Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Finnkino myytiin – mitä tapahtuu? Osa 2

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 24.3.2011 16:46

Kun tavallinen elokuvaystävä kokee, että teattereissa ei mene mitään hyvää tai ei juuri sitä mitä hän toivoisi, haukut kohdistuvat aina Finnkinoon. Osoite on väärä. Vaikka Finnkinolla on kutakuinkin monopoli elokuvateatteritoiminnassa, se itse tuo vain murto-osan elokuvista maahan.

Finnkinoa on ihan turha syyttää, jos Suomen elokuvatarjonta tuntuu huonolta.

Suomessa toimii kymmenkunta elokuvamaahantuojaa. Sandrew Metronomea ajetaan alas, ja sen kadottua kentältä jäljelle jäävät suuret FS Film (edustuksina Fox-studio, Warner-studio, ruotsalaisen emoyhtiön Svensk Filmindustrin indie-ostoja ja paljon kotimaisia), Walt Disney (Disney, Sony ja kotimaisia), Nordisk (sitä sun tätä ulkomaista sekä merkittävimmät kotimaiset tuotantoyhtiöt Solar Films ja MRP) ja Finnkino (joka toimii Paramount- ja Universal-studioiden paikallisena toimistona ja levittää sen lisäksi joitain kotimaisia).

Pienemmistä maahantuojista merkittäviä ovat indie-ostoksia tekevät Cinema Mondo, Scanbox ja Future Film.

Esimerkiksi ranskalaisen – no, melkein kaiken eurooppalaisen – laatuelokuvan maahantuonti on ollut pitkälti Cinema Mondon harteilla. Aiemmin selvästi art house -levittäjäksi profiloitunut Future on keskittynyt enemmän niin sanottujen amerikkalaisten minimajor-yhtiöiden (suurten studioiden ulkopuolella tehtyihin, mutta niiden tuotteiden kaltaisiin) elokuviin, esimerkkeinä Expendables, Piranha 3D ja kesällä saapuva uusi Conan. Scanboxilla on laukussaan ihan kaikenlaista, seuraavaksi esimerkiksi Scream 4 ja Julian Schnabelin uusi Miral.

Uusi tulokas on Atlantic Film, joka aikoo tarjota tänä vuonna monta ensi-iltaa, etenkin Ranskasta: pelin avasi Iltapäivä Toscanassa. Pirkanmaan elokuvakeskus puolestaan levittää kotimaisia dokumentteja.

Näiden firmojen toimistoissa tai niiden pääkonttoreissa muualla päätetään, mitä elokuvia Suomen valkokankaille tuodaan ja mikä menee suoraan dvd:lle.

Valkokangaslevittämisestä sovitaan Finnkinon kanssa, mutta kyllä se ottaa ohjelmistoonsa sen mitä tarjotaan.

Kaupallinen riski ja muukin vastuu on levittäjällä (tai suurten studioelokuvien tapauksessa itse studiolla Yhdysvalloissa – se maksaa viulut, Suomessa on vain toimisto, joka hoitaa markkinoinnin ja levittämisen ohjeiden mukaan).

Suomessa oli 184 ensi-iltaa viime vuonna, Ruotsissa – jossa on kaksi kertaa niin paljon asukkaita kuin meillä – 250. Lukumäärä osoittaa, että meillä on itse asiassa suhteessa varsin hyvä tarjonta.

(Pähkähulluimman salaliittoteorian kuulin taannoin jonottaessani Orioniin erääseen Tarkovski-näytökseen. Yksi hippi selitti kirjoittaneensa Hesarin yleisönosastolle siitä, kuinka Finnkinon ohjelmisto on sanoinkuvaamattoman kurjaa ja hyviä elokuvia näkee vain Orionissa, mutta pahoitteli ettei kirjoitusta julkaistu. Hippi nro 2 siihen totesi, ettei tietenkään, koska Finnkino kuuluu samaan konserniin kuin Sanoma. Hippi nro 1:n suu putosi auki ja hän totesi kuin valaistuksen saaneena: ”niin tietysti”. Illuminati rules.)

No, kenen vika se on, jos suomalainen elokuvateatteritarjonta tuntuu kapealta?

