Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Enter the Void: Gaspar Noé on maailman kiinnostavin ohjaaja

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 25.9.2010 11:01

Enter the Void on nyt valkokankaalla Helsingissä ja Tampereella. Sen ohjaaja Gaspar Noé kävi huhtikuussa Helsingissä Cinema Mondon 20-vuotisjuhlissa ja antamassa haastatteluja elokuvansa tiimoilta. Itse elokuva on something completely different.

Ohjaaja keräilee Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan julisteita – hän kertoi omistavansa yli sata erilaista, mukaan lukien pakistanilaisen version – ja Kallion Pienestä leffakaupasta löytyi alkuperäinen suomijuliste.

Noén mausta kertovat hänen muutkin erityissuosikkinsa (ja keräilykohteensa) Videodrome ja Muutostiloja. Jälkimmäisestä hänen oli joitain vuosia sitten määrä ohjata uusintaversio Yhdysvalloissa, mutta hanke kaatui.

Kabukissa syödessämme ohjaaja kertoi Enter the Voidin kuvauksista Japanissa. Vaikka elokuva on huuruinen, parinkymmenen miljoonan euron tuotanto piti toteuttaa äärimmäisellä huolella – harva elokuva on näin pikkutarkkaa työtä.

Cinema Mondon toimitusjohtaja Mika Siltala (jota kiitetään jo Noén esikoisen Yksin kaikkia vastaan lopputeksteissä) vei vieraan myös Saunaseuralle ja uimaan hyisessä meressä. Etenkin jäinen pulahdus miellytti äärielämyksistä pitävää taiteilijaa, tai niin hän itse ainakin väitti.

Perjantai-iltana Noé kävi esittelemässä Yksin kaikkia vastaan -näytöksen Night Visions -festivaaleilla ja halusi bailaamaan. Redrum-klubilla soi rankka dubstep – ei ihan parasta tanssimusiikkia – mutta kun muutakaan ei keksitty, siihen oli tyydyttävä. Toki Noé on teknonkin ystävä, kuten Enter the Voidin ihastuttavista alkuteksteistä voi päätellä.

Helsingin-reissun tuloksena Noella on kotonaan Pariisissa 800 euron kauppahinnan arvosta 1960- ja 70-lukujen suomalaisia elokuvajulisteita, Reindeerspottingin dvd ja Cruising-elokuvaa mainostavia t-paitoja.

Gaspar Noé Helsinki

Noé noin kello seitsemältä lauantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentällä hetkeä ennen paluukoneeseen nousua.Kuva: Antti Suonio.

Kävin taannoin katsomassa – kokemassa – Enter the Voidin viidettä kertaa. Se on Profeetan rinnalla vuoden paras elokuva (kas kummaa, molemmat ovat ranskalaisia), ja ilmaisultaan jännittävimpiä vuosikausiin.

Suomalaiset kriitikotkin pitivät – ainakin SK (Lauri Lehtinen, ei allekirjoittanut), Hesari, Ilta-Sanomat ja Aamulehti antoivat neljä tähteä, Iltalehti ja Episodi viisi.

Yhdysvalloissa se sai ensi-iltansa viikko sitten.

Enter the Voidia joko vihaa tai rakastaa. Finnkinon kotisivuilla käyttäjät voivat kommentoida elokuvia Facebookin kautta, ja tästä teoksesta on jätetty ainoastaan yksi mielipide: ”huonoin koskaan näkemäni elokuva”.

Ymmärrän, että tällainen elämys voi v-tuttaa, jos odottaa jotain Trainspottingia tai muuta kevyttä.

Pidän tavasta, jolla Noé yhdistää korkean ja matalan. Hän on äärimmäisen lahjakas kokeilija, ja Enter the Void on kerronnaltaan vielä enemmän avantgardea kuin vaikkapa ohjaajan edellinen, yksittäisistä otoksista koostuva ja liki reaaliajassa kerrottu Irreversible. Toisaalta hän on suorasukaisessa estetiikassaan niin estoton, että esimerkiksi seksikohtauksia voi asiayhteydestä irrotettuna pitää kutakuinkin pornona. Olisi kuitenkin typerää takertua vain niihin, kun kaikki muukin kuvissa on sievistelemätöntä.

