”Elokuvateatteri Orionin brändi ei tuhoudu Elken linjalla”, yhdistyksestä luvataan

Helsinkiläisen elokuvateatteri Orionin uusi vuokralainen on Elävän kuvan keskus eli Elke. Se on yhdistys, joka edustaa useita elokuvantekijöiden yhdistyksiä sekä elokuvia esittäviä ei-kaupallisia järjestöjä ja yhdistyksiä.

Orionin kohtalo on puhututtanut pitkään. Yli 30 vuoden ajan Orion on tunnettu nimenomaan Suomen elokuva-arkiston teatterina. Arkistosta tuli Kansallinen audiovisuaalin instituutti eli KAVI, mutta esitystoiminta Orionissa jatkui linjakkaana.

Kun KAVIn tiedettiin vuodenvaihteen jälkeen siirtyvän uuteen keskustakirjastoon Oodiin, Orionin kohtalo oli auki. Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa näin.

Oli aiheellinen pelko, että Orioniin tulisi jotain muuta kuin elokuvateatteri, ja että tämän aikakautensa viimeisen Helsingissä säilyneen art deco -teatterin sisustuskin olisi vaarassa.

Siitäkin somekeskusteluissa varoiteltiin, että mikäli tilaan tulisi kaupallisempi elokuvateatteritoimija, Helsingin viimeisiin lukeutuvat filmiprojektorit saisivat lähteä.

Mitä Elke aikoo Orionissa tehdä? Soitin Elken hallituksen puheenjohtajalle, ohjaaja Heikki Kujanpäälle ja esitin keskeiset kysymykset.

Kujanpää vakuuttaa, että Elke aikoo pitää Orionin juuri sellaisena kuin se on filmiprojektoreineen ja salin perinteisine penkkeineen – sinne ei tule esimerkiksi anniskelua helpottavia sohvaryhmiä.

”Se brändi, mikä Orionilla oli, ei ainakaan tuhoudu Elken linjalla”, Kujanpää sanoo.

Elken vuokrasopimus alkaa helmikuusta 2019. Sen jälkeen kuluu varmasti kuukausia, ennen kuin uusi Orion avataan. Tietyt remontit, kuten esteettömyyden kehittäminen, ovat välttämättömiä. (KAVIn poistumiselle Orionista esitettiin keskeiseksi syyksi se, ettei Orionista saatu nykyedellytykset täyttävää esimerkiksi siksi, ettei esteettömälle wc:lle ole paikkaa. Elke kertoo löytäneensä sille nopeasti selkeän paikan.)

Suurin kysymys on ollut auki, eikä Kujanpäälläkään ollut siihen yksiselitteistä vastausta.

Siis: mistä Elken rahoitus? Sen 18 jäsenjärjestöä eivät ole varsinaisia rahoittavia tahoja.

Toiminnanjohtaja ja teatteripäällikkö värvätään vielä syksyllä, Kujanpää kertoo.

”Toiminnanjohtaja tulee olemaan avainasemassa, kun rahoitusta etsitään.”

Alkuun tarvitaan myös remontti- ja kalustorahaa. Yksisalisen teatterin pyörittäminen henkilökuntineen edellyttää muitakin järjestelyjä.

”Lipputulot tulevat myöhemmin olemaan keskeisin osa taloutta”, Kujanpää kertoo.

”Tiedämme kyllä, ettei kulttuuritoimintaa voi aloittaa niin, että tehdään ja sitten etsitään rahoittajia.”

Kujanpää kertoi joukkorahoituksen olevan yksi vaihtoehto.

Hän vertasi tilannetta Q-teatterin perustamiseen, jossa hän oli myös aikoinaan mukana. Rahoitus järjestyi, kun oli tahtoa ja ihmisiä, jotka halusivat tehdä työtä.

”Me tiesimme, mitä haluamme tehdä.”

Elke ei tule tyhjästä. Se perustettiin kaksi ja puoli vuotta sitten Uudenmaan elokuvakeskuksen nimellä. Koko ajan sen tavoitteena on ollut oman elokuvateatteritoiminnan aloittaminen. Kyse ei ollut siis ainoastaan vapautuvasta Orionista.

”Puhehan on jo paljon tätä kauemmin ollut elokuvan talosta Helsinkiin. Sellaisesta on ollut erilaisia kaavailuja jo pitkään yli vuosikymmenen ajan.”

Taiteen edistämiskeskus tukee yhdeksässä kaupungissa elokuvakeskustoimintaa. Kyseisen tuen edellytyksenä on kuitenkin ollut esimerkiksi toiminnan vakiintuminen.

Kujanpään mukaan sekä Opetus- ja kulttuuriministeriötä että Helsingin kaupunkia on jo parin vuoden ajan lobattu Elken tavoitteista.

