Finnkino myytiin - mitä tapahtuu? Osa 1

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Sanoma myy Finnkinon ruotsalaisille pääomasijoittajille. Aikooko uusi omistaja laajentaa Suomen elokuvateattereita lähes monopolin lailla hallitsevaa Finnkinoa vai pilkkoa sen toimintoja?

Oman soittokierrokseni ja eilen Helsingin Sanomissa julkaistun jutun (netissä vain maksullisella puolella) perusteella yleinen näkemys on, että todennäköisesti uudella omistajalla ei ole syytä alkaa ihmeemmin hämmentää tuottoa tekevän firman toimintaa. Kukaan ei tietenkään voi tietää, mitä uuden omistajan mielessä on.

Yleisesti ottaen näkemykset ovat hyvinkin optimistisia. (Onnellisia oltiin myös siitä, ettei Finnkino mennyt venäläisille.)

Myyntihinta 116 miljoonaa euroa oli viimevuotiseen liikevoittoon (8,4 miljoonaa) verrattuna niin korkea, että uusi omistaja todella halusi Finnkinon. Siitä voi päätellä, että alassa nähdään runsaasti kehittämisen varaa.

”On rohkaisevaa, että joku uskoo näin voimakkaasti elokuvateatteritoimintaan”, kiteytti eräs vaikuttaja.

Ostajan, pääomasijoitusyhtiö Ratosin toimitusjohtaja Arne Karlsson on myös Bonnier-konsernin hallituksessa, Niklas Herlin havannoi. Tämä yhteys saattaa vielä vaikuttaa alalla. Bonnier omistaa Suomessa muun muassa maan suurimman elokuvalevitysyhtiön FS Filmin sekä MTV3 Median. Ruotsissa sen omistama Svensk Filmindustri on liiketoimintaosuudeltaan Finnkinon veroinen, lähes monipoliasemassa vaikuttava jätti.

Yksi orastava muutosmahdollisuus on Tennispalatsissa. Kulttuurien museon vuokrasopimus päättyy pian. Tilanne tarjoaisi mahdollisuuden kaivattujen lisäelokuvasalien rakentamiseen. Kolme neljä salia museon tilalle – tai vaikka maan alle – avartaisi Helsingin ahtaaksi käynyttä salitilannetta sen pääkallonpaikalla.

”Tilanne on joka tapauksessa niin, että Suomessa ei nyt riitä saleja näyttämään enempää uutuuselokuvia. Jos nyt tulee uusia valkokankaita, tämä kauppa kääntyy katsojien eduksi”, totesi Jenni Ukkonen Atlantic Filmistä Hesarille.

Se on ihan varteenotettava mahdollisuus. Kyllä Finnkinossa tiedetään, että diversiteetti on hyväksi bisnekselle.