Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Elokuvabisneksen suuria suuntaviivoja The Economistin mukaan

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 18.6.2010 06:01

The Economistissa oli toukokuussa mielenkiintoinen artikkeli elokuvabisneksen myllerryksestä ja ansaintamallien muutoksesta. Kotikatselun merkitys on vähenemässä. 3D:tä ei kai pysäytä mikään.

Juttu löytyy lehden nettisivuilta: The box office strikes back.

Tässä keskeisiä poimintoja.

”For film-makers, showing movies in cinemas was important not so much in its own right but as a means of drawing attention to a product, the most profitable incarnations of which would appear later. The real money was in home entertainment, especially sales of DVDs. But now the pendulum is swinging back towards the box office. In 2009 global box-office revenues increased by 7.6%, but total revenue for the biggest Hollywood studios fell by 4.3%, ”due to the collapse of consumer spending on DVDs”, according to Bernstein, a research firm.”

Dvd-myynnit ovat laskussa, aivan kuten cd-kauppa romahti joitain vuosia sitten.

Yhdysvalloissa yksi syy ovat todella huokeat vuokrapalvelut – vasta vuokrattavaksi ilmestyneen Hollywood-leffan dvd-vuokrasta ei tarvitse maksaa enää kuin dollari. Superhalpoja Redbox-automaatteja on jo yli 20 000.

Toisaalta kaiken saa ilmaiseksi netistä (piratismi), ja samaan aikaan omistusesineen – cd tai dvd – haluttavuus on vähentynyt.

”Since 2005 North American box-office receipts have risen by 20% (see chart). Ticket sales grew strongly during the recession, as people sought a cheapish night out, and have not slowed.”

Taantuman ohella menestystä selittää 3D-elokuvien suosio:

”Audiences have flocked to films like ”Avatar”, a vaguely ecological fantasy, and ”Alice in Wonderland”. In North America 3-D films drove almost all the growth in box-office receipts last year. Although the premium that cinemas charge for 3-D films has risen steeply from as little as $1 per ticket to $3 or more, consumers have not balked. ”We still don’t know how much they are willing to pay,” says David Passman, chief executive of Carmike, a cinema chain.”

Tosin digitalisoitumiseen (ja samalla 3D-laitteistoihin) on tehty isoja investointejakin.

”Ticket sales outside America and Canada have risen by 35% since 2005 and are now worth about two-thirds of the global total. A boom in multiplexes-that is, cinemas with at least eight screens-is unlocking latent demand. In 2006 Russians made a total of 89.5m visits to the cinema. Last year they made 132.3m. This is especially surprising in a country where the number of young people is falling.”

Venäjän kasvua selittää se, että maahan on viime vuosina rakennettu uusia, teknisesti kansainvälisen vertailun kestäviä elokuvateattereita. Sikäläinen teatteriverkosto ehti rapistua pahasti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen – melkein tuhoutua.

Economistin jutussa tehdään erikoinen päätelmä, jonka laajemmasta paikkansapitävyydestä en ole aivan varma:

”Cinema-owners have long suspected that, by charging the same amount to see a $2m independent film and a $200m blockbuster, they were leaving money on the table. The response to 3-D films and IMAX proves that they were.”

Vetävätkö 3D-elokuvat kovemmalla lipunhinnalla vielä parin vuoden kuluttuakin?

Epäilen. Ero kurotaan pian kiinni, uutuusarvon hälvennyttyä. IMAX on tietenkin eri asia – mutta se on niin kallis ja vaikeasti rakennettava esitystekniikka, ettei esimerkiksi Pohjoismaissa ole yhtään IMAX-elokuvateatteria. (Tukholman Luonnonhistoriallisessa museossa on vain IMAX-kupoli; lähin elokuva-IMAX on Pietarissa.)

Kovin ruusuista kuvaa ei niin sanottujen laatuelokuvien tulevaisuudesta maalailtu.

”The loser, as so often, is grown-up drama. In the past two years the big studios have shut or run down ”specialty” divisions like Focus Features and Miramax. Fans of such films are out of luck. They should certainly steer clear of cinemas this summer.”

Pitääkö suunnan olla aina tämä? Voiko se olla aina tämä?

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

”Cinema-owners have long suspected that, by charging the same amount to see a $2m independent film and a $200m blockbuster, they were leaving money on the table. The response to 3-D films and IMAX proves that they were.”

Todellakin, hieman vieraalta kuulostava ajatusrakennelma. Tuskin teatterit hinnoitteluaan haarukoidessaan miettivät elokuvan tekokustannuksia. Kirjoittajan ajatuksena lienee, että miksi ei myytäisi ”halpojen” elokuvien lippuja nykyiseen hintaan – ei niitä kuitenkaan kukaan katso – ja ”kalliiden” elokuvien, niiden, joita asiakkaat tulevat massoittain katsomaan joka tapauksessa, kalliimmalla hinnalla. Ainakin Suomessa hinnoittelu perustuu enemmänkin esitysaikaan, primetime vai ei, kuin elokuvan arvioituun yleisöpotentiaaliin.

3D-elokuvien korkeampi lipun hinta perustuu 2D-elokuvia korkeampiin investointi- ja henkilöstökustannuksiin. Lasit ovat hinnakkaita, ne on pestävä, huolettava ja tavallisesti henkilökuntaakin on lisättävä lasien jakamista ja poiskeräämistä varten. Eivätkä digiprojektorit 3D-ominaisuuksin todellakaan ole halpoja.

Laatuelokuvat nyt ovat tehneet kuolemaa vähintään Tappajahaista ja Tähtien sodasta lähtien. Tai sitten se oli äänielokuva, joka tappoi laadun elokuvista.

Minua tympii tavattomasti tällainen tuomiopäivän maalailu, jonka mukaan yleisöt ovat aina kiinnostuneita vain kirkkaista väreistä ja kovista äänistä. Niin kuin Jukka-Pekka Valkeapää sanoi juuri Ylen haastattelussa, elokuvan kehitys menee sykleissä. Välillä on vähän ankeampaa, kunnes tulee taas jotain uutta ja raikasta. Kyllä minuakin riepoo tarjonnan taso Suomen teattereissa, mutta tappiomielialaan tyytyminen on vain laiskuutta.