Jossain vaiheessa liikkui ajatuksia, että Elokuvakontaktin konkurssin myötä vapautuneet määrärahat ja tietenkin Elokuvakontaktin tehtävät, kuten tietyt elokuvakasvatukselliset hankkeet voisivat siirtyä tälle organisaatiolle. (Kun Elke oli viime vuonna Uek, se oli järjestämässä Kettupäivät -lyhytelokuvajuhlaa, josta aikoinaan huolehti Elokuvakontakti.)

”Monet toimijat miettivät sen konkurssin aikaan, miten rahat jaetaan. Nyt se tukiosuus on hajoitettu”, Kujanpää sanoi asiasta kysyessäni.

Elokuvakontaktin rahoituksen periminen on siis haudattu, koska enää ei ole mitään perittävää.

”Yhdistys voi myös ottaa myös velkaa”, Kujanpää sanoi.

Kujanpää on itse jäämässä pois puheenjohtajan tehtävästä. Hän sanoo olleensa mukana, jotta yhdistys saataisiin siihen maaliin, joka nyt on tavoitettu.

Syksystä eteenpäin yhdistystä ja uutta Orionia luotsaavat siis avajaisia kohti henkilöt, joita ei vielä ole valittu.

Uuteen Orioniin on kerrottu tulevan hyvin monipuolista toimintaa. Jonkin verran on tarkoitus järjestää entisen arkistoesitystoiminnan tyyppisiä näytöksiä yhteistyössä KAVIn kanssa.

”Näen että Orionista on mahdollisuus luoda tapahtumakeskus, jossa yleisö pääsee osallistumaan seminaareihin ja keskustelutilaisuuksiin paremmin kuin niissä ympäristöissä, jotka tällä hetkellä ovat olemassa. Erotumme muusta tarjonnasta tapahtumallisuudella”, Kujanpää arvioi.

Elken suunnitelmiin on liittynyt tiettyä jokaiselle jotakin -ajatusta ja seminaarihaaveita, jotka herättää kysymyksiä. Allekirjoittaneelle Elken jäsenrakenne on näyttäytynyt jossain määrin sekavana. On vaikea olla näkemättä riskiä siinä, että ainakin osa Elken laajasta joukosta ei-kaupallisia toimijoita lataisi ylisuuria odotuksia siihen, mitä ne Orionista tulevat saamaan – samaan aikaan kun toiminta pitäisi saada jossain määrin kaupallisesti kannattavaksi, kuten Kujanpääkin lipputulojen osuudesta taloudessa sanoo.

Toimintaympäristö, jossa Elken pitää paikkansa löytää, on vaikea. Kun Kujanpää sanoo, että yleisön puolelta on painetta Orionin toiminnan jatkamiseen, hän on kiistatta oikeassa – mutta Elke ei ole sama asia kuin Kavi ja arkistotoiminta, joka on viime vuosina ollut erinomaisessa vedossa. Tämän välin kurominen ei ole yksinkertaista. (Esimerkiksi allekirjoittanut ei ole vuosiin käynyt muiden Elken jäsenyhdistysten kuin neljän elokuvafestivaalin tapahtumissa. Festivaaleille Orion tuskin tulee olemaan sen keskeisempi näytöspaikka kuin ennenkään – niiden näytäntöjä on tapahtumaviikkojen aikana myös ja ensisijaisesti isommissa saleissa. Orionissa taas olen käynyt nimenomaan KAVIn näytöksissä – ja koko 2010-luvulla ehkä viisi kertaa muiden toimijoiden näytöksissä.)

Hieman paisuttelevilta tuntuvat myös puheet Orionista ”kotimaisten elokuvien keskeisenä ensi-iltateatterina”. Väite varmasti koskee esimerkiksi dokumentteja ja lyhytelokuvia. Ammattilaistason kotimaisille fiktioensi-illoille Orionin 216 paikkaa tuskin riittää.

Toisaalta Elkeä on helppo pitää hyvänä henkisenä jatkajana Orionin perinteelle. Monet sen jäsenjärjestöistä ovat jo tavalla tai toisella toimineet Orionissa osa-aikaisesti. Samoin vastaavantyyppistä näytöstoimintaa – osin samoilla yhdistyksillä ja järjestöillä – on ollut naapurikorttelin Andorrassa ja Dubrovnikissa, jotka sijaitsevat Corona-baarin alakerrassa.

Kujanpää sanoo Orionin tulevan ohjelmiston poikkeavan valtavirrasta enemmän kuin minkään muun elokuvateatterin pääkaupunkiseudulla. Kun mainitsen WHS Union -teatterin, joka taatusti poikkeaa elokuvaesityksillään valtavirrasta enemmän kuin mikään muu elokuvateatteri koko Suomessa, Kujanpää kehuu sitä.

”Näemme, että tarjontaa pitää pyrkiä tekemään useille kohderyhmille monipuolisesti ja laadukkaasti. Yhdistyksen tarkoitus on kehittää elokuva-alaa ja elokuvaa moniarvoisena taiteena.”