Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Elokuu-ohjaaja Oskari Sipola: ”Esittäytymisen painetta ei enää ole”

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 6.5.2011 06:11

Oskari Sipolan esikoisohjaus Elokuu tuli ensi-iltaan kuukausi sitten. Se on melko kevyt nuorisoelokuva, joka tuntuu kuitenkin totuudelliselta, ei tätien tai setien tekemältä. Pidin siitä kohtuullisen paljon, tietyin varauksin. Yleisö on löytänyt elokuvan huonosti.

Elokuu (traileri) kertoo abiturientista, jonka tulevaisuus on valmiiksi suunniteltu ja valoisa. Akun (Eppu Pastinen) työntäyteinen kesä muuttuu kuitenkin seikkailuksi, kun hän kohtaa Julin (Lina Turkama), vastakohtansa.

Vasta 27-vuotiaan Sipolan tie-elokuva on kepeä: siitä puuttuvat sellaiset kohokohdat, joissa tunteet todella tulisivat pintaan myös katsomossa.

Silti: Elokuuta katsoessani oivalsin, kuinka paljon suomalainen elokuva on kehittynyt lyhyessä ajassa. Elokuu ei ole vuoden paras elokuva, ei välttämättä kolmen parhaan joukossa – katsotaan. Jos se olisi tehty kymmenisen vuotta sitten, saattaisin pitää sitä suunnileen vuoden parhaana.

Esteettisesti Elokuu ei tavoittele suuren suuria, mutta siinä on sellaista sujuvuutta ja pakottomuutta, joka on meikäläisessä elokuvassa uutta, puhuttiin sitten taiteellisemmasta tai viihteellisemmästä tyylistä.

Kriitikoilta Elokuu sai silti lähinnä vaisun, joiltain tylynkin vastaanoton.

Sipolan elokuvan ongelmana kriitikoiden suhteen on tietty rehellisyys. Tarina ei kerro vähäosaisista, vaan äveriään perheen pojasta. Hän on komea ja saisi helposti naisseuraa, jos hänellä ei jo olisi yhtä hyväosaista tyttöystävää. Poika ei sotke asioitaan katastrofaalisesti, vaan kokee seikkailun. Lopussa palataan porvarilliseen maailmaan. Viimeisissä kuvissa ollaan peräti armeijassa.

Sipola ei kerro yhteiskunnallisesti opettavaista tarinaa. Minusta tämä ei tee (ennen kaikkea nuorisolle suunnatusta) elokuvasta huonompaa. Elokuva on rehellisesti sitä mitä se on. Akun valinta – paluu turvalliseen, mutta jotenkin tylsään arkeen – ei ole mikään riemuvoitto, vaan siinä on synkkä sävy: ehkä hän valitsi väärin, ehkä elämä voisi olla enemmän kesää kuin talvea.

Itsenäistyminen johti mukautumiseen, ehkä omista unelmista luopumiseen.

Vaikka Aku joutuu miettimään, mitä ihmettä Juli haluaa, käsittelee Elokuu ennen kaikkea samaa aihetta kuin Levottomat (joskin vähemmän seksiä näyttäen): mitä mies haluaa.

Minusta tuntui, että elokuva on lähellä totta. Se on enemmän totta kuin kymmenen vuoden takaiset nuorisoelokuvat – uuvuttavan keinotekoinen Menolippu Mombasaan, kauhisteleva ja sormea heristelevä Hymypoika, kaikin tavoin tolkuton (fundamentalistikristityn ohjaama) Young Love. Henkilöitä ei katsota ylhäältä, ei moralisoida tai toisaalta hyssytellä.

Sen suurempaa sisältöä Elokuussa ei ole, eikä se sitä tarvinnut. Se ei ole suurten ongelmien elokuva. Akun ristiriita ei silti ole pieni.

Tapasin Oskari Sipolan, kun elokuvan ensi-illasta oli jo sen verran aikaa, että huomattavasti odotusten alle jäänyt menestys oli tosiasia. Sipolaa tietenkin harmitti, mutta hän lohduttautui sillä, että levitysyhtiön pitkän linjat ammattilaisetkin olivat ihmeissään.

Ajattelin itsekin Elokuuta katsoessani, että tässä on varma hitti: kohderyhmää taatusti viihdyttävä ja puhutteleva elokuva.

Katsojia on kertynyt kuitenkin toistaiseksi alle 35 000.

”Facebookissa tulee kuitenkin katsojilta todella innostunutta palautetta”, Sipola kertoo.

”Siitä on ihmeissään, kuinka monet ovat jaksaneet tulla erikseen kiittämään sitä kautta. Se tietysti on todella mukavaa.”