Lyhyt vastaus: yleisön.

Lainaan suoraan Hesarin eilistä juttua (netissä vain maksullisena) Finnkinon myymisestä:

”Suomi on elokuvan tuppukylä Pohjoismaissa”, toteaa Walt Disneyn Suomen levitysyhtiön toimitusjohtaja Juha Mäkelä.

Hän sanoo, että Suomessa käydään elokuvissa keskimäärin noin seitsemän miljoonaa kertaa vuodessa, kun Ruotsissa kävijöitä on vuosittain 15-17 miljoonaa. Tanskassa ja Norjassakin kävijöitä on vuosittain 10-12 miljoonaa, vaikka asukasmäärä on jokseenkin sama.

”Tämä suhde on ollut näin aina, jopa silloin kun Suomessa oli 35 miljoonaa elokuvakäyntiä vuodessa. Ennen syytettiin Suomen hajanaista asutusta. Taitaa kuitenkin olla niin, että meillä elokuvissakäyntikulttuuri on kehittymätöntä, koska ohjelmisto on lokaaleja elokuvia lukuun ottamatta jokseenkin sama.”

Totta joka sana (paitsi että Jussi hän on kaikille).

Rakkaat elokuvanystävät, turpa kiinni siis siitä, että ”Finnkino tuo Suomeen vain roskaa”.

Vielä väsyneempiä ovat itkuvirret elokuvalippujen korkeista hinnoista Suomessa. Eivät hinnat korkeita ole. Ruotsissa ja Ranskassa mennään samoissa hinnoissa. Saksassa on hieman halvempaa, mutta esimerkiksi Berliinissä kaiken elämisen hintataso on merkittävästi meikäläisen alapuolella. Lontoossa leffakäynnistä joutuu pulittamaan liki 15 euroa, 3D-elokuvista jopa noin 20 euroa.

Mistä muusta kahden tunnin intensiiviajanvietteestä maksetaan Suomessa vain kymppi?

Myös elokuvateatterien kunto on ainakin Helsingissä keskimäärin oikein hyvä. Lontoossa ja Pariisissa olen nähnyt keskustan teattereissa niin karmean huonoa, epäskarppia ja hiipuvalla lampulla heijastettua kuvaa ja kuullut niin kurjaa äänentoistoa, että Suomessa sellaista tuskin siedettäisiin hetkeäkään.

Kaiken kaikkiaan Finnkinon liiketoiminnassa on kuluttajan kannalta hyvin vähän moitteen varaa, jos multiplexien yleisten tilojen viihtyvyyttä noin niinkuin esteettisesti ei lasketa. (Siksi firman harkitsematon ylimielisyys vpf-asian kanssa tuli kuin salamana kirkkaalta taivaalta.)

Jaksan luottaa, että näin on jatkossakin. Eniten tarjonta on kiinni asiakkaista. Nyt Helsingissä pyörii monta erilaista todella hyvää elokuvaa: 127 tuntia, Jumalista ja ihmisitä, Kaboom, Kova kuin kivi, Kuninkaan puhe, Somewhere, Taistelija, The Social Network, Vuosi elämästä, Winter’s Bone. Käykää hyvät ihmiset katsomassa niitä, niin takaatte ohjelmiston monipuolisuuden jatkossakin. Ottakaa ystävänne mukaan. Suositelkaa hyvää elokuvaa.

Teistä se on kiinni, ei Finnkinon omistussuhteista.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

En olisi halunnut vetää esiin maakuntakorttia, mutta tuohon edelliseen viestiin viitaten on pakko. Kun Kalpea Katsastaja kirjoittaa, että ”Finnkinolla on ohjelmistossaan” se tarkoittaa sitä, että ”Finnkinolla on Helsingissä ohjelmistossaan.” Pienissä ja keskisuurissakin kaupungeissa tilanne ei ole läheskään noin auvoisa, vaan sinne mahtuu yleensä vain yksi laatuelokuva n. viikoksi kerrallaan. Ja se pitää sitten käydä kiireellä katsomassa.

