Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Drive, vuoden paras (rikos)elokuva, osa 2: ohjaaja Nicolas Winding Refn ja menneisyyden kosketus

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 26.10.2011 16:29

Nicolas Winding Refn tunnustautuu fetissiohjaajaksi. Esineillä ja konkreettisilla merkeillä on hänen elokuvissaan yleensä poikkeuksellisen iso merkitys, samoin kuten Michael Mannilla. Useissa – Bleederissä, Valhalla Risingissä, Bronsonissa ja etenkin nyt Drivessä – on myös elementtejä, jotka viittaavat vaivihkaa elokuvan ja popkulttuurin historiaan.

Edellisessä Drive-pohdinnassani mainitsin Quentin Tarantinon. He kumpikin lainaavat elokuvahistoriasta. Refn ei kuitenkaan alleviivaa niitä, toisin kuin Tarantino joskus, ja ennen kaikkea hän tekee tragedioita tai vakavaa pseudo-oopperaa. Tarantinon peleissä on erilaiset, vekkulimmat säännöt – ei angstia tai eksistentialismia.

Monet ilmeiset tyylilliset ja temaattiset esikuvat mainittiin suomalaisissakin arvioissa. Drive on virtaviivainen kuin Michael Mannin elokuvat, joista se monien mielestä muistuttaa asetelmaltaan The Thiefiä (Suurkaupungit hait), siinä on jakso joka tuo väistämättä mieleen William Friedkinin verrattoman kasarinoirin Elää ja kuolla L.A.:ssa ja rooliasetelman voi väittää olevan kuin Walter Hillin ohjaamasta Keikkakuskista. (Tosin Drive perustuu James Sallisin romaaniin Kylmä kyyti.)

Päähenkilön työkeikalla aistin tunnelmaa myös Richard Rushin kulttielokuvasta The Stunt Man – henkensä kaupalla, jota ei ole yhdessäkään lukemassani Drive-arviossa mainittu.

Mielenkiintoisempaa kuin nämä seikat on esimerkiksi musiikin käyttö. Monet elokuvassa kuultavat kappaleet ikään kuin kertovat sen tapahtumista tai päähenkilön mielentilasta. Biisejä ei kuitenkaan ole sävelletty sitä varten.

”Autojen ja rock’n’rollin yhdistemä on vanha juttu, ei se enää toimi”, Refn kuvaili kun haastattelin häntä Cannesissa.

”Minua on viime aikoina kiehtonut elektro. Jos Drive olisi elokuvan sijaan pop-albumi, se olisi varhaista Kraftwerkia. Mutta taustalle halusin pöyhkeilevää post-discoa. Musiikkia siltä ajalta, kun uusin teknologia tuli diskoon.”

Elää ja kuolla L.A.:ssa oli ensimmäisiä elokuvia, joissa tuota new waven ja elektronisen diskon yhdistelmää käytettiin elokuvan score-musiikkina. Sen soundtrackin sävelsi popyhtye Wang Chung.

”Vuodet 1981-1983 oli aikaa, jolloin minä ensi kertaa kiinnostuin musiikista. Halusin niitä tunnelmia. Enkä retroa, vaan uusia bändejä.”

Sama aikakausi tuntuu esimerkiksi Driven neonpinkissä alkutekstijaksossa, kun Kavinskyn Nightcall soi. Fontti on muuten nähtävästi sama kuin Tom Cruisen ensimmäisessä elokuvassa, vuonna 1983 valmistuneessa teinikomediassa Riskibisnes.

Pienempiä elokuvayhteyksiä on lukuisia. Ryan Goslingin esittämän nimettömän päähenkilön takin selässä on skorpioni – ilmeinen viittaus Kenneth Angerin uraauurtavaan, motoristi-, fetissi- ja homoaiheiseen lyhytelokuvaan Scorpio Rising.

”Se on eksakti kopio Scorpio Risingin takista”, Refn myönsi. Vain materiaali on vaihtunut nahkasta ja niiteistä satiiniin.

”Sitä paitsi Ryan on (horoskoopiltaan) skorpioni.”

Jatkan nyt ns. postimerkkeilyyn eli triviaan – lähinnä sellaisiin havaintoihini, joilla ei ehkä ole suurempaa painoarvoa.

Kuva, jossa päähenkilö astuu portaat alas strippiluolan takahuoneeseen, on sommiteltu (taitaa olla äänisuunnittelua myöten) kuin samanlainen jakso William Friedkinin Cruisingissa. Eikä nahka ole natissut yhdessäkään elokuvassa näiden kahden välillä yhtä nätisti.

