjakkaiden ihmisten funktio yhteiskunnassa on viestiä nuorille, että big brother viihde, jossa jatkuvasti tehdään törppöjä asioita on jotenkin tavoiteltavaa.

Miksi aikuisten, kuten nuorten ihmisten sisällöllistä viestiä ei vahvisteta? anekdootit ovat joskus hauskoja, mutta ehkä oheisesta elokuvasta ja sen aiheesta olisi voinut tehdä vaikka keskusteluohjelman ihan elokuvan sisällöllisestä ja taiteellisesta viestistä?

Ihmiset voivat halutessaan ostaa juorulehtiä, mutta on kieltämättä erikoista, mikäli Yleisradiossa on tarvetta oheiseen. On uskomatonta, että esimerkiksi Yle:n uutisissa on ollut jouruasioissa lähteenä 7 päivää lehti.. ehkä voisi olla kulttuuritoimitusta, kansainvälistä journalismia ja tutkimuksia, joissa olisi mielenkiintoisempia lähteitä. Pinnallisuutta on ihan tarpeeksi muutenkin, ilman että siitä tarvitsisi tehdä Yleisradion myyntivalttia.

Ylellä on paljon asiallista ohjelmistoa, esimerkiksi fiksujen ihmisten haastatteluohjelmat ja erilaisista kulttuureista kertovat ohjelmat. Toivottavasti oheista vahvistetaan tulevaisuudessa.
Suorat haastattelut ja keskustelut ovat mielestäni huomattavasti mielenkiintoisempia kuin leikellyt ohjelmat, joissa asian sijaan usein toimittajan oman suhtautuminen asiaan on oleellisempi kuin ohjelman asia aihe. Hienoa kulttuuria on paljon ja kaikilla ihmisillä ei esimerkiksi ole varaa matkustaa, joten olisi mielekästä, että oheisesta olisi viestintää. Kuten esimerkiksi elokuvien osalta esimerkiksi sisällöllistä keskustelua ja henkilöhaastatteluja.

Esimerkiksi suomalaisia näyttelijöitä, artisteja, taiteilijoita, kirjailijoita ja kulttuurialanihmisiä, joiden haastatteluja on edullisempaa tehdä, haastatellaan kohtuullisen harvoin viestintävälineissä. Kansainvälisissä elokuvissa esimerkiksi on usein elokuvan julkaisuvaiheessa haastatteluja.

Sosiaaliporno on ilmiö mikä ärsyttää minua suunnattomasti.En ole koskaan ymmärtänyt tätä sosiaalipornoilua,onko se keino tuntea itsensä jotenkin paremmaksi.Minut se saa lähes raivon partaalle,ei jaksa enää kuunnella tai lukea yhtään juorua ja jonninjoutavaa juttua,lopettakaa jo koko ilmiö.

Ylen nuorisokanavan alamäki alkoi oikein kunnolla kun RadioMafia muuttui yleX:ksi, viimeinen kuunneltava juontotiimi olivat Peltsi&Juuso. Nykyään ilmeisesti ”on air” tarkoittaa sitä, että juontajat ovat täydellisiä airheadeja. Juontajien tietotaso käsiteltävistä asioista on ilmeisesti niin heikko, että ainoa mihin pystyvät ovat juuri tällaiset seiskajuorut.

YleX:n juontotiimit ottavat päähän täälläkin. Typerien torinoiden yksi esimerkki on viime viikolta, kun naisjuontaja pohti, pitäisikö lähteä shoppailemaan vai ei. Mietintä huipentui kysymykseen, jonka neitokainen heitti kuuntelijoille: Kuulutko sinä shoppailijoihin vai elvyttäjiin, jotka pistävät mieluummin rahansa säästöön? Hei haloo, millä sivistyksen määrällä näitä neropatteja Ylelle palkataan? Josko vois edes perusasiat olla hallussa ja lukisivat todella muutakin kuin seiskaa ja sanomalehtien sarjakuvat. No kanavasurffailu on ainakin nykyään lisääntynyt, ei ne loista maakuntaradioidenkaan toimittajat enää entiseen malliin. Ehkä se on äänen ”väri”, jolla pääsee töihin radioon tätänykyä.

Joku vääräleuka voisi kirjoittaa,että jos ei miellytä niin vaihda kanavaa.Mutta,kun tämä ilmiö on pesiytynyt niin laajalle,että mitä tässä enää voi katsoa,lukea tai kuunnella,kun aina joku idiootti räksyttää jostain julkkiksen neronleimauksista.

”Hei haloo, millä sivistyksen määrällä näitä neropatteja Ylelle palkataan?”

Kyllä ne haravoidaan syrjäkyliä myöten tuhansien hakijoiden joukosta. Minkä ajatteleminen saa tulevaisuuden näyttämään todella masentavalta.