Elokuvakriitikon tehtävästä, osa 3

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viime viikkoina blogissa ja etenkin sen keskusteluosiossa on mietitty elokuvakriitikon tehtävää. Tässä vielä yksi näkemys aiheesta.

Pitemmittä bamlailuitta, minusta tämä Manitbois-sketsi Masentunut elokuvaopas on improvisoidussa äärihuonoudessaan aika hyvä.

”Se riipaisi syvältä, se syvältä kartoitti näinkin aidosti tuntevan ihmisen maailmankuvaa, suorastaan järkytti minua tavattomasti. Tänä iltana haluaisin plokata tuolle samalle baanalle, elokuvahistorian eittämättömien epookkispektaakkelien ehtymättömään kymeen, niin sanoakseni, uuden mestariteoksen, joka on kuustoistamillisellä käsivaralla kuvattu. Ohjaaja esitellään myöhemmin jos esitellään, jos häneltä haastattelu saadaan. Mainittakoon tästä elokuvasta sen nimi. Kustaa kolme kaks. Pääosassa Lasse Olli Suominen Pöysti. Joka muutti Ranskaan asumaan ja aikansa Pariisissa vietettyään oppi ranskan kielen suvereenisti puheskelemaan ja myöhemmin sitten pitkälle asioita ajatelleena muutti takaisin Suomeen ja totesi että dorka mikä dorka.”

Oletan, että parodian kohteena on Kaarle Stewen. (Sketsihän jatkuu tuolla Kustaa kolme 2. -elokuvalla, mutta se ei herätä kummempia tunteita.) Ehkä myös Erkka Lehtola, eräs leffa-ammattilainen ehdotti.

Tosin mitä Peteliuksen ja kumppanien kulttuuripiirisikailuihin tulee, Kalle Rivitalon haastattelu Neurovision Dokulampussa on ylittämätön huonon maun ja omahyväisen ”yksi otos riittää vaikka repeäisimme” -huumorin mestariteos. Osaan sen kutakuinkin ulkoa.