Docpoint: Rat Filmin pariin ei ole mukava käpertyä

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Rat Film on elokuva Baltimoresta ja rotista. Luin kehuja siitä joskus syksyllä amerikkalaismedioista ja katsoin sen Docpoint-esitysten alla. Näin eri elokuvan kuin sen, jota odotin. Elokuvan näkemisen jälkeen ajattelin eri elokuvaa kuin sitä, jota olin luullut katsovani.

Rat Film ei ole erityisen poikkeuksellinen, mutta se muistuttaa nykyään suosittujen dokumenttielokuvien yhdenmukaisuudesta. Suurimmassa osassa niitä kerrotaan liberaaleille katsojille sopivia tosiasioita ja ehkä paljastetaan joitain tuohtumusta herättäviä epäkohtia, joihin välittömästi otetaan oikeamielinen kanta. Kun raamit ovat turvalliset, hankalankin aiheen pariin on mukava ”käpertyä”.

Jo alkuminuuteilla käy ilmi, että Rat Film on tarina siitä, miten (suhteellisen köyhää) Baltimorea jaettiin lain voimalla valkoihoisten ja rodullistettujen asuma-alueisiin, sekä siitä, kuinka Yhdysvalloissa kylmän sodan aikana pelättiin biologista sodankäyntiä, jossa rotat olisivat taudinlevittäjiä.

Ohjaaja Theo Anthony käsittelee etenkin ihmisten suhdetta rottiin. Hän kertoo rinnan Baltimoren väestökehityksestä sekä rottakokeista, joissa eläimet alistettiin yhä karmeampiin olosuhteisiin. Aseksuaaliset kannibaalirotat menestyivät parhaiten. Tätä valaisee tunteeton kertojanääni, joka on kuin feminiini ja aksentiton Werner Herzog. Lakonisuus on humoristinen ratkaisu, uskoisin.

Anthonyn dokumentti on ”kokeellinen”, eli impressionistinen ja irrallinen: siinä ei ole katsojaa tarinan läpi opastavaa narratiivia. Siinä on hahmoja, kohtaamisia ja muiden kuin Anthonyn lausumia mielipiteitä.