Globaali ilmiö Iron Sky: saavatko fanirahoittajat sijoituksensa takaisin?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Perjantaina Iron Skyn fanirahoittajat saivat ensimmäisen erän sijoituksestaan takaisin. Menestyselokuvan 7,5 miljoonan euron budjetista noin kymmenen prosenttia koostui fanisijoituksista. Eräs yli tonnin leffaan pistänyt hankkeen tukija sai perjantaina tilileen vain 40 euroa. Kovin vähän, kun elokuvan lipputulot ovat yli huimat kymmenen miljoonaa dollaria – vai miten tämä oikein menee? Tosiasia on, että elokuva on hidas sijoitus. Raha liikkuu aalloittain ja vuosien ajan. Tuottaja Tero Kaukomaa lupaa silti paiskivansa töitä, jotta joukkorahoitukseen osallistuneiden fanien rahat voidaan maksaa takaisin.

Kaukomaa kirjoitti aiheesta jo Iron Skyn blogiin. Soitin hänelle eilen ja pyysin tarkempaa selvitystä.

”Se on riskisijoitus. Ei ole takeita, että kukaan saa kaikkia rahojaan takaisin. Se on pyritty oikein ekstraenergialla kertomaan joka vaiheessa, mutta se on saattanut mennä joltain ohi”, Kaukomaa korosti.

”Teemme kaikkemme, jotta rahat palaavat. Realismin nimissä siihen menee aikaa, vuoden päästä ollaan viisaampia.”

Nyt takana on teatterilevitys useissa maissa. Vaikka lipputulojen summa ylitti loppuvuodesta Varietyn mukaan 10 miljoonaa dollaria, eli elokuvan tuotantobudjetin, siitä vain pieni osa tilitetään tuotantoyhtiölle. Päältä otetaan tietysti verot, sitten elokuvateatteriketjun provisio. Paikalliset levitysyhtiöt nappaavat siivunsa, jonka suuruus riippuu niiden suorittamasta ennakko-ostomaksusta.

”Saksan ja Suomen teatterilevitys meni hyvin”, Kaukomaa sanoo. Saksassa katsojia tuli yli 600 000, Suomessa yli 180 000. Muualla tulokset olivat suhteellisen pieniä.

”Elokuvateatterilevitys ei useimpien elokuvien kohdalla tuota vielä juuri mitään”, tuottaja korostaa. Leffateatterilevitystä varten markkinoiminen on iso menoerä, jonka hyöty, tunnettuuden luominen, taas on pitkäaikainen ja koskee muitakin levitysalustoja.

Elokuvateatterimenestys antaa vasta kuvan siitä, mitä dvd-myynneistä kertyy. Ne ovat jo pitkään olleet elokuva-alan talouden tärkein yksittäinen alusta. Etenkin Iron Skyn kaltainen ilmiöleffa myy paljon dvd:nä, kunhan se pysyy puheenaiheena ja fanituksen kohteena. Toinen merkittävä tuleva tulonlähde on televisio. Nykyään rahakkaita ovat toki myös vod-palvelut.

”Dvd tuli markkinoille Suomessa elokuussa, Saksassa lokakuussa ja Yhdysvalloissa ihan loppuvuodesta. Monessa maassa julkaisua vielä odotetaan. Dvd-tulojen ensimmmäinen aalto määrittelee paljon. Sen raportoinnit ja maksujen tilittäminen kestävät. Ensimmäinen aalto vie pari vuotta. Näemme, tuleeko Iron Skylle kestävä kulttistatus ja pitkä ikä. Nyt meillä on tuotannossa Extreme Edition -versio, joka julkaistaan dvd:nä erikseen.”

Kaukomaa myös muistuttaa, että Iron Sky meni miljoonalla eurolla yli budjetin.

”Se vaikeuttaa tätä entisestään.”

Joukkorahoituksen merkitys oli elokuvan valmistumiselle sitäkin ratkaisevampi.

”Tuottajana olen samassa veneessä kuin fanisijoittajat. En halua olla liian positiivinen. Fanit mahdollistivat tämän elokuvan, joten olen enemmän kuin motivoitunut saamaan heille rahat takaisin. Mutta tämä ei ole helppo ala taloudellisesti.”

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen