Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Elokuvakirjoittamisen häpeäpilkut

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 26.4.2011 08:01

Kieli muuttuu ja elää, mutta ei kaikkea tarvitse hyväksyä. Myös elokuva-aiheiseen kirjoitteluun on pesiytynyt ilmaisuja, jotka ovat huonoa tai hyvin huonoa suomea.

Suoraan asiaan, tässä kolme esimerkkiä:

Karaktääri ja karaktäärinäyttelijä. Iljettäviä anglismeja, joihin olen muutaman kerran törmännyt. Karaktääri on sama kuin roolihahmo, eli suora väännös englannin characterista. Karaktäärinäyttelijä taas on vastaavasti character actor, joka on suomeksi luonnenäyttelijä tai paremminkin tyyppinäyttelijä, siis näyttelijä, joka on erikoistunut tietyntyyppisiin hahmoihin. Alan Rickman näyttelee yleensä epäilyttävän eurooppalaista konnaa, Jean-Claude Van Damme puupäistä karatesankaria ja niin edelleen.

Silmäkarkki. Suora käännös englanninkielisestä eye candysta, tarkoittaa siis silmänruokaa. Silmänruoka on kai joillekin liian vanhahtava ilmaisu – vai liekö kokonaan vieras. Silmäkarkista tulee mieleen silmän näköinen makeinen tai jokin kannibaalien jälkiruokaerikoisuus.

Tähdittää. Ei siis tähtien antaminen elokuvalle – joka on tähdittämistä – vaan ilmaisu, että tähtinäyttelijä x esiintyy elokuvassa: esimerkiksi ”Angelina Jolie tähdittää elokuvaa The Tourist”. Tämä on yleistynyt kohtuuttomasti. Suomessa ei kai ole ollut yhtä täsmällistä ja lyhyttä ilmaisua asialle. Mutta mikä tämä asia on? Se, että Jolien läsnäolon myötä elokuvassa on tähti? Eikö voi vain muuttaa lausejärjestystä suomalaisempaan ”Elokuvan The Tourist tähti on Angelina Jolie”? Ilmeisesti ei, vaan ilmaisu käännetään suoraan englannista sana sanalta.

Näitä ilmaisuja ”en voi kestää”.

Vastaavia on varmasti paljon.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Vaikka silmäkarkki on typerä sana, niin mielestäni se ei tarkoita samaa asiaa kuin silmänruoka.

Silmäkarkit ovat kuvakerronnan nopeita hiilihydraatteja, minkä vastapainoksi Guillermo del Torokin on puhunut tähtäävänsä mieluummin ”silmäproteiiniin”.

Punaiset kengät tarjoaa silmänruokaa, kun taas 2012 tarjoaa silmäkarkkia.

Silmäkarkki on ihan kätevä sana, joka kyllä avaa oven korvakarkille ja nenäkarkille.

Karaktääri-sanan käyttäminen on hienostelevaa, mutta tähdittäminen ei minua häiritse. Sen sijaan jäykkä olla-verbin tunkeminen joka paikkaan haittaa.

Myös englannin ympärillä väitellään substantiivien käyttämisestä verbeinä. Kuunnelkaa vaikka tämä Stephen Fryn ihastuttava vuodatus, josta suorastaan pursuaa rakkaus sanoihin ja kieleen:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=J7E-aoXLZGY

Ei liity elokuviin niin millään tavalla, mutta tämäkin sieppaa ja syvältä: useissa sisustusaiheisissa lehtiartikkeleissa mainitaan, miten henkilö X ”asuu vanhaa maalaistaloa”. Ei näin. Joko ”asuttaa vanhaa maalaistaloa” tai ”asuu vanhassa maalaistalossa”.

Pthyi.

”Karaktäärissä” on toki hienostelun makua, mutta joskus lainasanoja on käytettävä toiston välttämiseksi. ”Tähdittäminen” on samassa mielessä hauska ilmaisuoikaisu. Ehkä näitä on keksitty kotimaisiinkin arvioihin Variety-lehden tavasta kutsua ohjaajaa termilla ”helmer” ja kuvaajaa ”lenser”….

Luonnenäyttelijä on kyllä parempi kuin paljon rajaavampi ”tyyppinäyttelijä”. Tyyppi on yksitasoisempi, joten olisi väärin näyttelijää kohtaan luonnehtia (!) vaikkapa Dustin Hoffmania, Alan Rickmania, Brendan Gleesonia tai Brian Coxia ”tyyppinäyttelijöiksi”. Luonnenäyttelijä kertoo enemmän osaamisesta ja arvostuksesta, kun kyse on taitajista, jotka eivät ole suuria tähtiä tai pääosanesittäjiä (Hoffmankin nykyisin yhä harvemmin), vaan – niin – oikeita näyttelijöitä…

Rickman on eurooppalainen, mutta muistini mukaan ei suinkaan aina mikään konnatyyppi!

Ei noissa mainituissa mitään vikaa, paitsi karaktäärissa ja karaktäärinäyttelijässä, joita en edes muista koskaan kuulleeni. Ehkäpä vanhempien kriitikoiden jutuissa. Silmä(n)karkki ja silmänruoka ovat mielestäni eri asia. Vaikkapa elokuva The Fountain on silmänkarkkia, mutta Rachel Weisz silmänruokaa.

Mutta englannistahan näitä tullaan lainaamaan kokoajan enemmän. Muistan Alivaltiosihteeri-jutun jossa noita oli väkisin väännetty suomeen, ”pitkässä juoksussa” jne.

Minua ärsyttää nykyisin usein vastaan tuleva cast- ja casting-sanojen käyttö tyyliin ”Elokuvan cast on mainio”, ”Casting on onnistunut erinomaisesti”. Mihin on unohtunut vanha kunnon roolitus?

Silmäkarkki-ilmaisu lienee pelipuolelta lähtöisin ja viittaa pelien grafiikkaan. Sitä sitten käytetään eri yhteyksissä. Kultasilmät (hah) eivät voi pelata jos (pc) pelin asetuksissa ei jokin säätö ole tapissaan vaan pitää mennä ostamaan uusi >500e maksava näytönohjain.

”Jos silmäkarkin viilaamisesta olisi siirretty työvuosia pelisuunnitteluun, peli x olisi klassikko”

Kröh, tunnustan lanseeranneeni sen tähdittämisen… Minä olin se patient 0 joka sitä ekaksi käytti.

Nyt voitte sitten yrittää funtsia kuka olen. :D

Henkilökohtaisesti olen aina ärsyyntynyt sanan ”pläjäys” viljelystä joka puolelle, mielellään jollain etuliitteellä. Tätä esiintyy erityisesti ns. harrastelukirjoittelussa. ”Viihdepläjäys, taidepläjäys, pläjäyspläjäys…”

Mitä mietitte elävöittäjästä?

Mm. vanhassa Bob Thomasin Disney-elämäkerrassa animaattori oli järjestelmällisesti suomennettu elävöittäjäksi. Ehkä se on hieman tekemällä tehty, mutta huomasin kaipaavani sitä lukiessani Neal Gablerin uudempaa Disney-kirjaa.

Ainakin se on kuvaava.

Elävöittäminen on laajempi käsite kuin animaatio. Animaatio tarkoittaa aina elokuvaa ja elokuvan kaltaisia ilmaisumuotoja. Siksi on toisteista puhua ”animaatioelokuvasta”.

Hesarissa käytettiin taannoin anglismia, että jokin leffa (en valitettavasti muista mikä) olisi kalkkuna.

En oikein pidä nuorten (?) toimittajien innosta vastaaviin suoriin käännöksiin. Eiköhän suomen kielestä löytyisi ihan omiakin ilmauksia ettei tarvitsisi hakea niitä muilta mailta vierahilta.

Tätä Kalkkuna-sanaa on kyllä käytetty tässä yhteydessä jo kauan, ja minusta se on ihan ok ilmaus.

Kalkkuna-käsite on ollut suomen kielessä käytössä jo parikymmentä vuotta. Hyvä sana.