Elokuvayleisön härski harhaanjohtaminen: päivässä 38 miljoonan taalan liikevaihto
Elokuvan nimi on Long Day’s Journey Into Night. Se on ”unenomainen film noir”, kuvaili Variety ja täsmensi: abstrakti, juoneton, täynnä taiteellisia viittauksia.
Cannesissa toukokuussa maailmanensi-iltansa saanut elokuva huipentuu 59-minuuttiseen yhden oton yhtäjaksoiseen kuvaan. Tuo jakso on toteutettu stereoskooppisena kuvana eli lasit vaativana 3D:nä.
Ranskalais-kiinalaisen elokuvan on ohjannut runoilijanakin tunnettu Bi Gan. Hänen esikoisohjauksensa Kaili Blues kertoi masentuneista maalaislääkäreistä.
Pari viikkoa sitten Long Day’s Journey Into Night sai ensi-iltansa Kiinassa. Se teki huikean tuloksen ensi-iltapäivänään.
Tässä vaiheessa täytyy täsmentää, että vaikka Kiinan elokuvateatteriala on kasvanut tavalla, jonka kuvaaminen räjähdysmäiseksi olisi vähättelyä, bisnes perustuu ensisijaisesti spektaakkeleihin, fantasiaan ja ryminään sekä jossain määrin paikallisiin komedioihin. Draamaelokuvia ei katsotuimpien listoilla ole nähty, saati vaikeampaa art housea.
Mitä siis tapahtui, kun Long Day’s Journey Into Nightiin – jolla ei muuten ole mitään tekemistä Eugene O’Neillin näytelmän kanssa – myytiin Kiinassa yhtenä päivänä lippuja 38 miljoonan dollarin edestä?
Ei, kiinalainen valtavirran elokuvamaku ei tehnyt täyskäännöstä.
Tapahtui kunnon ukotus.
Elokuva oli häpeilemättä markkinoitu kevyenä viihdedraamana, jopa romanttisena komediana. Kampanja oli nimenomaan ajoitettu uudenvuoden aattoon, joka on kalenterin keskeinen treffipäivä.
Seurauksena oli paitsi hyvät hillot levittäjälle, myös seisminen pettymys. The Guardianin jutun mukaan elokuvan näytöksistä lähti kesken pois merkittävän paljon katsojia.
”Those who say that the film had artistic meanings that we’re just unable to understand, please go eat shit”, siteeraa Variety ”tyypillistä kommenttia” Kiinan tärkeimmällä somealustalla, Weibossa.
Toisena levityspäivänään elokuvan lipunmyynti oli enää 1,5 miljoonaa dollaria. Mikäs siinä: vaikka huijaus onnistui ainoastaan yhden illan ajan ja kyseessä oli vain yksi leffa, tulokset vastasivat esimerkiksi Suomen elokuvateatterien koko lipunmyyntiä useilta kuukausilta.
Bi Gania ei voi asiasta pistää tilille. Tuntuu vain ällistyttävältä, että moinen fuula onnistuu vielä someaikakaudella. Markkinointiveijarien tempaus muistuttaa 1970- ja 1980-lukujen meininkiä, jolloin – etenkin ennen räväkämmän tavaran siirtymistä vastasyntyneille videomarkkinoille – elokuvateatterimainonta eli Suomessakin päättömintä aikaansa. Silloin tyypillisintä oli lapsellisuuksien myyminen kovana kauhuna tai vaikeaselkoisten taide-elokuvien paketointi esimerkiksi hurjaksi erotiikaksi.
Pienempien vhs- ja vielä dvd-julkaisijoidenkin meininki oli usein likimain yhtä pimeää. Jotain esimerkkejä löytyy tästä Seuran jutusta.
Harhaanjohdettua elokuvailtaa!
Muokattu 20.1.2019 klo 8.58: lisätty vertaus Suomen elokuvateatterien lipunmyyntiin.