Docpoint-festivaalilla: lumoava, herzogmainen Spandex Sapiens

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yksi kiinnostavimmista viime vuonna näkemistäni kotimaisista elokuvista on nimeltään Spandex Sapiens, ja se on ainakin pintatasolla dokumentti showpainijasta. Michael Majalahti on Kanadassa osan nuoruuttaan viettänyt saarnaajan poika. ”Starbuckina” kehässä raivoava Majalahti on ideologialtaan kaikin tavoin konservatiivi ja asenteeltaan sisukas, järjettömyyteen asti: hän haluaa menestyä nimenomaan showpainissa, vaikka Suomessa ne piirit ovat olemattomat pienet.

Niin, tiesitkö, että Suomessa on paikallisia showpainitapahtumia? En minäkään, ja dokumentista näkee, kuinka piskuisia ne ovat. Ollaan jossain lämmittämättömän näköisessä teollisuusrakennuksessa ja matsia on katsomassa tyyliin 12 ihmistä. Kas, tuolla vilahtaa Wilma Schlizewski.

Kroppakin noin nelikymppisellä Majalahdella jo valittaa kuin The Wrestler -elokuvan päähenkilöllä konsanaan.

Majalahti uhoaa, mutta dokumentti näyttää hänen elämänsä sympaattista arkisuutta. Pian on selvää, että hänen pohjoisamerikkalainen aksenttinsakin on osa tahallista tai tahatonta ulkokuorta. Majalahti ilmeisesti kokee aksentin erääksi keinoksi korostaa jotenkin kamalan hataralla pohjalla olevaa maskuliinisuuttaan.

Dokumentin on ohjannut Oskari Pastila, joka tunnetaan parhaiten myötähäpeätarinasta Täynnä tarmoa. Pastilan ohella toinen käsikirjoittaja on elokuvakriitikkonakin työskennellyt Ilja Rautsi. He näkevät tarinan tragikoomisen puolen, mutta Spandex Sapiens ei ole koskaan Majalahdelle naurava elokuva.