Noéa on helppo haukkua sensaatiohakuiseksi, ja hän lienee viimeinen ihminen hermostumaan tällaisista arvioista. Elokuvan loppujaksossa – jota voi muuten pitää hyvin vakavana – on vaginan sisältä ”kuvattu” penetraatio-otos (animaatiota), joka saa yleisön aina nauramaan, ja Noén mielestä tämä reaktio on hyvä juttu. Hän ei ole tosikko. Tarkemmin katseltuna Enter the Voidissa on paljonkin tahallisen liioittelevan överiä. Se on melodraama ja ylpeä siitä.

Enter the Void kertoo naiiveista ihmisistä, joita voisi luonnehtia melkein toivottomiksi tapauksiksi. Näyttelijöissäkin on outoja tyyppejä, kuten Paz de la Huerta. Kyllä, painotukset ovat äärielementeissä, seksissä, huumeissa ja hetken ajan väkivallassa. Silti elokuva on hehkuvan humanistinen.

”Enter the Void kertoo hukkaan heitetystä elämästä. Sen henkilöistä jokainen pettää niin itseään kuin läheisiään. Sen kuvissa on paljon seksiä, mutta hyvin vähän rakkautta. Silti Noén elokuva ei ole tyly nihilismin julistus, vaan pohjimmiltaan rakkaudentunnustus elämälle”, kiteytti Tarmo Poussu Ilta-Sanomissa. Touché!

Palaan yhä uudelleen Enter the Voidin pariin, koska se on niin kaunis ja suvereeni. Ihan jotain muuta.

Uskon, että Enter the Void on pitkästä aikaa sellainen elokuva, jonka ilmaisun raivokas omaperäisyys ja energia voi muuttaa otollisessa iässä olevan ihmisen taidekäsitystä ja ehkä koko elämän.

Siksi – vaikka EtV ei ole täydellinen, eikä välttämättä tämän vuoden paras ensi-ilta – Noé on maailman kiinnostavin elokuvaohjaaja juuri nyt.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Minulle riitti kerta katsominen. Itse kyllästyin epätarkkaan kuvaan aika nopeasti vaikka tyylikeinohan se oli.

Seksikohtaukset olivat ihan toimivia (ei niitä nyt paljon ole), mutta olen totaalikyllästynyt siihen, että kovin moneen leffaan tungetaan tankotanssijoiden/strippareiden zoomailua; tarvittiin heitä juonen kannalta tahi ei. (Saiko tämä suuntaus alkunsa tv-sarja Sopranosin Badabingistä vai jo aiemmin – en osaa sanoa.)

Onko kuva merkittävästi epätarkka? Onhan se vääristynyt, mutta en koskaan pitänyt asiaa mitenkään häiritsevänä, en edes Tallinnan Coca-Cola Plazan suurimman salin eturivistä katsottuna…

Elokuva sai muuten pari viikkoa sitten ensi-iltansa Iso-Britanniassa. Peter Bradshaw antaa viisi tähteä ja ylistää sitä: ..”its sheer deranged brilliance is magnificent. This is a grandiose hallucinatory journey into, and out of, hell: drugged, neon-lit and with a fully realised nightmare-porn aesthetic that has to be seen to be believed. Love him or loathe him – and I’ve done both in my time – Gaspar Noé is one of the very few directors who is actually trying to do something new with the medium, battling at the boundaries of the possible. It has obvious debts, but Enter the Void is utterly original film-making, and Noé is a virtuoso of camera movement.”

http://www.guardian.co.uk/film/2010/sep/23/enter-the-void-review

”For all its hysterical excess, this beautiful, delirious, shocking film is the one offering us that lightning bolt of terror or inspiration that we hope for at the cinema.”

Bradshaw menee niin pitkälle, että alkaa Enter the Voidin innostamana jopa ottaa takaisin negatiivista suhtautumistaan Irreversibleen.

