Elokuvakritiikin paha paikka: Iltalehti lopetti arvostelujen julkaisemisen
Mikä on elokuva-arvostelujen paikka muuttuvassa mediassa? Klikkijournalismin aikakaudella kritiikki on monella tapaa altavastaajana, vaikka elokuvissakäynnit ovat nousussa.
Iltalehdessä paikkaa ei enää ole. Ensi-iltaelokuvien arvostelujen julkaiseminen loppui touko-kesäkuun vaihteessa. Niitä ei ole sen koommin nähty Iltalehden printtilehdessä eikä verkossa.
Suomessa ja monessa muussakin maassa suurilla sanoma- ja iltapäivälehdillä on ollut perinteenä ensi-iltaelokuvien arvioiminen. Suomessa muun muassa Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Ilta-Sanomat ovat muutaman vuosikymmenen ajan julkaisseet arviot periaatteessa kaikista varsinaisista valkokangasensi-illoista. Iltalehdessä arvioiden määrää supistettiin joitain vuosia sitten niin, että vain osa ensi-illoista käsitellään. Myös Helsingin Sanomien Nyt-liitteen printtilehdessä on tingitty tilasta.
Yhdysvalloissa jopa New York Times teki taannoin periaatepäätöksen: kaikkia New Yorkissa ensi-iltaan tulevia elokuvia ei välttämättä enää arvostella. (Tosin keskeisenä syynä oli levittäjien ja tuottajien kepulipeli: New York Timesissä julkaistu arvio – vaikka sitten negatiivinen – oli joidenkin halpisleffojen digilevitysmarkkinoinnille niin arvokas, että viikon näytöspaikkojen ostaminen teatterilta ilman lipunmyyntiodotuksia oli kannattavaa.)
Nyt Iltalehti on meillä isommista medioista ensimmäinen, jossa on päädytty tyystin lopettamiseen.