Sipolan mukaan negatiivisissa arvioissa ovat toistuneet kaksi teemaa: toisaalta päähenkilöiden yhteiskuntaluokkaan kohdistuva kritiikki (eli se, että hyväosaisilla ei muka ole koskaan vaikeaa) ja se, ettei elokuva käsittele mitään yleistä (yhteiskunnallista, sosiologista) ongelmaa.

”Nuoruuteen liittyy ongelmia, joihin ei ole ratkaisua, paitsi se, että kasvaa”, Sipola tiivistää.

”Meitä on syytetty yhdentekevyydestä, ja mielestäni siitä syyttävät kriitikot ovat yksiselitteisesti väärässä. Tietysti näiden asioiden käsitteleminen on vaikeaa.”

Sipola sanoi ymmärtävänsä nyt erään ohjaajan antaman neuvon, että ensi-iltaviikonlopuksi kannattaa mennä lomalle ulkomaille. Kritiikkien odottaminen ja lukeminen – vaikka Elokuu on saanut kaikkea yhdestä viiteen tähteen – oli uuvuttavaa.

Taideteolliseen korkeakouluun neljännellä hakukerralla päässyt Sipola oli linjallaan kuopus. Monet muut olivat kymmenen vuotta vanhempia ja jo jostain kertaalleen valmistuneita.

Elokuun idea oli muhinut mielessä jo lähes kymmenen vuotta, siitä asti kun tekijä itse oli Akun iässä. Käsikirjoitushahmotelmat olivat olleet valmiina lähes yhtä pitkään. Siksi elokuva oli pakko tehdä nyt, Sipola sanoi: hieman myöhemmin hän ei ehkä olisi itse enää ollut oikea ihminen ohjaamaan tätä tarinaa.

”Kun kävin katsomassa elokuvan koululaisten kanssa Kajaanissa, eräs lukiolainen kommentoi, että häntä harmitti, kun olin tehnyt juuri sen tarinan, josta hän olisi halunnut tehdä elokuvan.”

Uskon täysin – jos olisin itse nähnyt Elokuun 17-vuotiaana, olisin todennäköisesti kokenut sen vahvasti omakseni.

Roolituksen suurin haaste oli Juli. Oikeaa näyttelijää ei ollut löytyä. Sitten Sipola bongasi Tavastian jonosta Lina Turkaman, jolla ei ollut kokemusta näyttelijäntyöstä.

”Koe-esiintymisen jälkeen sekä minä että tuottaja Jesse Fryckman olimme varmoja, että tässä on Juli.”

Allekirjoittaneelle elokuvan ongelmiin lukeutui se, että Turkamassa ei ole aivan sitä intensiteettiä, joka hahmoon on todennäköisesti kirjoitettu. Hän ei ole läsnäololtaan niin vahva kuin kanssanäyttelijänsä.

”No, se selittyy sillä, että Lina ei ole näyttelijä”, Sipola totesi.

”Toisaalta silloin saa intensiteettiin ja tekniikkaan liittyvien puutteiden vastineeksi yllätyksellisyyttä ja aitoutta, jota voi olla vaikea puristaa harrastelijateatteritaustaisesta näyttelijästä irti.”

Hieman samaa vikaa oli ehkä muussakin roolituksessa: esimerkiksi Pihla Viitala hallitsee kohtauksiaan suvereenisti. Toisaalta Elokuu on nimenomaan elokuva nuorista, jotka ovat vähän eksyksissä, vapauden ja vastuun kysymysten suossa. (Jos Tom Cruise näyttelee pökkelömäiseksi hämmentynyttä miestä Eyes Wide Shutissa, ei elokuvasta tee huonoa se, että Cruise on vähän kuin pihalla.)

Kotielokuvia lapsesta asti tehnyt Sipola nimesi suosikkielokuviaan empimättä. American Beauty, Reprise, Käpy selan alla, Amores Perros, Ja äitiäs kans.

”Ja täytyy sanoa, että Citizen Kane. Kun Peter von Bagh piti meille Taikissa kurssia ja kysyi jokaiselta vuorollaan suosikkielokuvaa, vastasin sen. Petteri yskäisi merkitsevästi. Kai hän tulkitsi vastaukseni nuoleskeluksi, vaikkei se sitä ollut, en vaan uskaltanut vastata noita uudempia suosikkeja.”

Dong Bei Hu -ravintolan lounaan (keskinkertainen, heikompi kuin paikan maine antoi odottaa) jälkeen Sipola lähti teatterihommiin. Kivet vierivät: Elokuvasäätiö antoi debytantin uudelle hankkeelle juuri käsikirjoitustukea.

”Kehitän käsikirjoittaja Joona Kivirinnan kanssa uutta elokuvaa. Työnimi on Auringon poika. En tiedä, onko se seuraava elokuvani. Mutta olen kiitollinen siitä, että sain tehdä jo tässä vaiheessa pitkän elokuvan. Elokuu olisi saanut menestyä paremmin, mutta uskon, että se on riittävän kokoinen kenkä alan oven väliin. Esittäytymisen painetta ei enää ole.”

