Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Gaspar Noén nerous ja Enter the Void, jota kannattaa odottaa

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 21.6.2010 06:55

Gaspar Noé on suosikkiohjaajiani, provokaattori, joka jakaa mielipiteet. Hän on yksi nykyelokuvan rohkeimmista kokeilijoista Aleksander Sokurovin ja Lars von Trierin rinnalla – sekä sex, drugs & cinema -tyylin virnuileva kärkihyökkääjä.

Noén esikoinen Yksin kaikkia vastaan on viime vuosikymmenien parhaita esikoiselokuvia. Syrjäytyneen teurastajan kierre on siinä määrin yhteiskunnallinen, että jopa Turun Sanomien Tapani Maskula innostui antamaan elokuvalle täydet viisi tähteä ja ehdottamaan, että koko eduskunta pitäisi viedä katsomaan se.

Yksin kaikkia vastaan on lähes sietämättömän raaka ja painostava, vaikka väkivaltaa ei näytetä kuin parissa kohtauksessa. Noé pakottaa katsojan myötäelämään rasismiin, sovinismiin ja nationalismiin taipuvaisen änkyrän yhä toivottomampia päiviä. Aseistautunut päähenkilö on silti selkeästi syyllinen omaan ahdinkoonsa – ja hiljalleen paljastuvat myös hänen insestitaipumuksensa.

Elokuva on mahdollista nähdä KAVAn (eli entisen Elokuva-arkiston) Orionissa tällä viikolla tiistaina ja torstaina. Menen. (Kunnollinen dvd on julkaistu ainoastaan Ranskassa – ilman englanninkielistä tekstitystä.)

Tästä voi katsoa elokuvan viisi ensimmäistä minuuttia, niin ei tarvitse epäröidä.

Ohjaajan toinen elokuva, takaperin kerrottu kostotarina Irreversible oli viime vuosikymmenen kohutapauksia. Kun se esitettiin Cannesissa 2002, näytöksestä poistui kesken tiettävästi enemmän ihmisiä kuin yhdestäkään kilpasarjan elokuvasta aiemmin. Pitkä raiskauskohtaus (jonka keston näyttelijä Monica Bellucci oli muuten itse saanut päättää) hermostutti juhlaväen. Noéi ihme.

Perinteisen juonikerronnan vielä rohkeammin hylkäävä Enter the Void sai Cannesissa viime vuonna useimmilta kriitikoilta turpiin. Se nyt ei yllätä, eihän mitään uutta ja erilaista yleensä jakseta suvaita, edes Cannesissa – välillä tuntuu, ettei etenkään siellä.

Näin elokuvan marraskuussa Tukholmassa ja se kiehtoi niin, että kun reilua viikkoa myöhemmin oli mahdollisuus katsoa se vielä isommalta kankaalta Tallinnan elokuvajuhlilla, oli pakko ottaa uusinta. Nyt olen nähnyt sen neljästi. Rakastan Enter the Voidia.

Enter the Voidin päähenkilö, Tokiossa huumeita kauppaava amerikkalainen Oscar ammutaan kuoliaaksi jo elokuvan alussa. Seuraa ralli tajunnan sisäkaarteissa, ketju onnellisia ja kauheita, lämpimiä, perverssejä tai ristiriitaisia muistikuvia Oscarin päättyvästä elämästä – hallittu, nerokas houre.

Jos Yksin kaikkia vastaan oli sarja tarkkoja laukauksia, Enter the Void on vuoristorata. Kukaan muu ei tee elokuvia niin kuin Noé. Enter the Voidissa hän heittää ilmaan teemoja ja vihjeitä, kieputtaa ja antaa karkkia silmille, mutta jättää johtopäätösten teon aina katsojalle.