Mikael Fränti antoi yhden tähden blogissaan, tosin arvostelua ei ole. Pari sanaa leffasta taidettiin kjyllä sanoa Submarino-arvostelussa. Tuo Fräntin blogi on kiinnostava, mm miehen suosikkilelokuvista löytyy juttua http://kinojatv.blogspot.com/

Meinasin jo tarttua tuoh ”Ymmärrän, että tällainen elämys voi v-tuttaa, jos odottaa jotain Trainspottingia tai muuta kevyttä.” -kohtaan, mutta kai Trainspotting sitten on kevyttä. Mielestäni yksi elokuvafanien (ja huonojen kriitikoiden) ongelma on se, että ne vanhat suosikit unohdetaan nopeasti kun löytyy jotain ”erikoisempaa”. Kubrickkikaan ei enää kelpaa kun on saanut Tarkovskia maistaa.

Plevnassa elokuvan katsoessani, minusta tuntui että focus ei ole kohdillaan, myöhemmin näin elokuvan trailerin eri teatterissa ja kuva näytti myös siinä pehmeältä. Vasta tämän jälkeen tulin vakuuttuneeksi että siltä sen pitikin näyttää, elokuva ei kyllä erityisemmin kolahtanut ja varsinkin lopun ”siirtymiset” koettelivat kärsivällisyyttä jonkin verran. Gaspar Noén aikaisemmat elokuvat ovat kyllä tehneet myös minuun vaikutuksen.

Luin huvikseni muutaman arvostelun Rotten Tomatoes -sivustolta ja sieltä löytyi myös hengenheimolainen jota epätarkkuus risoi:

”…Tokyo’s neon lights are so bright that night practically turns into day in some shots. When Oscar dies, the scene is powerful, recalling the death in All About My Mother, but then Noe inserts a visual joke of Oscar ”entering the light” but it’s really just his point-of-view of an overhead light bulb.

The movie, however, is also quite irritating visually. Much of the film, maybe even the majority of it, is purposefully out of focus to capture the haziness of the afterlife, and it employs a tremendous amount of annoying strobe effects.”
culturevulture.net/George Wu

Toki elokuvalla saa olla omintakeinen visuaalinen ote. Katsoja penkissä sitten joko pitää siitä tahi ei.

Tuli vielä mieleen sanoa, että Enter the Voidin aborttikohtaus oli mielestäni erittäin pysäyttävä. Eli oli tarinassa hetkensä.

Ilokseni huomasin (vasta) nyt Sami Pöyryn kirjoittaneen blogiinsa Monadi-Filmiin kehuja Enter the Voidista.

http://monadifilmi.wordpress.com/2010/09/17/enter-the-void-on-lahes-taydellinen-elokuva/

Pöyry käsittelee niitä Noén elokuvan elementtejä, jotka näyttäytyvät joillekin sensaatiohakuisilta.

”En ole yleensä järin innostunut sellaisista marginaalielokuvista, jotka erilaisia väkivaltaisia tai seksuaalisia ääri-ilmiöitä esittelemällä pyrkivät todistelemaan tekijöidensä ja kohdeyleisönsä avarakatseisuutta. Pelkäsin myös Enter the Voidin lipsuvan kohti tätä keskenkasvuisten elämäntapaintiaanien temmellyskenttää. Sitä suurempi ilo olikin huomata, että se suorastaan ryöstää seksuaalisuuden pois pornon hegemonialta. Mikä aluksi saattaa vaikuttaa rivouttaan juhlivan postmodernin ylistykseltä, paljastuu elokuvan edetessä aidosti aistikkaaksi ja viisaaksi kuvaukseksi yhdestä ihmiselämän keskeisestä osa-alueesta.”

”Uskon, että elokuvan huumeteema on eräänlaista sumutusta. Se on kiertotie päästä kiinni asioihin, jotka muuten saattaisivat tuntua liian grandiööseiltä käsiteltäviksi.”

”Noé= Maailman sensaatiohakuisin ohjaaja” jos sensaatiohakuisuus tarkoittaa sitä että näytetään sellaista joka järkyttää/raivostuttaa osaa yleisöstä, niin Von Trier vie voiton. Jokaisen ohjaajan pitäisi olla Michael Bay.

Näitä luetaan juuri nyt