Drive, vuoden paras (rikos)elokuva, osa 1: väkivalta valkokankaalla ja suggestion voima

Drive oli paras Cannesin elokuvajuhlilla näkemäni elokuva. Toisella katselulla se maistui vielä herkullisemmalta. Kolmannella tuntui jo alkusekunneista kuin palaisi kotiin. Los Angelesiin sijoittuvaa kirjaimellisesti tyylipuhdasta rikoselokuvaa voi luonnehtia pastissiksi, mutta se on tehty niin hyvin, niin taitavasti, että moni ”alkuperäinen” kalpenee sen rinnalla.

Ryan Gosling tekee huikean pääroolin, jota voi syystäkin verrata vaikkapa Steve McQueenin, Chow Yun-fatin ja Alain Delonin cooleimpiin hetkiin.

Drive on nyt pyörinyt Suomessa reilut kaksi viikkoa ja kerännyt hyvin katsojia huolimatta melko harvinaisesta K-18-ikärajasta. Noin korkea ikäraja on minusta liioittelua.

Ohjaaja, tanskalainen Nicolas Winding Refn on Quentin Tarantinon tapaan myös niinsanotut B-elokuvat tunteva videokulttuurin kasvatti, joka ei tee eroa korkean ja matalan välillä. Väkivallan käyttö on herättänyt monessa kriitikossa vastareaktion.

Esimerkiksi elokuvasta muuten pitänyt Turun Sanomien Kari Salminen pitää raakuuksia tyylivirheenä: ”Drive olisi hyvin kestänyt eksistenssiharhailun väkivaltaisen finaalin, jos tehosteiden tekijöille olisi annettu heti lopputili. Jackson Pollockin action paintingin tuloksia jäljittelevät aivonesteen roiskeet seinillä ja kengällä murskatut päät tekevät taatusti vaikutuksen kauhupoikiin.”

On mielenkiintoista huomata, kuinka hyvin Refn onnistunut yrityksessään luoda kauhempien tilanteiden kuvat ennen kaikkea katsojan pään sisällä. Mitään pään murskausta ei näytetä, vaikka moni väittää sellaista nähneensä, jotkut jopa (Irreversibleen viitaten) palosammuttimella avitettuna.

Ilmiö on sama kuin Tarantinon Reservoir Dogin ympärillä aikanaan: moni vannoi todistaneensa poliisin korvan hitaan irtileikkauksen, vaikka sellaista ei elokuvassa ole. Refn puolestaan on viitannut Teksasin moottorisahamurhiin, jossa tunnelma on kauhistuttava ja vaikutelma äärimmäisen brutaali, vaikka väkivalta tapahtuu lähes poikkeuksetta kuvan ulkopuolella.

Se mikä Drivessä näytetään, on aina lyhyttä ja yllättävää, kuin yksi rummunlyönti. Mutta se kouraisee enemmän kuin kuva, jossa kamera rauhallisesti seuraa väkivaltaa.

”Elokuvan väkivaltakohtausten graafisuus hakee vertaistaan”, kauhugenren hyvin tunteva Salminen kuitenkin hehkuttaa.

Monadi-Filmi-blogin Sami Pöyry kehuu Refniä ohjaajaksi, joka hetkittäin hallitsee välineensä virtuoosimaisesti. Mutta:

”Ihmissuhteiden lisäksi Refn tyrii verileikkinsä, joiden voima hupenee turhiin lisänumeroihin. Tämä harmittaa erityisesti siksi, että näiden purkausten jälkimaininkeihin Ryan Gosling luo genren puitteissa suorastaan ilmestyksellisinä näyttäytyviä mielentiloja.”

Itse koin Driven todellisen jännitteen kasvavan nimenomaan päähenkilön väkivallanpurkausten rumuuden korostumisesta. Drivea on osuvasti verrattu A History of Violenceen, joka onkin viimeiseltä kymmeneltä vuodelta suunnilleen ainoa samalle tasolle nouseva rikosteemainen elokuva.

Vaikka Drivesta puuttuu selkeä yhteiskunnallisuus, on se paljossa myös Taksikuskin kaltainen patoutumien ja koston kuvaus – mutta samalla satu, arkkityyppien elokuva. Ritari tosinon kuin psykoosissa tehdessään sitä, mikä on oikein, eikä tajua, että tämä tie ei voi lopulta johtaa yhtään minnekään.

Juuri purkausten rajuus on avain tähän. Tragedian ratkaiseva elementti on ”sankarin” täydellinen kyvyttömyys nähdä tilanteen kauheutta ja vakavuutta. (En käytä sanaa antisankari, koska hän ei ole sitä.)

Oma mielipiteeni Drivestä ja tulkintani päähenkilön arvoituksesta on lähellä Lamourder-blogin arviointia. ”Sankari” on cool, mutta se ei tarkoita, että hän olisi ihailtava tyyppi, päinvastoin.

”Katsoja ei vielä elokuvan päätyttyäkään osaa sanoa onko hahmo tasainen ja hyvyyteen kurkotteleva, koska hänen on peitettävä todellisuutensa – todellisuutensa joka on niin ruma, ettei yksikään elokuvan konnista pääse vastaavaan kylmäverisyyteen.”

Olen aiemmin kirjoittanut Drivestä kolumnin Imageen, Los Angeles- ja noir-kulmalla. Jatkan aiheesta (lähinnä Driven sukulaiselokuvista ja elokuvaviittauksista) bloggaamista keskiviikkona.