Täällä Kuopiossa todelliseksi art house -hitiksi nousi Finnkinon teatterissa Kuninkaan puhe – yksi näytös päivässä, joka oli kaksi viikkoa loppuunmyyty. Tämä on säännön vahvistava poikeus, sillä muuten noita yllämainittuja leffoja tiputellaan miten sattuu ja niitä pitää sitten tuurilla bongata. Nyt täällä pyörähtää 127 tuntia peräti KAHDESSA näytöksessä kuluvan viikon aikana. Kuka sitä ehtii katsoa? En minä ainakaan. Onneksi kaupungin omistama Kino Kuvakukko esittää marginaalileffoja ja purkaa vähän paineita.

Mutta toimittaja Kinnunen on oikeassa. Maakuntien kurjaan teatterielokuvatilanteeseen ovat syyllisiä nimenomaan katsojat. Täälähän elokuvaliputkin ovat hieman halvempia kuin Helsingissä, mutta kun ei kelpaa, niin tilanne on sitten tämä. En haluaisi ajatella, että täällä perussuomalaisella landella ihmiset ovat sivistymättömiä ja epäkultturelleja helsinkiläisiin verrattuna, mutta – no hemmetti soikoon, pitäähän se paikkansa! Tervetuloa Kalpalandiaan!

Kalpealle katsastajalle:

Ei noista ole laatuelokuvia kunnolla yksikaan. Mainstream -kamaa.

Viime vuonna Enter the Void taisi olla ainoa laatuelokuva kaupallisessa ohjelmsitossa. Ellen muista vaarin.

ELOKUVAA ei okeastaan juuri enaa ole.

Ennen oli toisin…

Onneksi sentaan on Elokuva-Arkisto, jossa me – Kalle Kinnusen termia kayttaakseni – ”hipit” saamme muistella menneita.

Vielä PP:lle: Meillä on ilmiselvästi eriävä käsitys laatuelokuvasta.

On selvää, etteivät mainitsemani elokuvat yllä elokuvahistorian suurimpien teosten rinnalle, mutta pitäisin kyllä omalla kohdallani hyvin surullisena sitä, etten kykenisi nauttimaan kuin vaikka yhdestä elokuvasta per vuosi. Kamala ajatus!

Onneksi rimani on alempana kuin PP:llä.

Tuo on totta.

Meillä todellakin on täysin erilainen kästitys laatuelokuvasta.

Niin, kaupallisessa ohjelmistossa on tyypillisesti suuruusluokkaa yksi maininnan arvoinen ensi-ilta vuodessa.

Rimasi todellakin on alhaalla.

Toisaalta sen täytyykin olla, eihän sulla muuten olisi mistä skrivailla…

Tervetuloa Eloluva-Arkistoon meidän ”hippien” joukkoon, jos ELOKUVA alkaa kiinnostamaan!

Vielä kerran PP:lle:

Tässä kuun vaihteessa elokuva-arkisto esittää ainakin Honkasalon Atmania, Kohtalokkaita kuvia, Terence Youngin TV:ssäkin tiuhaan näytettävää leffaa Yksin pimeässä, von Trierin Manderlayta, Avaruuden piruja ja Ohukaista ja Paksukaista.

Ok-leffoja, eivät erityisen suuria.

Kaikki kunnia elokuva-arkiston tärkeälle työlle, mutta taitaisi olla parempi jos Pulisijakin puhaltaisi vanhat hippipöl(l)yt pois korviensa välistä ja avaisi silmänsä myös uusille elämyksille.

Nuff said.

Uskokaa nyt jo vihdoinkin:

Yritetty on, mutta kun tuo kaupallinen ”tarjonta” Finnkinon johdolla on täyttä moskaa, eivät yritykset tuota tulosta!

Esim. vielä viime vuonna ostin niitä sarjalippuja, mutta kun lippuja ei kerta kaikkiaan voinut käyttää, kun mitään kastsomisen arvoista EI OLLUT, oli liput heitettävää roskikseen!

No, no hätä, Arkiston sarja pyörivät, ja kohta pääsee taas kierrokselle Latinalaiskortteleiden mukavan-kulahtaneisiin pikkuteattereihin… ELOKUVA -harrastajien Mekkaan.

Sitäpaitsi tiistaina Messukeskuksessa on Sanoma OY:n yhtiökokous.

