Formuladraama Rush on vilpittömän vahva elokuva tyhmästä ja vaarallisesta elämästä

Joskus elokuvat eivät ole sitä mitä odottaisi, ja nimenomaan se tuntuu hyvältä. Rush oli tällainen tapaus. Tarina Formula 1-kuskeista Ron Howardin ohjaamana ei ole konsepti, joka kutsuisi allekirjoittanutta luokseen: autourheilusta tehdyt elokuvat ovat lähes poikkeuksetta epäonnistuneet.

Rush oli kuitenkin erinomaisella tavalla sekä vanhanaikaisen verevä maskuliininen draama että vetävää actionia.

Miksi?

Rush on tehty aikuisille. Se tuntui isossa englanninkielisessä viihde-elokuvassa piristävältä, yllättävältäkin.

Eikä päähenkilöiden tarvitse olla esikuvia tai hyviä tyyppejä.

Vuoden 1976 tositapahtumia dramatisoivassa Rushissa James Hunt saa olla rattineroudestaan huolimatta aika tyhmä nautintojen tavoittelija. (Hahmosta tulee mieleen eräs Kimi.) Niki Lauda on todennäköisyyksiä laskeva hankala tosikko, josta ei oikein voi pitää.

Toinen kontrolloi egooaan ja toinen ei osaa. Toinen osaa nauttia elämästä, toinen ei. Toisen vitsit ovat mauttomia ja seksistisiä, toisen ainoastaan huonoja.

Hemmojen kanssa ei välttämättä haluaisi hengailla tosielämässä, mutta tässä tosipohjaisessa draamassa he ovat nimenomaan heikkouksiensa vuoksi kiinnostavia. He eivät ole muovisia yli-ihmisiä ja sankareita, vaan järjettömiä tyyppejä, kuten kuka tahansa, joka ajaa radalla henkensä uhalla liian kovaa.

Chris Hemsworth ja Daniel Brühl ottavat roolit hienosti haltuun. Kaikki muut hahmot ovat taustaa, aivan tarkoituksella vain lehdellä soittajia.

Mietin, miksi ajattelin, että ohjaaja Howard vetää yleensä rutiininomaisella yllätyksettömyydellä – ajatellaan nyt vaikka elokuvaa Kaunis mieli, joka on tylsä pyhimystarina. Syy on tämä: Hollywoodissa sankaritarinoiden totuuskulmat on valeltu siirapilla.

Rush toimii, koska se ei ole Hollywood-tuotanto vaan amerikkalaisella ja ranskalaisella rahalla toteutettu brittielokuva. Siksi se saa olla röyhkeä. Kukaan ei ole käskenyt, että tositarinan tulee kertoa kivoista ja salonkikelpoisista kavereista. Kohtauksesta, jossa vaimonsa jättämä Hunt harrastaa satunnaisen tuttavuuden kanssa seksiä lentokoneen vessassa, voidaan siirtyä lähikuvaan auton moottorin männästä. Idea ei ole suurta neroutta, mutta siitä tässä elokuvassa on kyse, ja elokuva auliisti myöntää sen.

Rush ei voisi olla tällainen, mikäli Huntin kohtalo olisi ollut erilainen.

Yhden kauden mestari kuoli 45-vuotiaana sydänkohtaukseen. Asian maininta tuo elokuvan loppuun moraalisen säväyksen. Elokuvan ei tarvitse lyödä kokaiinille persoa hedonistia alas – tosielämä teki sen.

Käsikirjoittaja Peter Morgan palaa Rushilla huipulle. The Queenilla läpimurtonsa tehnyt Morgan on mestari yhdistelemään tosielämän aineksia ja keksittyä niin, että lopputulos tuntuu ehdottomasti todelta – ja toimii elokuvana.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen