Elokuvateatterit täynnä, Kalervo Palsa-draama taas hyllylle
Kalervo Palsa ja kuriton käsi -elokuvan ensi-iltaa siirrettiin taas. Sen piti olla ensi viikon perjantaina 7. helmikuuta. Tuotantoyhtiö ja levitysyhtiö ilmoittivat ensi-illan peruuntumisesta ja levityssopimuksen purkamisesta vasta sunnuntaina 26.1.
Aiemmin Palsa-elokuvan ensi-ilta oli merkitty marraskuun loppuun 2013. Silloinkin päätös siirtämisestä tehtiin reilun viikon varoitusajalla.
Pekka Lehdon ohjaaman elokuvan tie on ollut pitkä ja kivinen. Se kuvattiin jo kahdeksan vuotta sitten. Konkurssi vei sen vuosiksi limboon. Kirjoitin blogiini ”kadonneesta” elokuvasta ensimmäisen kerran jo vuonna 2009. Uudeksi tuottajaksi löytyi lopulta Pauli Pentti. Jälkituotanto viimeisteltiin vasta toissa vuonna.
Kysyin Pentiltä, miksi ensi-ilta peruuntui.
”Elokuvateatterit olivat liian täynnä. Palsa olisi saatu liian harvoille valkokankaille. Nekin olivat hajallaan. Levitysyhtiö (PEK) sai sille liian vähän näkyvyyttä.”
Pentti kertoi, että elokuva pyritään edelleen tuomaan teattereihin.
”Ehkä jo keväällä, pääsiäisen aikoihin. Kalervo Palsan tarinahan on kärsimysnäytelmä.”
Elokuvateattereissa on pahin tungos tähän aikaan vuodesta. Suomalaiset käyvät talven ja alkukevään pakkasilla mieluusti elokuvissa, ja laatuelokuvia pistetään valkokankaille, kun Oscar-ehdokkuudet on julkistettu. Kun tietyt elokuvat menestyvät, ei uudelle, hieman pienemmän yleisön ensi-illalle ole tilaa.
Pentti sanoo, etteivät viivästykset hänen mielestään vaikuta Palsa-elokuvan julkisuuskuvaan.
Harkinnassa on nyt uudenlainen levitysmalli. Helsingin Sanomille Pentti kertoi, että Palsa-elokuva pyrittäisiin saamaan samanaikaisesti sekä elokuvateattereihin että digitaalisiin kotijakelukanaviin, eli niin sanottuihin video on demand -palveluihin (vod).
Miksi juuri tämä elokuva?
”Palsa on kulttihahmo, underdog, joka elää voimakkaasti niiden tajunnassa, jotka taiteilijan työtä tuntevat. Se väki on aktiivista somessa ja muutenkin verkossa. Tällainen elokuva saisi verkkolevityksestä tukea elokuvateatterilevitykseen.”
Yksi ongelma on, ettei Suomessa oikein ole tarkoitukseen sopivaa digialustaa. Netflix on tuskin kiinnostunut yksittäisestä rajatun yleisön suomalaisleffasta.
Suurempi haaste on elokuvateatterien haluttomuus luopua asemastaan elokuvan ensimmäisenä etappina. Viimeksi kun vastaavaa yritettiin, suurissa kaupungeissa lähes monopoliasemasta nauttiva Finnkino kieltäytyi ottamasta elokuvaa valkokankailleen.
”Elokuvateatteri, dvd-julkaisu ja televisioesitys tulevat vielä peräkanaa, ja niiden ajalliset välit ovat vakiintuneet. Mutta niiden välistä hiljaista sotaa on käyty jo vuosia”, Pentti sanoi.
”Netissä voisi olla vaikkapa mahdollisuus katsoa Palsa jo ennen teatteriensi-iltaa.”
Yhdysvalloissa joitain taiteellisempia elokuvia on muutamien vuosien ajan levitetty niin, että vod-julkaisu on ennen teatterilevitystä. Yksi tällainen menestystarina oli Lars von Trierin Melancholia. Tuottaja Peter Aalbaek Jensenin mukaan strategia oli hyvinkin tuottoisa ja elokuvan tuotto ylitti odotukset.
”Tässä mallissa kyse on elokuvista, joita on vaikea markkinoida muuten kuin sillä, että elokuva on hyvä ja sana siitä kiertää.”
Tällä hetkellä vod-suunnitelma on vain ajatuksen tasolla, tuottaja myöntää.
Pentti on kokenut elokuvaihminen, joka oli mukana Kaurismäkien varhaisissa elokuvissa, ohjasi 1980-luvulla itsekin ja mainosvuosien jälkeen on palannut tuottamaan myös pitkiä elokuvia.
”Helsinki on muuttunut Aito Mäkisen ja Mårten Kihlmanin ajoista. Silloin tämä oli erinomainen, monipuolinen elokuvakaupunki”, Pentti sanoo viitaten 1960- ja 1970-lukujen tärkeisiin levittäjiin, jotka myös pyörittivät elokuvateattereita.
”Elokuvataide ei ole hyötynyt digitaalisuudesta. Ei näitä pieniä elokuvia kohta esitä enää kukaan. Digitaalisuuden hyödyt valuvat eri laariin kuin aiemmin näytti.”
Elokuvateatterien esitystekniikan digitalisoitumisen myötä jokainen elokuvateatteri voi esittää heti ensi-illassa sitä, minkä oletetaan menestyvän. Kopioiden määrä ei ole enää rajattu. Samalla erikoistuminen laatuun on jäänyt hyvin harvojen teatterien kontolle. Laajalti markkinoidut jättiensi-illat jyräävät lähes jokaiseen Suomen elokuvateatteriin.
Kotimaisia elokuvia tuodaan yhä enemmän valkokankaille. Niistä monet ovat kuitenkin amatöörituotantoja tai halpiksia, joiden katsojamäärät jäävät muutamiin satoihin.
Pentti uskoo nimikkeiden määrän kääntyvän vielä joskus laaduksi.
”Spielbergin sukupolvi aloitti kaitafilmikameroilla, joissa ei ollut edes ääntä. Oli lahjakkuutta ja tekemisen halua. Nyt joku 15-vuotias suomalainenkin entusiasti pystyisi kotikeinoin tekemään teknisesti elokuvateatteritasoisen elokuvan. Vieläkään ei sellaisia tekijöitä ole digiaikana tullut. Kerronta ei ole digitaalisuudesta kehittynyt. Aika paljon matkitaan musiikkivideoita, tehdään sellaisia YouTubeen sopivia juttuja.”
Äänessä on pettymystä.
”Jos suurimpia kotimaisia menestysleffoja ei lasketa, tällä hetkellä resurssit eivät riitä tekemisen eivätkä levittämisen puolella. Tämä ala hakee nyt rajusti uutta muotoaan.”