Finnkinon myynnistä kertyi nätti myyntivoitto, oliko se 50 miltsiä.

Eli mukava lisäosinko on tulossa meille osakkenomistajille!

Huh huh! Aikuset ihmiset itkemässä! Elokuvia tehdään yleisöä varten ja suurin osa elokuvayleisöstä 15-25vuotaita, joten heille studiot suuntaavat elokuvansa ja tästä johtuen myös levittäjät tuovat niitä enemmän kankaille (valitettavasti). Levittäjät kuten myös studiotkin pelaavat nykyään usein varman päälle uskaltamatta ottaa riskiä. Peläten etteivät elokuvat tuota rahaa. Mutta rahamagneettien avulla saadaan myös pienempiä ja uskaliaampia elokuvia kankaille. Ja kuinka moni ohjaaja saa ilman studion vaatimuksia toteuttaa taiteellista vapauttaan? Harva.

Mutta tarjonnasta löytyy myös niitä helmiä, jotka roskan joukossa erottuvat edukseen ohjelmistosta (Iltapäivä Toscanassa sekä edellä mainitut Biutiful, Another Year, 127 Hours, Brighton Rock, Black Swan, Social Network ja muut). Mikä todistaa sen, että nykyäänkin tehdään hyviä ja laadukkaita elokuvia. Itsekin käyn usein Orionissa ja olen erittäin tyytyväinen sen tarjontaan, mutta en voi elää koko elämääni nostalgiapilvessä päivitellen että: ”Nykyään tehdään vain paskaa, enää ei tehdä elokuvia kuten 30-70vuotta sitten”. Kummisedän, Casablancan, 2001: Space Odysseyn, 8½, Seitsemännen sinetin tai Citizen Kanen tasoisia moderneja mestariteoksia tulee harvemmin (tuskin ehkäpä koskaan?) Jos pelkästään sen tasoisia elokuvia tulisi jatkuvasti, niin niiden arvo saattaisi laskea eikä niitä enää pidettäisi niille kuuluvassa arvossa. Pitää vain avata silmät ja astua sinne leffateatteriin. Lakatkaa nyt hyvät ihmiset vertaamasta elokuvia toisiinsa liikaa ja verratkaa mielummin ohjaajan/näyttelijän filmografiaa miten se on kehittynyt.

Monelta on tainnut mennä Kinnusen pointti kokonaan ohi.

Päinvastoin kuin kirjoitat, kyllä tuon Kinnusen pointti selväksi tuli.

1) Finnkino on jees

2) Elokuva-arkistossa käyvät ovat hippejä

Asia ymmärretty!

Kun ennen oli niin paljon paremmin, niin otetaan summassa vaikka vuosi 1981 ja kysytään PP:ltä, että kuinka paljon elämää suurempia elokuvia tuli Suomessa silloin teattereihin?

V.: Tuskin ainoatakaan.

Ja jos tuli, niin ei ainakaan jattänyt mitään muistikuvaa…

Normivuosi, siis.

PP. Voisitko rauhoittua.

Kinnunen ei mielestäni sanonut, että kaikki Orionissa käyvät ovat hippejä. Voin hyvin uskoa, että kaksi hipin oloista tyyppiä on Orionin lippujonossa.

Kun asuin opiskeluaikana Helsingissä, niin niitä hippejä oli Orionissa lippujonossa enemmänkin. Siis oikeasti Hippejä. Samalla tavalla kun nimitämme joitakin ihmisiä gooteiksi tai hipstereiksi. Se perustuu ulkopuolisen ihmisen näkemykseen jonkun pukeutumistyylistä.

Tuskin kukaan hipin oloiseksi pukeutunut loukkaantuu, kun häntä hipiksi kutsutaan, koska hippi ei nykyään enää ole haukkumatermi. Individualismia kun kannatetaan nyt enemmän kuin vuosikymmeniin.

Minun mielestäni mm. aiemmat mainitut 127 tuntia, Kuninkaan puhe, Black Swan ovat ihan hyviä laatuelokuvia.

