Fingerpori on loistava suomenkielinen strippisarjakuva, mutta onko siitä muuksi?

Rakastan Fingerporia. Parhaimmillaan se on silkkaa neroutta. Se toimii yhtenä konseptina, suomenkielisenä sarjakuvastrippinä. Entä englanniksi tai vaikka elokuvana?

Parhaat stripit perustuvat kielileikeille, kuten kaksoismerkityksille ja käsitteillä kikkailulle. Ihailen suunnattomasti esimerkiksi Porilaisten Marssia (jota ei Hesarin sivuilta hakukoneella valitettavasti löydä), stereokuvaa ja vajaata ja reilua serkkua.

Englanniksi Fingerpori kääntyy vain vaivoin tai keksimällä kuvien idea kokonaan uudelleen. Muutamia osuvia käännöksiä on onnistuttu tekemään.

(Tosin hekotin näille eeppisille irvileukakäännöksille enemmän.)

Entä elävä kuva? Tunnustan, etten nähnyt Espoon kaupunginteatterin Fingerpori-näytelmää. Tulin jostain syystä ajatelleeksi Fingerporia ja elokuvakerrontaa, kun näin keväällä toisen näytelmän, Häiriötekijän Q-teatterissa. Sehän on kuin vielä synkempää Ihmebantua samalta tiimiltä, ihastuttavan tyly ja arvaamaton: ei punchlinejä, ei tuttuja rakenteita. Tärkeää on tunnelma. Absurdi tilanne saa jatkua vääjäämättömästi. Jotain tuollaista Fingerporin tulisi elokuvana olla, ettei se jäisi vain irtosketseiksi.

Mutta kuinka homma toimisi elokuvan muodossa?

Toinen idea: jos Fingerporista tehdään elokuva, annetaan käsikirjoitus Timo Koivusalolle ja sanotaan, että tee tästä vakava draama. Näin syntyy vaadittu deadpan -tunnelma.

Sibelius nimittäin on kaikista näkemistäni elokuvista lähimpänä Fingerporia. Se on täynnä sormi pystyssä asioita selittäviä ja suorittavia kirkasotsaisia touhottajaneropatteja. Aina ollaan puheiden mukaan suuren äärellä, mutta ihmisinä kovin pieniä sittenkin. Sikäli se on aitosuomalaista taidetta.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen