Kalle Kinnusen elokuvablogi.

DocPoint-festivaali 2011: The Arbor eli näytelmäkirjailija Andrea Dunbarin lyhyt elämä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 8.1.2011 14:31

Yksi erikoisimpia viime aikoina näkemiäni elokuvia on The Arbor, jonka pääsin katsomaan Tallinnan elokuvajuhlilla. Se on dokudraama, jossa näyttelijät esittävät tilanteita Andrea Dunbarin ja hänen lastensa elämästä. He liikuttavat suutaan, ja puheäänet ovat Dunbarin lähipiirin haastatteluista.

Vaikutelma on outo, mutta ei läheskään niin vieraannuttava kuin luulisi. Asiaa ei ehkä edes huomaisi, jos sitä ei tietäisi.

Bradfordin tehdaskaupungin huonomaineisessa lähiössä, tavallisessa työlaisperheessä kasvanut Dunbar (1961-1990) oli ensin ihmelapsi, joka kirjoitti näytelmiä jo teini-ikäisenä. Taiteilijan lahjaa kuvata alaluokkaista elämää ihmeteltiin ja näytelmiä esitettiin Lontoon huippunäyttämöillä. Kuuluisin on Rita, Sue ja Bob, josta tehtiin myös elokuva.

Dunbarista tuli alkoholisti ja hyvin huono äiti. Hänen kolmesta lapsestaan jokaisella on eri isä. Menestyksestä huolimatta Dunbar ei koskaan muuttanut pois kotikulmiltaan. 29-vuotiaana hän lyyhistyi suosikkipubinsa lattialle ja kuoli aivoverenvuotoon.

Dunbarin tyttäristä toinen, Lorraine, sekosi jo teininä koviin huumeisiin ja aiheutti oman lapsensa kuoleman vuonna 2007. Siitäkin revittiin isot otsikot, tietysti: Kuuluisan näytelmäkirjailijan huumeriippuvainen tytär vankilaan tapettuaan poikansa metadonilla, julisti aina yhtä populistis-irvokas Daily Mail.

Dunbarien tarinaa ja perintöä käsittelevän elokuvan kekseliäälle tekotavalle on helppo nähdä syy. Kurjuuden ja toinen toistaan huonompien ratkaisujen kuvaaminen johtaa usein surkutteluun tai sormenheristelyyn. Kun ääni on asianomaisten, vältytään holhoavalta vaikutelmalta. Läsnäolon tuntu on vahva.

Eikä kertojan ääntä tai selittelyä ole. Sellainen varmaan helpottaisi. Mutta totuus on mitä on, lohduton, vaikka Lorraine on nyt kuivilla. Ehkä järkyttävimmällä hetkellä hän kuvailee, kuinka kävi (heroiinivuosinaan) katsomassa äidistään kertovan näytelmän ja itki niin, että lähellä istuneet hermostuivat ja lähettivät häirikön pois pilaamasta teatteri-iltaansa – tietämättä kuka tyttö oli.

Kuten taannoin listasin, Sight & Sound -elokuvalehden äänestyksessä brittikriitikot nostivat The Arborin vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Onko se dokumentti? Riippuu tulkinnasta. Raju se on, ja hyvä.

The Arbor esitetään DocPoint -festivaaleilla tammikuun lopulla. Ohjelmisto täällä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

rajun muijan raju elämä – luuletko että Älä käy yöhön yksin tulee leffana
menestymään? meillä tehdään a i n a niin nössöä – paitsi nyt Pahan pappi ja tosihauska
Vares .

miks tehdä leffoja jos ei ole mistä kertoa ?

Näitä luetaan juuri nyt