Ehkä PPn aika hippimäisen:)…tuo edellinen olisi siis huumoria, jos et ymmärtänyt näkemyksen mukaan kaikki mikä uppoaa yleisöön on pelkkää mainstreamia, mutta minusta mm. Inarritun biutiful on kaikkea muuta kuin Mainstreamia.

Orionkin muuten näyttää joka viikko ihan järkyttävän määrän mainstreamia. Siis elokuvia, jotka omana aikanaan ovat sitä olleet. En vain jaksa tätä ikuista provoilua mainstreamin ja ”todellisen” taide-elokuvan välillä.

Hyvä elokuva on taidetta ja usein hyvä taide uppoaa myös yleisöön. Silloin siitä tuleekin yhtäkkiä myös mainstreamia.

Itse tykkään katsoa elokuvaa siten, että löydän sieltä hyviä asioita, enkä vain huokaile kuinka aina ennen oli paremmin.

Mikäli nuo mainititsemasi sinun mielestäsi ovat ”laatuelokuvia”, on se puhtaasti oma ongelmasi.

Yhtä hyvin – jos nimittelemään alamme – voimme nimitellä jotakuta esim. ”kaupallisen roska-elokuvan juoksupojaksi”.

Perustuu ulkopuolisen näkemykseen henkilön kirjoitustyylistä ja elokuva-mausta.

Kirjoitin alkuperäiseen tekstiini ”hipit”, koska kyseisten henkilöiden käsitys elokuvalevitystä hapantavista salaliitoista ynnä muusta oli hippitason hattivattiajattelua. Ulkomuodosta en muista paljoa.

On mielenkiintoista, että kun kerron olleeni Orionissa Tarkovski-lippujonossa, voi seuraavaksi syntyä johtopäätös, että jotenkin halveksun Orionia tai sen yleisöä. Juu, viime aikoina olen käynyt Orionissa vain noin kerran kahdessa viikossa. Viimeksi kyllä eilen (mutta silloinkin ainoastaan pitämässä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan elokuvaryhmälle luennon Lars von Trieristä).

Pattayan papukaijan päätelmät olisivat kieltämättä sangen huvittavia, jos niitä suoltava henkilö olisi tosissaan. Koska hänen mielestään hyviä elokuvia ei enää tehdä, ei kaupallista elokuvateatteritoimintaakaan saisi ilmeisesti olla? Kukin taaplaa tyylillään, mutta trolli voi eksyä omaan metsäänsä.

Toki kaupallista elokuvateatteritoimintaa saa olla!

Ja tuleekin olla – kiitos mm. Finnkinon myyntivoiton, teemme tiistaina Messukeskuksessa Sanoma Oy:n hallituksen esityksestä päätöksen 1,10 euron osingosta! (Viime vuonna osinko taisi olla vain 0,80 euroa/osake).

blääh osui nappiin kommentissaan!
Olen tasan samoilla linjoilla kanssasi!

Ja Kalle Kinnuselle kiitokset osuvista kommenteista ja huomioista.
Jatka samaa rataa!
Itse ahkerana Orion-kävijänä ja Trier-fanina ei luentosi jäänyt väliin. Kiitokset myös siitä!

Päivettynyt Paasaaja voisi mennä takaisin sinne koulun penkille lukemaan suomenkieltä!

”Ja Kalle Kinnuselle kiitokset osuvista kommenteista ja huomioista.
Jatka samaa rataa!
Itse ahkerana Orion-kävijänä ja Trier-fanina ei luentosi jäänyt väliin. Kiitokset myös siitä!”

Kiitän, kiitän. Toivottavasti luento ei ollut tylsä.

Luentosi ei tosiaankaan ollut tylsä. Enpä turhaan livistänyt töistä. :)

Terveisiä Sanoma Oy:n yhtiökokouksesta.

Teimme tosiaankin tuon 1,10 euron osinkopäätöksen, kiitos mm. Finnkinon myyntivoiton.

Rahat kilahtivatkin jo mukavasti tilille. Mitenköhän ne käyttäisi…

Kiitos myös kaikille teille Finnkinon roskaleffoja katsomassa käyneille, tai KK:n tapaisille niitä puffanneille ”kriitikoille” (tai siis eräänlaisille tuoteselostajille ja markkinointi -avustajille).

Näitä luetaan juuri nyt