Mikä tekee elokuvasta niin erikoisen, että en saa siitä tarpeekseni? Vaikka Noé kertoo pölvästin kuolonunesta, Enter the Voidia hallitsee erikoisen väkevä ja omakohtaiselta tuntuva joie de vivre. Se imaisee mukaansa, ja liki psykedeelinen kuvakieli on päihdyttävän kaunista ja miellyttävää. Noé tekee rajuja ja karmeita elokuvia, mutta hän on kaikkea muuta kuin synkkä nihilisti.

Cannes-tyrmäyksen jälkeen Enter the Voidille on ilmoittautunut arvovaltaisiakin ihailijoita, kuten New York Timesin Manohla Dargis. Sight & Sound-lehden vuoden parhaiden listoilla pari kriitikkoa oli jo nostanut sen top-viitoseensa – samoin kuin aikanaan parjattu ja tyhjäksi väitetty Irreversible oli USA:n parhaan elokuvalehden Film Commentin viime vuosikymmenen parhaat -pollissa päässyt jo useankin kriitikon ja elokuvantekijän suosikkilistoille. Peter Bradshawkin on taannoin kysellyt The Guardianissa, milloin visuaalisesti hurja Enter the Void saadaan vihdoin brittivalkokankaille.

Suomeen Enter the Void saapuu vihdoin syyskuun alussa. Se jakaa taatusti mielipiteet – katsokaa nyt vaikka tämä etabloituneelle elokuvahienostolle teknokeskisormea näyttävä, aivan hillitön alkutekstijakso (joka rullaa LFO:n Freakin rytmissä). Rakastan.

Noén biologis-eksistentialistinen maailmankuva on monille liikaa. Toisaalta pidän erityisen viehättävänä ja viihdyttävän hävyttömänä Elitisti-nettilehden ylistävää kritiikkiä, jossa Jetro Suni suoraan toteaa, että jos et Noén elokuvia ymmärrä, olet tyhmä. Totta on ainakin se, että Enter the Void on edellisten Noé-elokuvien tapaan peili, johon katsomalla voi närkästyä tietämättä tarkalleen miksi.

Sitten vielä väitetään, että nykyajan elokuvat ovat huttua.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

LFO – Freak <3

Onkos tuo milloin tulossa Suomessa teatteriin, vai onko?

Toma:
Ensi-ilta on syyskuun 3. päivä.

MrTetsuo:
Se on pysäyttävä ja ahdistava lyhytdokumentti, jossa hiv-positiivinen afrikkalainen rakennusinsinööri tilittää elämästään ennen ja jälkeen. Lähinnä puhuvaa päätä kolkossa ympäristössä. Jää vahvasti mieleen.

Sensaatiohakuinen häiriintynyt nihilisti se on.
Ja Jetro Sunin kommentti nyt on samaa lapsellista fanipoikapaskaa kuten samantyyliset kommentit Elitistin aiemmassa Antichrist arvostelussa.

”Sensaatiohakuinen häiriintynyt nihilisti se on.”

Luultavasti, mutta hyvä se on silti. Tai juuri siksi.

Mikä mättää kun leffa on ollut valmis jo Cannesissa 2009 mutta ei vieläkään levitetä missään?!

Kaksi asiaa meni heti pieleen Tuttlella: Enter the Void on tällä hetkellä levityksessä ainakin Ranskassa ja Venäjällä. Toisekseen se oli kaukana valmiista Cannesissa 2009. Yli 160min versiota lyhennettiin viime syksyn festareihin (mm. Toront,Tukholma&Tallinna) mennessä jonkin verran ja sen jälkeenkin paketti on kutistunut.

Noen läpinäkyvä sensaatiohakuisuus on pelkkää huomiohuoraamista ja tälläisessä laskelmoivassa ”yllättäen” seksin ja/tai väkivallan avulla tapahtuvassa julkisuushakuisuudessa ei ole mitään hyvää.

Valitettavasta tän teeskentelijän viiden pennin (julkisuudentavoittelu) visiot menee joillekin läpi. ja samaa kohuntavoittelu kuraa on varmaan tulossa lisää.