Dokumenttielokuva on tekijänsä kuva

Kävin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin ja Ranskan suurlähetystön kutsumana lounaalla, jonka kunniavieraana oli yksi Ranskan arvostetuimmista dokumenttielokuvien tekijöistä, Nicolas Philibert.

Philibertiltä on jopa nähty Suomessa kaupallisessa teatterilevityksessä dokkari Nytpä tahdon olla mä, joka kertoo kyläkoulun opettajasta ja lapsista.

Tyyliltään Philibert on yleensä luokiteltu vérité-tyylin eli ”totuuselokuvan” jatkajaksi. Hänen elokuvissaan ei ole kertojia tai alleviivattua juonen kaarta. On vain tässä ja nyt.

”En minä tiedä, mitä elokuvassa tulee tapahtumaan, kun laitan kameran päälle.”

Vérité -luokitus on hauska, sillä Philibertillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista illuusiota dokumentista journalismina. Hän sanoi tekevänsä elokuviaan kuin fiktioita ja samastuvansa näytelmäelokuvien ohjaajiin enemmän kuin dokumentaristeihin.