Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Genre-elokuvan tekemisen vaikeudesta

Blogit Kuvien takaa 10.1.2012 10:41
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Suomalainen elokuva tuntui pitkään omalta genreltään eli lajityypiltään, jonka sisällä oli vain muutama variaatio: Spede-komediat, sotatarinat, nuorisoelokuvat ja satunnaiset urbaanit draamat. Kotimaisten ilme oli samanlainen, köyhä, ja kärjistäen tuntui ettei tekemisen takana ollut kuin pari erilaista ajattelutapaa, hölmö viihde ja sisäänpäinkääntynyt taide.

Oma näkökulmani on tietenkin suppea ja kokemukseni alkavat 1980-luvulta. Aikanaan, 1960-luvulle asti vaihtelua oli enemmän. Toki myös 1970-1990-luvuilla tehtiin onnistuneita ja persoonallisia elokuvia, mutta rehellisesti sanottuna: ei kovin montaa. Ei esimerkiksi 1980-luvun harvoista jännäriyritelmistä ole dvd:lläkään julkaistu kuin pari.

Viime vuosikymmenellä valikoima alkoi vihdoin laajentua, samalla kun suomalainen elokuva saavutti uudelleen yleisön luottamusta. Tehtiin romanttisia komedioita enemmän tai vähemmän kaavamisesti, jopa hitchcockmaista trilleriä. Eri genrejen tekeminen ei ehkä ole itseisarvo, mutta se osoittaa, että elokuva-ala voi hyvin: on uskallusta, kiinnostusta ja toivottavasti taitoakin monipuoliseen tekemiseen.

Kirjo vain kasvaa.

Sauna oli rohkeasti metafyysinen kauhutarina, uudessa Harjunpäässä tavoiteltiin sarjamurhaajatrilleriä, Syvälle salattu mukaili erilaisia kauhun ja trillerin perussuuntia. Arvostan suuresti uskallusta, mutta välillä tekemisessä on menty pahasti metsään.

Käsikirjoittaja Pekko Pesonen kirjoitti taannoin blogissaan kotimaisen elokuvan tekijöiden genre-innostuksesta ja etenkin sen sudenkuopista. Olen kaikesta samaa mieltä.

Pesosen teesit ovat (osin itse tulkitseminani ja tiivistäminäni):
– tekijän tulee tuntea genre todella hyvin
– tekijän tulee rakastaa genreä
– tekijän tulee ymmärtää genreä niin, että hän osaa yllättää sen puitteissa
– tekijän pitää sisäistää, ettei genren tekeminen tarkoita tosimaailmasta
– elokuva pitää markkinoida vilpittömästi sellaisena mitä se on

Olen kuullut genren tekemisestä puoliväkisin. Olen nähnyt kotimaisia elokuvia, joista jää sellainen maku. Puolivillainen matkiminen ei vie minnekään.

”Genre on selkeä lupaus katsojalle siitä mitä hän tulee rahoillaan saamaan. On turvallisempaa valita elokuva josta tietää ainakin suunnilleen millainen se on kuin ostaa sika säkissä, olkoonkin vaikka kuinka kehuttu sika”, Pesonen kirjoittaa.

En voi sille mitään, että jotkut kotimaiset ovat tuntuneet nimenomaan genren väärinkäytöltä. On ajateltu, että päästään myös ulkomaisille markkinoille. Ja sitten petytään, vaikka vika ei ollut genren tekemisessä vaan siinä, että sitä on tehty nimenomaan vääristä, epärehellisistä lähtökohdista.

”Suomalaisuudesta ei saa hirveästi lisäpisteitä genre-elokuvien kohdalla vaan ne kilpailevat selkeämmin ulkomaisten vastaavien tuotosten kanssa. Vertailu on armotonta. Ei auta tehdä jotain minkä jenkit tekivät jo kymmenen vuotta sitten”, Pesonen kiteyttää toisen tärkeän pointin.

Rakastan hyvin tehtyjä genre-elokuvia. Mutta mikään ei ole ankeampaa kuin genren käyttäminen vedätykseen, tai tekosyynä sille, ettei tehdä tosissaan ja koko sydämellä. Siitä seuraa aina katastrofi.