Finnkinosta ja elokuvateatterien tulevaisuudesta, osa 2: kun ikkunat rikkoutuvat

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuluttaja on kuningas, myös elokuva-alalla. Edessä on vääjäämättä suuri muutos: elokuvat ovat katsottavissa kotona yhä nopeammin valkokangasensi-illan jälkeen, tietenkin netin kautta eli vod-tilauspalvelusta.

Tätä kehitystä vastaan käydään aggressiivista viivytystaistelua.

Helmikuussa 2013 Finnkino veti Skyfallin pois ohjelmistostaan, kun siellä huomattiin elokuvan saapuvan dvd:lle 115 päivää ensi-illan jälkeen.

Ratkaisua ei tehty siksi, että katsojamäärät olisivat pudonneet. Päinvastoin: Skyfall veti yhä jopa täysiä saleja. Se on yksi koko 2000-luvun suosituimmista elokuvista Suomessa.

Poisto tehtiin juuri ennen dvd-julkaisua, periaatepäätöksenä ja ilman varoitusta. Levitysyhtiö SF Film sai kuulla maanantaina, että Skyfall vedetään torstaina Finnkinon saleista. Finnkino nauttii Suomen elokuvateatterialalla lähes monopoliasemasta. Esimerkiksi Helsingissä Skyfall siis poistui yhtäkkiä ohjelmistosta kokonaan.