Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia ja suomalaisen maatalouden etulyöntiasema

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 31.1.2012 16:51

Katja Gauriloffin ohjaama, poikkeuksellisen vaikuttava suomalaisdokumentti Säilöttyjä unelmia näyttää, miten ruoan raaka-aineet tehdään globaalissa Euroopassa. Sensaatiohakuisena sitä on vaikea pitää, kun mitään ei alleviivata, mutta ajatuksia elokuva herättää varmasti. Sekä kysymyksiä, joista yksi liikkui sosiaalisessa mediassa jo ennen ensi-iltaa: onko dokkarissa MTK:n rahaa?

Säilötyissä unelmissa ei mitenkään hehkuteta suomalaista ruokaa, mutta ainakin tulee selväsksi, ettei monikansallinen ruokateollisuus ole kovin ylvästä touhua.

Epäilyjä on ehkä herättänyt se, että viime viikolla elokuvan ympärille oli järjestetty keskustelutilaisuus, jonka takana olivat levitysyhtiö sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK.

Tapasin tuottajan DocPointin yhteydessä. Siispä Joonas Berghäll, onko elokuvassanne MTK:n rahaa?

”Ei yhtään. Tilaisuus MTK:n kanssa oli, koska hekin halusivat nostaa tätä keskustelua.”

”Siellä joku kysyi [suomalaisen ruoan paremmuudesta] jotain ja Katja sanoi, että ehei, tämä ei ole niin yksinkertaista. Kotimainen ruoka ei ole aina se vastaus.”

”Jos on tammikuu ja 20 astetta pakkasta, ja Pohjanmaalla kasvihuone lämmitetään, olisiko silloin fiksumpaa roudata ne tomaatit Espanjasta? Haluamme, että kuluttaja etsisi vastauksia. Toivomme, että elokuva tuo näitä kysymyksiä saataisiin enemmän kuluttajan naaman eteen.”

Kausiruoka on kiinnostava idea.

Suosittelen dokumenttia, josta kirjoitin jo DocPointin yhteydessä viime viikolla ja jonka arvioin uusimmassa Suomen Kuvalehdessä. Annoin sille täydet viisi tähteä. Vastaanotto on muutenkin ollut kiittävä, Iltalehteä lukuunottamatta.

Mitään propagandaa Säilötyt unelmat eivät ole. Tulkinta jää katsojalle. Syön sen nähtyäni edelleen mielelläni (myös ulkomaista) lihaa ja tarvittaessa vaikka kuinka kaukaa lennätettyjä kasviksia, mutta ainakin tiedän taustoista. Ja moni epämääräinen säilykeruoka etoo entistä enemmän.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Kiitokset, kunnia ja ylistys rva Gauriloffille, joka paljasti kuinka meitä lypsetään ja huijataan ruuan merkeissä antamalla rahat ja valta kansainvälisille pelaajille. Omasta puutarhasta tehty ruoka kunniaan, se olisi aitoa sapuskaa,mutta siihen ei päästä ihmisten laiskuuden ja liian rahan vuoksi. Tulkoon sopiva kurjituminen, jolloin on pakko löytää favinto omin avuin. Älkää rauhanpoliitikot pillastuko, katsokaa vietnamilaisia ym. jotka panevat kaiken vihertämään ja elävät omin avuin vaikka kukkaruukun antimin. Suursikalat ovat yök. Pienimuoitoinen maatalous, jossa olisi oma possu ja perunamaa, on pelastuksemme. Työttömille se pitäisi säätää pakolliseksi. Nyt degeneroituneet pillastukaa ja paheksukaa sopimattomista esityksistä että joutuisi its ehankkimaan ruokansa myrkyittä ja kustannuksistta. Se on hyi, koska kauppa ei pääsisi rahastamaan.

Kun nykyään puhutaan kriittiseen sävyyn suomalaisten kuluttajien syyllistämisestä heidän ostosvalinnoistaan, saattaa se toisinaan herättää ymmärrettävääkin vastareaktiota: ”Ja minähän syön mitä lystään! Itkeköön viherpiipertäjät ihan rauhassa!”

Kovin moni saattaa sekoittaa valistamisen syyllistämiseen, mutta loppupeleissä kyse on aina kuluttajan omasta valinnasta, joka perustuu milloin mihinkin: hintaan, eettisyyteen, makuun, jne. Länsimaista kuluttajaa ahdistaa, kun valintaperusteita on niin paljon, ja tieto kulutustavaroiden alkuperästä lisää tuskaa entisestään.

Itse näkisin, että meillä on mahdollisuus valinnanvapauteen, mutta ei tietämättömyyteen. Kenenkään ei ole pakko ostaa luomua tai lähituotantoa jos ei halua, mutta jokaisella tulisi olla tänä päivänä jonkinlainen käsitys siitä, mistä ostamansa tuote on peräisin. Tietämättömyys on luksusta johon ei ole varaa, välinpitämättömyyteen on.

Kaupunkilaiselle on usein järkytys nähdä, että ruoka ei synny tehtaalla koneesta. Samanlainen järkytys syntyy kun tajutaan, että sähkö ei synny töpselissä. Monet järkyttyvät siitä, että tavarat eivät synny kaupassa, vaan tarvitaan ompelijoita, kuljetuksia ja raskasta työtä kaikissa tuotannon vaiheissa. Järkyttää monia sekin, että herkullinen sianlihapihvi vaatii talonpoikien eli maalaisten ikäviä työtehtäviä ja lannan tuoksua syntyäkseen. Kaikki ihana tavara ja tuotanto on revitty jonkin yksilön ja yhteisöjen selkänahasta. Tavaran ja kulutuksen halveksijat saivat joskus ajatella uhrauksia, joita vaaditaan tuotannossa.

Tuomas Riskala on valtalehtien toiseksi näköalattomin kriitikko, jonka tekstit herättävät kerta toisensa jälkeen kysymyksen siitä, miksi näitä julkaistaan? Vastaus on tietenkin se, että Iltalehden kontekstissa nekin tuntuvat laadukkaalta journalismilta.

Gauriloffin dokumentti on Vuosaaren ohella alkuvuoden paras kotimainen elokuva, ja jää varmasti vuodenkin kokonaisuudessa kirkkaaseen kärkeen.

Kansainvälinen agrobisnes on laajaa ja myös eläimille raakaa. Kussakin maassa pitäisi olla elintarvikeomavaraisuus pakollisena. Liikemiehet vastustavat kansallista ajattelua. Sääli että kokoomuksesta on tullut markkinaliipparien kannattaja ja näin on muissakin puolueissa. Maailmalta tulee mitä tahans moskaa tänne kulutettavaksi. Elintravikeviranomaisten pitäisi olla tiukkana, mutta sairaslomalle pötkitään, kun tulee jotakin takapakkia.

Näitä luetaan juuri nyt