Ainakin Sipolan voi pian bongata Aku Louhimiehen keväällä 2012 valmistuvasta Vuosaaresta, jossa hän tekee pienen roolin.

”Esitän ohjaajaa, joka syö munkkia.”

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Muistaakseni Sipola näkyi myös Veijarit-elokuvan yhtenä vuokralaisehdokkaana. Mutta sitä elokuvaa nyt tuskin kukaan haluaa tämän enempää muistella.

Yleisö ei Elokuun suhteen tainnut olla väärässä, vaikka itsekin odotin, että tälle Sisko tahtoisin jäädä pojille –filmille kertyisi sisarelokuvan suosio. Sekä Sipolan että Pyykön esikoiselokuvissa oli eri syistä – Pyyköllä on enemmän tekemisen kokemusta ja kokemusta muutenkin – varsin samankaltaisia vikoja.

Arvostelusta tulee tylsä, jos yritetään olla tasapuolisia, että toisaalta ja toisaalta, joten ymmärrän hyvin niukasti tähtiä antaneita arvostelijoita – itsekin heihin kuulun. Täytyy sanoa se ja antaa ne tähdet, mihin suuntaan elokuvan kokonaisuus onnistumisena tai epäonnistumisena painottuu. Aidalla istuminen ei auta ketään, ei yleisöä eikä tekijöitä.

Nuoret ovat filmissä tietenkin ilo silmälle. Pidin pojan uutta ihastusta, tätä amatööriä, kiinnostavimpana. Suomen kesä on tietysti kuvauksellista. Pulkkasen huolellinen kameratyö luo teknisen osaamisen vaikutelman Mutta kyllähän vallalla Elokuussa on sovinnainen, mainosten ja musavideoiden kuvaestetiikka. Enkä pysty luopumaan vaatimuksesta, että elokuvalla pitää olla ”sisältöä”. Eikä muotokaan saa olla mitä tahansa myötäsukaa. Elokuun lähes stooriton road movieus tuntuu tekosyyltä juonen ja ryhdin, sisällön ja muodon puutteelle.

Elokuuta on tehty kuin ”oikeaa elokuvaa” luullaan tehtävän: ohjattu oletetulle yleisölle, tehty niitä miellyttämään, jotka ovat tottuneet näkemään tällaista, tyypillistä keskivertoa. Herkistely yksittäisillä kuvilla ja valmiilla sävelillä ei iske yleisöön. Ollaan vertauskuvallisesti kirjaimellisia ja pulahdetaan valkeissa vaatteissa kirkkaisiin vesiin. Uitetaan kättä autonikkunasta, niin kuin jossakin toisessakin elokuvassa on nähty tehtävän. Rakastellaan ”romanttisesti” veden äärellä metsässä ja ”likaisesti” vessassa takaapäin. Ei vain oikein synny käsitystä, että missä kaikessa on se juju.

Elokuvan kappalejako kesäkuukausiin tuntuu aluksi hyvältä. Mutta ei se toimi. Elokuva on kestänyt ikuisuuden, ennen kuin päästään kesän puoliväliin. Maalla mökillä aika seisahtuu ja samalla koko filmi.
Hahmojen asunnoissa näkyy elokuvajulisteita tekijäin villeistä esikuvista, kuten Berlin Alexanderplatz, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, V niin kuin väärennös. Visionäärisistä ihanteista ei näy merkkiä Elokuun konservatiivisessa tarinassa ja kerrontatavassa. Jimi Hendrix soittaa ovijulisteessa. Elokuun oma säyseä filmimusiikki ja kappalevalinnat kuuluvat ja ”näyttävät niin hesalaisilta”, yhtä repliikkiä lainatakseni. Ne ovat tyylikkäästi tyhjänpäiväisiä, tekoangstia (Uusivirta) ja tekorunollisen ”ilmavia” (SMG).

Siitä olin positiivisesti yllättynyt, ettei pyritty tekorankkuuteen, Levottomat neloseen. Mutta rakkausaihe on sekin Elokuussa saippuaa ja kuplia. Tyttö levittää sylin nuorelle ylioppilaalle ensi tapaamisella. Jää epäselväksi, millä perusteella jäbä tekee valinnan tyttöjen välillä. Itkeekö Aku naisten perään, vai vain omaa napaansa? Vaikka Aku ja ainoa kaverinsa (?) Freda pelleilevät toverillisesti, vihjettä ei näy, miksi nämä eripariset viihtyisivät näin hyvin yhdessä.

