Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Haastattelussa elokuvarestaurointiguru Grover Crisp, osa 3: mikä on digitaalisen esitystoiminnan lähitulevaisuus?

Blogit Kuvien takaa 28.11.2011 13:01
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Haastattelin Sonyllä työskentelevää Grover Crispiä Karlovy Varyn elokuvajuhlilla muun muassa klassikkoelokuvien digitaalisesta elämästä. Hän on henkilö, jonka vastuulla monia klassikkoja saatetaan nyt siihen digimuotoon, jollaisina ne tullaan tulevaisuudessa tuntemaan. Tässä haastattelun viimeisessä osassa puhutaan myös tämän hetken uusimpien, tyyriiden elokuvateatteriprojektorien lyhyestä tulevaisuudesta.

Haastattelun aiemmat osat ovat täällä ja täällä.

KK: Nyt elokuvateattereihin ympäri maailmaa on asennettu digiprojektoreiksi 2K-laitteet, mutta se on vain välivaihe. Milloin 4K:sta tulee esitystoiminnan standardi?

GC: Hyvä kysymys. En osaa sanoa. 4K-projektoreita tekee tällä hetkellä ainoastaan Sony, muut ovat vasta tulossa markkinoille. Siitä se on eniten kiinni.

4K on elokuvateatterissa paras mahdollinen kuvaelämys. Se tulee varmasti myös koteihin – eihän tällaisessa kehityksessä pysähdytä!

Digitaalinen esitystekniikka on ollut olemassa kymmenen vuotta, ja tällä hetkellä maailmanlaajuisesti filmi on kuitenkin yhä hallitseva esitysformaatti. Uuden polven 3D muuttaa sitä nopeasti. Kolmiulotteista elokuvaa voi näyttää ainoastaan digiltä. Siksi filmi katoaa.

Kahtena seuraavana vuonna kaikki länsimaat ovat digitalisoineet kaikki elokuvateatterinsa. Norjassa jo jokaisessa elokuvateatterissa on digiprojisointi.

Tiedän, että monilla studioilla on jo päivämäärä, johon mennessä filmikopioiden tekeminen lopetetaan tyystin. Meillä Sonylla ei vielä ole, mutta monilla muilla on.

KK: Mikä on 2K:n ja 4K:n ero uusien elokuvien projisointiformaatteina teidän näkökulmastanne?

GC: Kun puhutaan vanhoista elokuvista, tärkeintä on se, mihin formaattiin ne skannataan: 2K:hon vai 4K:hon. Olennaista on siis se, minkä laatuista kuvaa korjataan.

Kun tehdään esityskopio, 2K voi näyttää loistavalta. Me olemme tehneet esimerkiksi restauroimistamme Picnicista ja Bye Bye Birdiestä vain 2K-kopioita, ja ne ovat erinomaisia.

4K:n tekeminen on nyt kallista, koska siinä on niin paljon dataa käsiteltävänä ja tallennettavana. Kunnes tuon infrastruktuurin hinta laskee, 4K:hon siirtyminen on hidasta.

KK: Minkä kokoisesta työprosessista on kyse? Kuinka monta ihmistä teki esimerkiksi Taksikuskin digirestaurointia?

GC: Se riippuu pitkälti elokuvan luonteesta. Taksikuski vei 7 kuukautta. Yksi firma puhdisti ja toinen – molemmat Los Angelesissa – teki värikorjausta. Joskus parin sekunnin korjaaminen vie useita viikkoja. Etenkin värien kanssa voi mennä pitkään. Ja Kwai-joen silta oli pidempi prosessi – jo siksi, että se on pidempi elokuva.

Kaikki riippuu lähdemateriaalin tasosta.

Me olemme tähän mennessä työskennelleet Alastoman sataman parissa neljä kuukautta, ja siihen menee vähintään vielä kolme kuukautta. Saamme sen varmasti valmiiksi vuoden 2012 festivaaleille, ehkä Berliiniin.

KK: On iso asia, että fotokemiallisella filmillä olleet negatiivit siirretään digitaalisiksi, vaikka alkuperäisistä negatiiveistakin pidetään tietysti ainakin periaatteessa hyvää huolta. Onko digitoimisasiasta mielestäsi puhuttu tarpeeksi?

GC: Olen tehnyt töitä digitalisoimisen parissa kohta kaksi vuosikymmentä. Huomiota tulee aina, kun tunnettu nimike julkaistaan.

Elokuvien säilyttäminen ja restauroiminen on tärkeä aihe. Martin Scorsesen perustama elokuvasäätiö on tärkeä vaikuttaja, sillä he valaisevat asiaa oikealla tavalla: säilyttäminen ensin, restaurointi tulee vasta toisena.

Alkuperäiset negatiivit ovat kunkin fotokemialliselle filmille tehdyn elokuvan puhtain muoto. Digitaaliversio on aina sen jäljitelmä.