Errol Morris ja Abu Ghraibin koko kuva

Dokumenttielokuvan mestarin Errol Morrisin uusi S.O.P. eli Standard Operation Procedure (suomennos voisi olla ”Normaalikäytäntö”) kertoo tarinan Abu Ghraibin vankilan nöyryytys- ja kidutuskuvien takaa. Hämmästyttävintä on, että Morris on saanut syylliset kertomaan sen itse. 372. sotilaspoliisikomppanian Megan Ambuhl, Javal Davis, Sabrina Harman, Jeremy Sivitz ja Abu Ghraibin naispaholaiseksi kutsuttu Lynndie England antoivat Morrisille pitkät haastattelut.

S.O.P. ei vapauta syyllisiä vastuusta. Antamalla äänen esimerkiksi Englandille, joka oli kauheimpien kuvien ottohetkellä 20-vuotias, Morris kuitenkin tarjoaa katsojalle avaimet asian laajempaan pohdintaan. Abu Ghraibista tuli kohu, koska sieltä levisi valokuvia. Vain rivisotilaita asetettiin syytteeseen. Eräs syytetyistä toteaa, että hän vain yritti kiltisti täyttää niitä vaatimuksia, mitä hänelle oli asetettu. Juuri siitä on kyse: syylliset olivat niin tottuneet rajuihin kuulustelumetodeihin, että rajat hämärtyivät lopullisesti.

Alex Gibneyn erinomainen, nyt Oscar-ehdokkuudenkin saanut dokumentti Taksi pimeyteen (josta esitettiin Ylellä syksyllä alle tunnin tynkäversio) käsitteli samoja asioita laajemmin, lähtökohtanaan Afganistanin Bagramin vankila. Morrisin dokumentti on enemmän ihmisluontoa tutkaileva. Morrisin tapaan kertojanääntä tai selittäviä välitekstejä ei ole, kaikki on haastattelujen varassa. Siitä syntyy intiimi ja surullinen tunnelma. Kukaan syytetyistä ei suoraan sano katuvansa tekojaan Abu Ghraibissa. Kaikki selvästi katuvat liittymistään armeijaan.

Lehdistönäytös oli hyvin, hyvin hiljainen. Vain tarinan absurdeimmat hetket kirvoittivat epäuskoisia naurahduksia. S.O.P. on ensimmäinen Berlinalen kilpasarjaan valittu dokumentti, mutta koska festivaalin kilpasarjan taso on tänä vuonna melkoisen matala, on sillä asian poliittisen lisäarvon vuoksi hyvät mahdollisuudet voittaa Kultainen karhu.

Must-see, kuten sanotaan.