Hammastikkuja on pyöritelty suupielessä lännenelokuvien kulta-ajasta asti, mutta minusta näyttää siltä, että Driven päähenkilö haluaisi olla kuin Chow Yun-fat Hongkong-toiminnan kulmakivessä A Better Tomorrow. Siis nimenomaan haluaisi.

Lopputeksteissä Refn kiittää ensimmäisenä Alejandro Jodorowskya, joka huikea Holy Mountain oli ohjaajan top 5-listalla, jonka hänestä edellisessä haastattelussani vuonna 2003 puristin. (Tästä myöhemmin lisää blogissani.)

Vielä yksi juttu musiikista. Jaksossa, jossa naamioitunut päähenkilö kurkistaa gangsterin pizzerian ikkunasta sisään kostoa hautoen, soi erikoinen, oopperamainen musiikki. Laulaja on tunteikas, muttei mikään mestari.

Biisi on Oh My Love. Sen on säveltänyt Riz Ortolani ja laulaja on hänen vaimonsa Katyna Ranier, jonka ääntä kuullaan myös muun muassa Fellinin klassisessa Ihanassa elämässä.

Kulttientusiasteille aukeaa erikoinen vitsi. Oh My Love on alun perin italialaisesta elokuvasta Hyvästi ihminen (Goodbye Uncle Tom) vuodelta 1971.

”Ajattelin, että jos voin ujuttaa tuon mukaan, olen saanut universumin loukkaavimman kappaleen Hollywood-elokuvaani”, Refn sanoi varovasti virnistellen, kun kysyin asiasta.

Hyvästi ihminen on pseudodokumentti orjuuden ajan Yhdysvalloista, ja tehty pääasiassa juuri niin huonolla moraalisella tyylitajulla kuin ainoastaan bisnes ja sensaatio edellä elokuvaa lähestyneet kohuohjaajat Jacopetti ja Prosperi kykenivät. Hyvästi ihminen on harvinaisen kipeä anekdootti – ja todella kiehtova elokuva aikakausien takaa. (Kavalla on siitä kaunis filmikopio.)

Niin tai näin, Oh My Love istuu Driveen täydellisesti.

Mitään tästä ei tarvitse tietää nauttiakseen Drivestä. Ainekset on sulatettu osaksi omaa kokonaisuutta, ja ne sitovat materiaalia vain paremmin yhteen.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Ja kaiken lisäksi briteissä levitetty nimellä Violent Streets. Onpas sekavaa.

Jos Driven nimi olisi suomennettu, se olisi ollut varmaan Ajaja.

Minulla taas tuli mieleen, että Driven suomennettu nimi olisi voinut olla runollisesti ”Ajan”

Sillä Ryan Goslingin hahmo sanoo dialogissa elokuvan nimen, kun naapuri kysyy mitä hän tekee. ”Drive”, vastaa mies. ”Minä ajan”, lukee tekstityksessä.

En tiedä onko tästä kirjoitettu, mutta itse fiilasin skorpionitakista sitäkin, että päähenkilön käytös vaikuttaa monilta osin skorpionimaiselta (tai siltä, mikä mielikuva skorpionista on populaarikulttuurin perusteella).

Kuten hyvin syvällisesti sanoin tyttöystävälleni kadulla leffan jälkeen: ”Kaveri tepastelee rauhassa niin kauan kun sitä ei häiritä. Mutta jos jotain menee pieleen niin kirjaimellisesti pistää takaisin saman tien ja aika vitun pahasti.”

Hyviä ehdotteita Driven suomentamiseksi. Ehkä ”Ajaa” olisi sellainen… ajaton.

Juhani: tyttöystäväsi voi iloita fiksusta poikaystävästä. Kuski (vaihtoehtoinen käännösnimi elokuvalle?) muistaakseni kertoo elokuvassa sen sadun sammakosta ja skorpparista. Skorpioni on rikollisen luonto. Siksi hän joutuu lähtemään, ettei tuhoaisi perhettä, johon on kiintynyt. Vähän niin kuin Etäisten laaksojen miehessä, jossa vaihtoehto oli lähtö tai kuolema.

Meneepä hankalaksi. Suurkaupungin hait olisi pitänyt jättää Rossenin elokuvan The Hustler (1961) suomennosnimeksi. Ikävää ja sekavaa että samoja, usein käytettyjä nimiä viljellään Suomessakin: Blackout, Elokuu…

HB: Ei kuski mitään satuja kerro. Ei osaisi. Pääroisto kysyy häneltä puhelimessa, tunnetko sadun skorpionista ja sammakosta. Sen enempää ei satua tai sen symboliikkaa ääneen käsitellä.

Tuli mieleen, että sammakko ja skorppari -tarinahan oli keskeisessä osassa myös The Crying Game -leffassa! (Ei ettäkö sillä olisi mitään tekemistä tämän nimenomaisen leffan kanssa.)

