Elokuvalevityksen tulevaisuudesta: Finnkinon täsmennyksiä virtual print fee -asiaan

Keskustelin Finnkinon toimitusjohtajan Liisi Jauhon kanssa vielä lisää virtual print feestä. Eilisessä bloggauksessani oli muutamia epätarkkuuksia, tässä korjauksia.

Alkuperäinen blogimerkintä löytyy tämän linkin takaa.

Tärkein oikaisu on, että Suomessa ei oteta käyttöön monista muista maista tuttua viikkomaksua, vaan jokaisesta digikopiosta maksetaan virtual print feenä (vpf) kertasumma, kun se otetaan Finnkinon levitykseen. Summat ovat kuitenkin liikesalaisuuksia ja jokainen taho solmii siitä itse erillisen sopimuksen integraattorin kanssa.

(On siis edelleen ilmeistä, että mahtavat Hollywood-studiot tekevät integraattorin kanssa merkittävästi paremmat sopimukset kuin kukaan muu.)

Finnkino ei konkreettisesti myy projektoreitaan integraattorille, toisin kuin monissa maissa on tehty. Sopimuskaudella levittäjät kuitenkin maksavat projektorien käytöstä integraattorille niin kuin kuvailin. Integraattori palauttaa rahaa sitten Finnkinolle.

(Integraattori on silti paitsi maksuliikenteen, myös digiprojektorien hallinnoija – sopimuksen jälkeen niitä saadaan käyttää vain integraattorin sanelemilla taloudellisilla ehdoilla. Siitä mitä ohjelmistoon otetaan päätetään Finnkinolla, kuten ennenkin.)

Integraattori otetaan käyttöön, koska Finnkinon mukaan suora ja läpinäkyvä malli sen ja levittäjien välille vaatisi liian paljon hallinnointia – ja ennen kaikkea siksi, että suuret Hollywood-studiot eivät ryhtyisi tekemään sopimuksia Finnkinon kaltaisen paikallisen, niiden näkökulmasta pienen toimijan kanssa.

(Tämän tulkitsen niin, että Hollywood-studiot kaikkivoipaisuudessaan ikään kuin kiristävät Finnkinon ja muut eurooppalaiset teatteriketjut tekemään sopimuksen niille suotuisan integraattorin kanssa: jos haluatte meidän maksavan digiprojektoreistanne, se ainakin tapahtuu meidän ehdoillamme.)

Jauhon mukaan kaikki levityskustannukset tulevat kyllä laskemaan merkittävästi vuoden 2012 kesän jälkeen, kun siirrytään yksinomaan tai ainakin lähes yksinomaan digitaaliseen levitykseen.

(Tosin ylimenokausi jatkuu ja ainakin kotimaisia elokuvia joudutaan yhä levittämään myös filmikeloina vielä tuon jälkeen, koska kaikkia Finnkinon ulkopuolisia teattereita maaseudulla ei varmasti saada digitalisoitua vielä muutamaan vuoteen, mutta se ei toki ole Finnkinosta riippuva asia.)

Jauhon mukaan väitteet pienten elokuvien diskriminoimisesta ovat turhia, koska joka tapauksessa teattereissa esitetään sitä mitä ihmiset haluavat katsoa.

(Tämä on ristiriidassa niiden Suomessa ja maailmalla esitettyjen arvioiden kanssa, joiden mukaan juuri pienten maahantuontien osalta vpf tekee digikopiosta jopa kalliimman kuin filmikopiosta, vaikka piti käydä nimenomaan päinvastoin. Muun muassa alan ammattilehti Varietyssa on taannoin kirjoitettu aiheesta: Virtual print fees unfair to indies?.)

Integraattori, jonka kanssa Finnkino tulee tekemään sopimuksen, ei ole amerikkalainen.

(AAM on tosiaan brittiläinen. Luonnollisesti se aloitti Euroopan virtual print fee-sopimusten tekemiset vuonna 2007 neuvottelemalla ensin suurten Hollywood-studioiden kanssa.)

Siitä, milloin Finnkino alkaa hankkia 4K-projektoreita ei ole keskusteltu.

Jauho halusi myös korostaa, että Finnkino ei syksyllä antanut tarkkaa päivämäärää, milloin vpf-sopimukseen siirrytään. Tosin muut lähteeni ovat asiasta tismalleen päinvastaista mieltä, ja juuri tämä seikka aloitti kuohunnan alalla: malliin oltiin siirtymässä yhtäkkiä ja yllätyksenä.

Tämän lisäksi Finnkinolla ei ole tietenkään mitään virallista tietoa siitä, että sitä oltaisiin myymässä.