Fury: Hollywoodin sota on nyt likaista, rumaa ja ilkeää

David Ayer aloitti uransa käsikirjoittajana. Kolmikymppisenä hän kirjoitti onnistuneen Training Dayn. Nyt hän myös ohjaa elokuvia.

Aiemmin Ayer on palvellut Yhdysvaltojen laivastossa. Muutamaa varhaista poikkeusta lukuunottamatta hänen elokuvansa ovat hyvin väkivaltaisia ja hyvin miehisiä.

Uusi Fury on ehkä niistä vakavin. Se on hieman kummallinen yhdistelmä erittäin taitavasti lavastettua sotakuvastoa, masentunutta äijäuhoa ja kursailematonta, inhorealistista väkivaltaa, joka olisi ennen Pelastakaa sotamies Ryanin esimerkkiä leimattu silkaksi splatteriksi. Oscareita toivotaan, pääosissa ovat Brad Pitt, Shia LaBeouf ja tulokas Logan Lerman.

Lähin vertailukohde karulle elokuvalle on Sam Peckinpahin Rautaristi. Päähenkilöt, amerikkalaisen tankin miehistö Saksassa 1945 juuri ennen sodan päättymistä, menettävät hulluden keskellä moraaliaan. (Tosin eivät liikaa, koska tämä on kuitenkin Hollywood-elokuva.) Ayer on jopa ollut aiemmin mukana Peckinpahin Hurjan joukon remake-suunnitelmissa.

Fury ei ole huono, mutta joku Peckinpahin tai Sam Fullerin elokuvien eletyn elämän tuntu siitä kuitenkin puuttuu. Ayerin äijävisiossa on kierrätyksen sivumakua. Klaustrofobinen tunnelma panssarivaunussa on erinomainen lähtökohta sodan mielettömyyden tutkimiselle, kuten Lebanon näytti. Brutaaliudesta huolimatta Fury tuntuu esitykseltä.