Tarina sammakosta ja skorpionista on sisältynyt vuosikymmenien ajan niin moniin elokuviin ja tv:n rikossarjoihin, että siitä on tullut jo klisee. Sellainen klisee, että se oli tässä elokuvassa suoranainen silmään tökkivä tyylivirhe, jolla ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa. Kun kyseessä oli kuitenkin ihan viimeisen päälle tyylitelty elokuva, johon tällainen latteus ei sopinut ollenkaan.

Pässi: No joo, satua oli siis sen verran, että Albert Brooksin roolihahmo kysyy ”tunnetko sadun skorpionista ja sammakosta”, mutta ei edes kerro sitä. Joten ei se satu elokuvaan sisälly muuten kuin implisiittisesti.

Ei mitään tekemistä minkään kanssa? Eikö edes sen rotsin kanssa?

Googlettelin huvikseni ja vissiinkin Orson Wellesin Salainen raportti (Mr. Arkadin / Confidential Report) on ensimmäinen (ensimmäisiä?) leffoja joissa sammakko ja skorpioni -faabeli esiintyy.
Wellesin hahmon repliikki:
…I can’t help it. It’s my character.’
– Let’s drink to character!”

Minä ainakin nostan maljan Goslingin hahmolle näin perjantain kunniaksi. :)

Siru S.: olet varmaankin oikeassa, että Orson oli ensimmäinen. Lauseessa ”Let’s drink to character” on pikimustaa ironiaa, koska Arkadin on suuri roisto.

Kiitos Kalle! Erittäin mielenkiintoisia huomioita, osa referensseistä meni itseltäni täysin ohi. Sain monta uutta nimeä katsottavien leffojen listaan.

Minulle tuli Driven fontista mieleen toinen Tomppa Cruise -elokuva: Cocktail. Assosiaatio taitaa liittyä tosin vain väriin, sillä kirjaisin ei ole sama. Elokuvilla ei taida muuta yhteistä ollakaan, heh.

Sammakot ja skorppionit, ovat myös osassa Orson wellesin elokuvaa Mr. Araknid, jossa kyseinen lausuu monologina tarinan, näistä kahdesta, ja heidän moraalistaan.
Loistava teksti herra Kinnunen!

Hei Rannu! Olen sitä mieltä, että fiktiivisen henkilön diagnosointi on mahdotonta, mutta…

Jos wikipediaa käytetään asiantuntijana, niin ainakaan seuraavat eivät täsmää Driven kuskiin.
Kollegani Hannukin siellä sanoo jotain…

”..jolle ominaisia piirteitä ovat Hannu Lauerman mukaan mm. pinnallinen viehätysvoima, itsekeskeisyys sekä myötäelämiskyvyn, syyllisyydentunnon ja pidäkkeiden puute.
psykopatiaan liittyvä empatiakyvyn puute ja tunnekylmyys
Rikosfiktiossa pahantekijä kuvataan usein psykopaatiksi
Prichard kuvasi tilaa käsittein ”moral insanity” ja ”moral imbecility”.
Epäluotettavuus
Valheellisuus ja epärehellisyys
Katumuksen ja häpeän puuttuminen
Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
Yleinen tunneköyhyys
Oivalluskyvyn spesifi puute
Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
Patologinen valehtelu
Petkuttaminen ja manipulointi
Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
Tunteiden pinnallisuus
Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
Loismainen elämäntyyli
Heikko käyttäytymisen kontrolli
Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)”

– Lähde Wikipedia

Kalle Kinnunen kirjoitti:

”HB: Ei kuski mitään satuja kerro. Ei osaisi. Pääroisto kysyy häneltä puhelimessa, tunnetko sadun skorpionista ja sammakosta. Sen enempää ei satua tai sen symboliikkaa ääneen käsitellä.”

”Pässi: No joo, satua oli siis sen verran, että Albert Brooksin roolihahmo kysyy ”tunnetko sadun skorpionista ja sammakosta”, mutta ei edes kerro sitä. Joten ei se satu elokuvaan sisälly muuten kuin implisiittisesti.”

Se menee niin että kuski kysyy Brooksilta tunteeko tämä sadun, jonka jälkeen lisää ”your friend didn’t make it across the river” tms, jolla viittaa siis aikaisempaan rantakohtaukseen.

Kiitos nimimerkille ”toisin päin”.

Onpa mukavaa, että jaksetaan vielä pitää hakea tosiasiat esiin, kun blogimaailmassa tunnutaan selviävän pitkälti mutu-tuntumilla.

I stand corrected. Joka tapauksessa itse satua ei elokuvassa kerrota.