Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Elokuu-ohjaaja Oskari Sipola: ”Esittäytymisen painetta ei enää ole”

Blogit Kuvien takaa 6.5.2011 06:11
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Oskari Sipolan esikoisohjaus Elokuu tuli ensi-iltaan kuukausi sitten. Se on melko kevyt nuorisoelokuva, joka tuntuu kuitenkin totuudelliselta, ei tätien tai setien tekemältä. Pidin siitä kohtuullisen paljon, tietyin varauksin. Yleisö on löytänyt elokuvan huonosti.

Elokuu (traileri) kertoo abiturientista, jonka tulevaisuus on valmiiksi suunniteltu ja valoisa. Akun (Eppu Pastinen) työntäyteinen kesä muuttuu kuitenkin seikkailuksi, kun hän kohtaa Julin (Lina Turkama), vastakohtansa.

Vasta 27-vuotiaan Sipolan tie-elokuva on kepeä: siitä puuttuvat sellaiset kohokohdat, joissa tunteet todella tulisivat pintaan myös katsomossa.

Silti: Elokuuta katsoessani oivalsin, kuinka paljon suomalainen elokuva on kehittynyt lyhyessä ajassa. Elokuu ei ole vuoden paras elokuva, ei välttämättä kolmen parhaan joukossa – katsotaan. Jos se olisi tehty kymmenisen vuotta sitten, saattaisin pitää sitä suunnileen vuoden parhaana.

Esteettisesti Elokuu ei tavoittele suuren suuria, mutta siinä on sellaista sujuvuutta ja pakottomuutta, joka on meikäläisessä elokuvassa uutta, puhuttiin sitten taiteellisemmasta tai viihteellisemmästä tyylistä.

Kriitikoilta Elokuu sai silti lähinnä vaisun, joiltain tylynkin vastaanoton.

Sipolan elokuvan ongelmana kriitikoiden suhteen on tietty rehellisyys. Tarina ei kerro vähäosaisista, vaan äveriään perheen pojasta. Hän on komea ja saisi helposti naisseuraa, jos hänellä ei jo olisi yhtä hyväosaista tyttöystävää. Poika ei sotke asioitaan katastrofaalisesti, vaan kokee seikkailun. Lopussa palataan porvarilliseen maailmaan. Viimeisissä kuvissa ollaan peräti armeijassa.

Sipola ei kerro yhteiskunnallisesti opettavaista tarinaa. Minusta tämä ei tee (ennen kaikkea nuorisolle suunnatusta) elokuvasta huonompaa. Elokuva on rehellisesti sitä mitä se on. Akun valinta – paluu turvalliseen, mutta jotenkin tylsään arkeen – ei ole mikään riemuvoitto, vaan siinä on synkkä sävy: ehkä hän valitsi väärin, ehkä elämä voisi olla enemmän kesää kuin talvea.

Itsenäistyminen johti mukautumiseen, ehkä omista unelmista luopumiseen.

Vaikka Aku joutuu miettimään, mitä ihmettä Juli haluaa, käsittelee Elokuu ennen kaikkea samaa aihetta kuin Levottomat (joskin vähemmän seksiä näyttäen): mitä mies haluaa.

Minusta tuntui, että elokuva on lähellä totta. Se on enemmän totta kuin kymmenen vuoden takaiset nuorisoelokuvat – uuvuttavan keinotekoinen Menolippu Mombasaan, kauhisteleva ja sormea heristelevä Hymypoika, kaikin tavoin tolkuton (fundamentalistikristityn ohjaama) Young Love. Henkilöitä ei katsota ylhäältä, ei moralisoida tai toisaalta hyssytellä.

Sen suurempaa sisältöä Elokuussa ei ole, eikä se sitä tarvinnut. Se ei ole suurten ongelmien elokuva. Akun ristiriita ei silti ole pieni.

Tapasin Oskari Sipolan, kun elokuvan ensi-illasta oli jo sen verran aikaa, että huomattavasti odotusten alle jäänyt menestys oli tosiasia. Sipolaa tietenkin harmitti, mutta hän lohduttautui sillä, että levitysyhtiön pitkän linjat ammattilaisetkin olivat ihmeissään.

Ajattelin itsekin Elokuuta katsoessani, että tässä on varma hitti: kohderyhmää taatusti viihdyttävä ja puhutteleva elokuva.

Katsojia on kertynyt kuitenkin toistaiseksi alle 35 000.

”Facebookissa tulee kuitenkin katsojilta todella innostunutta palautetta”, Sipola kertoo.

”Siitä on ihmeissään, kuinka monet ovat jaksaneet tulla erikseen kiittämään sitä kautta. Se tietysti on todella mukavaa.”

Sipolan mukaan negatiivisissa arvioissa ovat toistuneet kaksi teemaa: toisaalta päähenkilöiden yhteiskuntaluokkaan kohdistuva kritiikki (eli se, että hyväosaisilla ei muka ole koskaan vaikeaa) ja se, ettei elokuva käsittele mitään yleistä (yhteiskunnallista, sosiologista) ongelmaa.

