The Greasy Strangler: ihrainen kuristaja ei noudata normeja

Pidinkö elokuvasta? Vaikea kysymys.

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Elokuvan nimi on The Greasy Strangler, joka tarkoittaa rasvaista kuristajaa tai ehkä ihraista kuristajaa. Asiasta voi keskustella. Tärkeä debatti helpottuu, kun elokuva tulee Suomessa valkokankaille (ainakin suurimmissa kaupungeissa) nyt perjantaina. Levitystä voi pitää yllätyksenä.

Mikrobudjetin amerikkalaiselokuva kertoo isästä (Michael St. Michaels) ja aikuisesta pojasta (Sky Elobar), jotka asuvat Los Angelesin laitamilla. Päivisin he järjestävät turisteille kiertokävelyjä discoteemalla: tuossa talossa Kool and the Gangin Kool oli töissä ennen kuin bändi breikkasi, ja niin edelleen. Isän, Big Ronnien, turisteille selittämillä jutuilla on aika vähän jos lainkaan tekemistä totuuden kanssa, ja muutenkin hän on patologinen valehtelija.

Öisin Big Ronnie on pahimmillaan: hän on pelätty sarjakuristaja The Greasy Strangler, joka verhoaa ruhonsa paksulla rasvakerroksella ja hiippailee pahaa-aavistamattomien uhrien taa. Kuristus on niin vahva, että silmämunat usein poksahtavat päästä. Murhareissuiltaaan hän palaa autopesulan kautta. Harjat pieksevät hänen alastoman kroppansa puhtaaksi. Big Ronnie silminnähden nauttii harjakäsittelystä jollain masokistisella tasolla.

Poika Big Brayden puolestaan rakastuu ja alkaa heilastella nuoren naisen (Elizabeth De Razzo) kanssa. Irstaalla isällä on kaksi pakkomiellettä: todistella kaikille koko ajan, että hän ei ole The Greasy Strangler – vaikka kukaan ei nähtävästi tätä epäilekään – ja saa poikansa tyttöystävä sänkyyn.

Tahallinen huonous elokuvassa on lähtökohtaisesti sietämätöntä. Se pakottaa osallistumaan idioottileikkiin, ja useimmilla ihmisillä on parempaa tekemistä. Jim Hoskinsin ohjaama The Greasy Strangler varmasti kuulostaa nimenomaan ”tahalliselta huonoudelta”, mutta pilipaliosastolle putoamiselta sen säästävät toisaalta pääkolmikon intensiiviset roolisuoritukset (etenkin St.Michaels tekee huikeaa työtä) ja toisaalta ohjaajan visio. Teos sisältää erittäin paljon huonoa huumoria sinänsä, mutta siinä on kiistaton avantgarde-viba. ”Huonous” on aito ja tinkimätön esteettinen ja eettinen valinta.