Gael Barcia Bernal: Scorsese-huhut turhia

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Olen haastatellut Gael Garcia Bernalia yhteensä neljästi. Nyt täällä Mammutin tiimoilta toissapäivänä, sitä ennen viime toukokuussa Cannesin festareilla.

Cannesissa jututin Bernalia Image-lehteä varten. Kysyin hänen suhteestaan Hollywoodiin. Meksikolainen, usein yhteiskunnallisia aiheita sivunneissa kansainvälisissä elokuvissa näytellyt Bernal sanoi, että Hollywood sinänsä ei kiinnosta, vaan hyvät ohjaajat – esimerkiksi Martin Scorsesen elokuvaan hän suostuisi oitis, vaikka aiheena olisi Ritari Ässä.

Siksi oli oikein hauskaa lukea viikko sitten Varietysta, että Bernal olisi mahdollisesti saamassa roolin Scorsesen seuraavasta, loppuvuodesta kuvattavasta elokuvasta.

Kysyin Bernalilta, onko sopimus jo tehty.

”Minäkin olen kuullut, että olisin tuossa leffassa jotenkin mukana”, Bernal sanoi.

”Tiedät ihan yhtä paljon kuin minä. Tarkoitan, että minä en tiedä tuosta mitään. Aina välillä kuulen itsestäni tällaisia huhuja.”

Internet-huhut siis hiipivät jo Varietyn kaltaisiin alan bisneslehtiin – tai sitten Bernal ei vaan voinut kertoa vielä asiasta.

Kaikki Kuvien takaa -blogin merkinnät löydät täältä