”Nuoruuteen liittyy ongelmia, joihin ei ole ratkaisua, paitsi se, että kasvaa”, Sipola tiivistää.

”Meitä on syytetty yhdentekevyydestä, ja mielestäni siitä syyttävät kriitikot ovat yksiselitteisesti väärässä. Tietysti näiden asioiden käsitteleminen on vaikeaa.”

Sipola sanoi ymmärtävänsä nyt erään ohjaajan antaman neuvon, että ensi-iltaviikonlopuksi kannattaa mennä lomalle ulkomaille. Kritiikkien odottaminen ja lukeminen – vaikka Elokuu on saanut kaikkea yhdestä viiteen tähteen – oli uuvuttavaa.

Taideteolliseen korkeakouluun neljännellä hakukerralla päässyt Sipola oli linjallaan kuopus. Monet muut olivat kymmenen vuotta vanhempia ja jo jostain kertaalleen valmistuneita.

Elokuun idea oli muhinut mielessä jo lähes kymmenen vuotta, siitä asti kun tekijä itse oli Akun iässä. Käsikirjoitushahmotelmat olivat olleet valmiina lähes yhtä pitkään. Siksi elokuva oli pakko tehdä nyt, Sipola sanoi: hieman myöhemmin hän ei ehkä olisi itse enää ollut oikea ihminen ohjaamaan tätä tarinaa.

”Kun kävin katsomassa elokuvan koululaisten kanssa Kajaanissa, eräs lukiolainen kommentoi, että häntä harmitti, kun olin tehnyt juuri sen tarinan, josta hän olisi halunnut tehdä elokuvan.”

Uskon täysin – jos olisin itse nähnyt Elokuun 17-vuotiaana, olisin todennäköisesti kokenut sen vahvasti omakseni.

Roolituksen suurin haaste oli Juli. Oikeaa näyttelijää ei ollut löytyä. Sitten Sipola bongasi Tavastian jonosta Lina Turkaman, jolla ei ollut kokemusta näyttelijäntyöstä.

”Koe-esiintymisen jälkeen sekä minä että tuottaja Jesse Fryckman olimme varmoja, että tässä on Juli.”

Allekirjoittaneelle elokuvan ongelmiin lukeutui se, että Turkamassa ei ole aivan sitä intensiteettiä, joka hahmoon on todennäköisesti kirjoitettu. Hän ei ole läsnäololtaan niin vahva kuin kanssanäyttelijänsä.

”No, se selittyy sillä, että Lina ei ole näyttelijä”, Sipola totesi.

”Toisaalta silloin saa intensiteettiin ja tekniikkaan liittyvien puutteiden vastineeksi yllätyksellisyyttä ja aitoutta, jota voi olla vaikea puristaa harrastelijateatteritaustaisesta näyttelijästä irti.”

Hieman samaa vikaa oli ehkä muussakin roolituksessa: esimerkiksi Pihla Viitala hallitsee kohtauksiaan suvereenisti. Toisaalta Elokuu on nimenomaan elokuva nuorista, jotka ovat vähän eksyksissä, vapauden ja vastuun kysymysten suossa. (Jos Tom Cruise näyttelee pökkelömäiseksi hämmentynyttä miestä Eyes Wide Shutissa, ei elokuvasta tee huonoa se, että Cruise on vähän kuin pihalla.)

Kotielokuvia lapsesta asti tehnyt Sipola nimesi suosikkielokuviaan empimättä. American Beauty, Reprise, Käpy selan alla, Amores Perros, Ja äitiäs kans.

”Ja täytyy sanoa, että Citizen Kane. Kun Peter von Bagh piti meille Taikissa kurssia ja kysyi jokaiselta vuorollaan suosikkielokuvaa, vastasin sen. Petteri yskäisi merkitsevästi. Kai hän tulkitsi vastaukseni nuoleskeluksi, vaikkei se sitä ollut, en vaan uskaltanut vastata noita uudempia suosikkeja.”

Dong Bei Hu -ravintolan lounaan (keskinkertainen, heikompi kuin paikan maine antoi odottaa) jälkeen Sipola lähti teatterihommiin. Kivet vierivät: Elokuvasäätiö antoi debytantin uudelle hankkeelle juuri käsikirjoitustukea.

”Kehitän käsikirjoittaja Joona Kivirinnan kanssa uutta elokuvaa. Työnimi on Auringon poika. En tiedä, onko se seuraava elokuvani. Mutta olen kiitollinen siitä, että sain tehdä jo tässä vaiheessa pitkän elokuvan. Elokuu olisi saanut menestyä paremmin, mutta uskon, että se on riittävän kokoinen kenkä alan oven väliin. Esittäytymisen painetta ei enää ole.”

Ainakin Sipolan voi pian bongata Aku Louhimiehen keväällä 2012 valmistuvasta Vuosaaresta, jossa hän tekee pienen roolin.

”Esitän ohjaajaa, joka syö munkkia.”