Taas yksi esikoisfilmi herättää samat kysymykset Siskon tavoin: eikö mikään taho tekovaiheissa huuda seis ja esitä kysymyksiä? Elokuvaopiskelijoiden liitutauluun pitäisi ensimmäisen tunnin aluksi kirjoittaa ainakin Kill your darlings! Kun Sippola tuntee Kanen, kai hän tuntee Kassilan Elokuunkin? Eikö joku vanhempi ope tai säätiötaho olisi voinut kertoa vasta-alkajalle, ettei enskarielokuvan nimen kannata olla yksi yhteen suomifilmin klassikon kanssa? Ja kun ohjaajan kurssilaiset kai yleensä aloittavat novellielokuvilla ja tv-töillä, miksi Sippolan kohdalla kiirehdittiin heti pitkään filmiin? Kallis opetus kaikille osapuolille.

Kymmenen vuotta sitten tehtiin esimerkiksi elokuvat Joki (Lampela), Emmauksen tiellä (Pölönen) ja Joutilaat (Helke-Suutari), joten aika kova verrokkisarja sittenkin? Sipola pyrki lataamaan kaiken tietonsa ja osaamisensa ensifilmiin. Ehkä kuitenkin kannattaa tutkailla enemmän omaa tekemistä kuin syyttää katsojia ymmärtämättömyydestä tai kriitikoita väärässä olemisesta. Se mitä haluaa sanoa ja se, mitä saa sanotuksi, ei välttämättä ole sama asia. Onko perää, että filmi perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin? Siksikö tekijällä itsellään on vahva tunne mukana, mutta yleisö ei sitä koe? Tarvittaisiin isompi ristiriita. Elokuu ei herätä kiinnostusta näillä eväin.

Aina hyväkään filmi ei kerää paljon katsojia. Ei huono eikä keskinkertainenkaan. Bloginpitäjän alustuksesta näkyy, että voidaan listata asioita, joissa Elokuussa oli lupausta ja asioita, jotka eivät ensikertalaiselta vain onnistuneet – ehkä kuitenkin ne tärkeimmät. Loppujen lopuksi on kyse siitä, mitä me elokuvilta odotamme ja niissä arvostamme: sujuvuuttako, toimivuutta, hyvää yritystä – vai omaperäistä lopputulosta, jolla on jotain kestävämpää merkitystä katsojalle muunakin kuin popcornin välipalana?

Ja kyllä! Hyväosaisista ja etuoikeutetuista voi tehdä koskettavan, inhimillisen tarinan. Kävin juuri katsomassa Kuninkaan puheen – vain yhtenä äärimmäisenä esimerkkinä.

HB: ”Kun Sippola tuntee Kanen, kai hän tuntee Kassilan Elokuunkin? Eikö joku vanhempi ope tai säätiötaho olisi voinut kertoa vasta-alkajalle, ettei enskarielokuvan nimen kannata olla yksi yhteen suomifilmin klassikon kanssa?”

Tämä seikka tuskin haittasi muita kuin veistonmaikan sormilla laskettavaa jääräkoplaa.

Tottakai tunnen Kassilan Elokuun, olen nähnyt sen useasti.

Soitin Kassilalle ja kysyin onko hänellä ongelmaa nimen käytön kanssa. Olin antanut nimen käsikirjoitukselle 19-vuotiaana ennenkuin tiesin mitään vuoden 1956 Elokuusta. Kassila oli hämmentynyt, että miksi edes kysyn. Hänen mielestään asiassa ei ollut mitään ongelmaa – päin vastoin. Päädyimme juttelemaan hyvän tovin omista Elokuu-elokuvistamme, olihan Kassilakin kolmenkympin kieppeillä ja uransa alkuvaiheessa ohjatessaan omaansa. Hän toivotti projektillemme kaikkea hyvää.

Olen saanut myös F.E. Sillanpään perillisiltä hyväksynnän nimen käytölle, vaikka mitään tekijänoikeuksellisia ongelmia asiassa ei ole. Nämä kaikki olen kertonut useissa haastatteluissa, mutta HB ei ilmeisesti tutki asioita, hän olettaa. Suosittelen Googlen käyttöä, sieltä kautta saattaa löytää kotisivuilleni jossa on CV:ni. Sieltä käy ilmi, että olen ohjannut ennen Elokuuta 17 lyhytelokuvaa, joista kolme puolituntisia novellielokuvia – yksi niistä YLE:n ja Elokuvasäätiön novellielokuvahankkeessa.

Hannun halu copypastettaa oma kritiikkinsä Kallen blogiin kertoo omaa kieltään, sitä tuskin tarvitsee kommentoida :)

kannattaako lähteä yleisönosastokirjoitteluun? Kinnunen. Sinulla on erikoisen ailahtelevainen elokuvamaku.

Mihin viimeinen kommentti viittaa..? Ja onko sen kirjoittanut Oskari Sipola vai joku muu?

Enpä ollut minä. Enkä itsekään ihan ymmärtänyt kommenttia.

Näitä luetaan juuri nyt