Giljotiini: elokuva-alan historian epäreiluimmat viikonloput
Covid-19 iskee myös elokuvateattereihin. Suomen useimpien elokuvateatterien kiinni menemisestä kerrottiin eilen. Eräät pienemmät teatterit tiedottavat päätöksistään tänään.
Sulkemispäätökset ovat hallituksen ohjeistuksen perusteella kutakuinkin väistämättömiä ja ainakin vastuullisia.
Samalla lamaantuu elokuvien levittäminen. Ensi-iltoja siirretään. Jo tehdyt markkinointiponnistukset menevät hukkaan.
Kun teatterit ovat kiinni, vielä teatterinomistajaa vaikeampaa on niillä levittäjillä ja etenkin suomalaisilla elokuvatuottajilla, joiden piti nyt saada elokuvansa saleihin.
Elokuvateatterien bisnes ei ole ennustettavimpia, mutta yleisön liikkeissä on karkeat lainalaisuutensa ja kävijämäärät ovat suhteellisen tasaisia vuodesta toiseen. Elokuvien tekijöille ennakoitavuus on vielä paljon huonompaa. Elokuvaa tehdään vuosia ja sitten sen pitäisi löytää ydinyleisönsä muutamassa päivässä.
Kun täysin yllättävä tekijä torppaa jakelun, siinä sitä ollaan.
Nyt muutamassa päivässä eskaloitunut tilanne on täysin ennennäkemätön, ja pahimmin se iskee suomalaistekijöihin, joiden elokuvien ensi-illat ehtivät olla juuri viime tai edellisenä viikonloppuna. Kotimaisen pitkän näytelmäelokuvan ylivoimaisesti tärkein tulonlähde on valkokangas.
Elokuvien levittäminen on normaaliolosuhteissakin ankara bisnes. Valkokangasensi-ilta on lähtöpiste ja näytön paikka. Ensimmäinen viikonloppu on yleensä katsojaluvultaan paras. Markkinointi on tapissa, kiinnostus on herätetty ja yleisö aktivoituu.
Siitä körötellään alas. Erittäin harvan kotimaisen tai ulkomaisen elokuvan katsojamäärä nousee myöhemmin ensimmäisen viikonlopun tuloksen yli. Sellaisiakin on, mutta vain muutamia vuodessa – viime kuussa korealainen Parasite, jonka Oscar-voitto todella räjäytti pankin.
Kaikki paukut ladataan siis avaukseen. Ensimmäisen viikonlopun tuloksen perusteella ratkaistaan salit ja näytösajat, joissa elokuvaa esitetään seuraava elokuvaviikko. Jos elokuva ei kiinnostanut yleisöä heti, se siirtyy seuraavien uutuuksien tieltä pienempiin saleihin, huonompiin näytösaikoihin tai kokonaan pois ohjelmistosta. Elokuvateatteribisneksessä on reunaehtonsa: saleja on tietty määrä ja aikuisyleisö liikkuu kahteen parhaaseen iltanäytösaikaan.
Koronatilanne on giljotiini.
Kohtalokkaaseen ja tietysti tavallaan uskomattoman epäreiluun tilanteeseen ovat joutuneet nyt ainakin Klaus Härön elokuva Elämää kuoleman jälkeen ja Tuukka Temosen elokuva Aika jonka sain. Jälkimmäistä ehdittiin esittämään markkinajohtaja Finnkinolla neljä päivää, ja sitten salit menivät kiinni. Härön elokuva ehti olla esityksissä viikon ja neljä päivää.
Avaustuloksesta voidaan määritellä summittainen kokonaiskatsojamäärä. Siihen on kaava. Mikäli kyseessä ei ole ryntäyselokuva, joka vetää aiheeseen tai idoliin sitoutuneen fanijoukon (nuoria) katsojia välittömästi saleihin, eikä selkeästi vanhemman väen elokuva, jonka yleisö lähtee hitaasti liikkeelle, kaava on tämä: kerro ensi-iltaviikonlopun (perjantaista sunnuntaihin) katsojamäärä viidellä. Saat kokonaiskatsojamääräennusteen. Ensi-iltaviikon (perjantaista torstaihin) katsojamäärä taas kerrotaan kolmella, ja tulos on kutakuinkin sama.
Elokuvateatterien katsojamäärät putosivat selkeästi jo nyt viikonloppuna. Laskua tuli Filmikamarin tilaston mukaan 60 prosenttia edellisestä viikonlopusta. Vuoden takaiseen viikon 12 viikonloppuun verrattuna lasku oli 54 prosenttia.
Sekä Härön että Temosen elokuvat olivat osoittautuneet yleisöä kiinnostaviksi. Elämää kuoleman jälkeen avasi yllättävänkin hyvin ruotsinkieliseksi suomalaiselokuvaksi – ja se olisi ollut nimenomaan vanhemman yleisön eli pitkän hännän elokuva.
Aika jonka sain on elokuva, jonka panokset ovat poikkeuksellisen kovat. Suomen elokuvasäätiö ei osallistunut sen tuotannon rahoitukseen (mutta myönsi markkinointi- ja levitystukea). Tuottajalla on siis erityisen suuri oma riski.
Aika jonka sain keräsi vaikeana viikonloppuna 9970 katsojaa (tosin tuohon sisältyy koronaeskalaatiota edeltävää ennakkomyyntiä). Numeron perusteella Aika jonka sain olisi ilman koronan vaikutusta saattanut saavuttaa tekijöiden asettaman 60 000 katsojan tavoitteen. Nyt se jäi reiluun kymmeneen tuhanteen, kun salit sulkeutuvat.
Kotimaisista elokuvista katsojia menettävät muiden muassa myös jo hyvin menestyneet Se mieletön remppa ja uusin Heinähattu ja vilttitossu, jotka olivat sulkeumispäätöksen hetkellä vielä vahvasti katsojatilaston top kympissä.
Aika on pysähdyksissä ainakin 13.4. asti. Aikaisintaan silloin Finnkino avaa taas teatterinsa. Päivämäärä voi olla optimistinen. Yhdysvalloissa AMC-ketju (joka omistaa Finnkinon) on jo ilmoittanut pitävänsä teatterit kiinni 6-12 viikkoa.
Voiko kerran lanseeratulle elokuvalle rakentaa uuden nosteen, kun elokuvateatterit taas aukeavat ehkä viiden viikon, ehkä kolmen kuukauden kuluttua? Kenties, mutta se on vaikeaa. Kilpailutilannekin kiristyy, kun kaikki siirretyt ensi-illat odottavat vuoroaan – ja kesä on Suomessa vuodenajoista se, jolloin elokuvissa käydään vähiten.
Ainoa lohtu: vahingot koko alalle olisivat olleet vielä pahemmat, mikäli epidemia olisi iskenyt vuodenvaihteen tienoilla, parhaan sesongin aikaan.