Espoo Cinén nälkälakkokuvaus Hunger on nuoren euroelokuvan kärkeä
Yksi viime vuosien palkituimpia elokuvia on Hunger, videotaiteilija Steve McQueenin ensimmäinen pitkä ohjaustyö. Se seuraa IRA-vankien protesteja ja nälkälakkoa vuonna 1981.
Hunger ei saapunut koskaan teatterilevitykseen Suomessa, festivaaleille kuitenkin: kesäkuussa Sodankylään ja nyt Espoo Cinéen.
Yleensä en syty tämän kaltaisista kärsimystietä myötäelävistä ja siihen jonkin sortin pyhyyttä lataavista elokuvista, mutta Hunger ei ole surkuttelua. McQueenin kerronta vie mukanaan: hän tekee todella puhdasta elokuvaa. Hungerin harkitut asetelmat ja viipyilevinäkin juuri oikean pituiset kuvat ansaitsevat valkokankaan – vaikka dvd on ilmestymässä ensi kuussa, kannattaa Hunger ehdottomasti käydä katsomassa Cinéssä.
Elokuva seuraa ensin uuden IRA-vangin saapumista Mazen vankilan erikoisosastolle, jossa eletään likaisten protestien tyrmäävissä olosuhteissa, sekä erään vanginvartijan arkea. Sitten keskitytään Bobby Sandsin (Michael Fassbender) päätökseen ryhtyä nälkälakkoon.
Tarinassa on vaihtelevia näkökulmia ja yllättäviä sivujuonteita, joiden ansiosta en oikein osaa pitää Hungeria kipakkana poliittisena kannanottona, jollaiseksi monet sen Iso-Britanniassa mielsivät. Mutta siellähän aihepiiri on yhä ongelmallinen.
Lopun kliininisen ja hitaan (nälkä)kuolemakuvauksen viittaukset Kristuksen kärsimykseen ovat minustakin hitusen turhan ilmeisiä. Toisaalta asiaa käsitellään kiinnostavammin ja tasapainoisemmin muuten niin vähädialogisen elokuvan keskikohdassa, 20 minuutin keskustelukohtauksessa, jossa Sands ja katolinen pappi puhuvat marttyyrikuolemasta.
Hunger on monin tavoin fyysinen kokemus ja vuosikymmenen parhaita debyyttejä.
Uskoisin, että jos elokuva olisi ollut viime vuonna Cannesissa kilpasarjassa, eikä vain virallisen ohjelmiston kakkoskastissa, olisi McQueen voittanut muutakin kuin parhaan esikoisohjaajan Kultaisen kameran.
Haastattelin Steve McQueenia Cannesissa, juttu julkaistiin Suomen Kuvalehdessä – siis paperilehdessä – Sodankylän esitysten aikaan.
McQueenin tyyli on herättänyt toisenlaisiakin tunteita. David Denby kuvailee New Yorkerissa elokuvaa hyvin, mutta myös kritisoi sitä pätevästi:
”For much of the movie, an intense silence reigns, interrupted by outbursts of furious brutality against the naked prisoners, who are smashed against walls or flogged with truncheons as they’re dragged between rows of uniformed thugs. In all, Steve McQueen is a master of fascination rather than of drama – he creates stunning shots rather than an intricate story. He’s not, for instance, much interested in the relations among the men; he fixes on such things as a fly crawling across a prisoner’s hand or the slow disintegration of a starving man’s body. The style is one of austere sensationalism.”
Ja vielä:
”Earlier, in a powerfully written conversation, Father Dominic Moran (Liam Cunningham), a tough Catholic priest, accuses Sands of not loving life, of having lost touch with the world or any rational political purpose. Father Moran is exactly right, but the movie takes the opposite view-that the men are sacred in their anguish. In the end, even though I recognized the need to be reminded of Guantánamo and of crimes carried out there, I was awed but not moved by ”Hunger.” Sands is a violent man who dies in the service of a dubious cause and on a cross of his own choosing. He’s a Christ without humanity, and McQueen’s aestheticization of his suffering and death becomes borderline creepy.”
Loppukevennykseksi kuvakaappaus Hesarista viime vuodelta. Muistetaan, että eräs Steve McQueen -niminen elokuvatähti kuoli vuonna 1980.
