Disney veti maton – koronalykkäykset heittivät Spielberginkin vuodella eteenpäin

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Näin leveää rytinää ei kai odotettu, mutta niin se menee.

Tenet ei pelastanut elokuvateattereita Yhdysvalloissa. Katsojaluvut ovat siellä surkeita. Amerikkalaiset eivät ole palanneet valkokankaiden luo. Hollywood on sekaisin.

Markkinajohtaja Disney siirsi eilen useimpia tulevia kärkielokuviaan reippaasti eteenpäin. Steven Spielbergin uuden West Side Storyn piti olla suuri jouluelokuva (ja suuri Oscar-elokuva). Joulu vain vaihtui: Spielbergin musikaali nähdään jouluna 2021, ei tänä vuonna. Samoin lähiviikoilta lähti pitkälle ensi vuodelle uusi Kuolema Niilillä. Sen lokakuista ensi-iltaa pedattiin uudella trailerilla vain muutama viikko sitten.

Marvel-elokuvat lykkääntyivät kategorisesti eteenpäin. Black Widow, jonka piti alun perin olla vuoden 2020 ensimmäinen Marvel-seikkailu huhtikuussa, oli uudelleen ajoitettu lokakuulle. Höps. Se nähdäänkin vasta keväällä 2021. Samalla muut Marvel-jättileffat, kuten The Eternals, lykättiin myös kuukausien päähän.

Vuosi 2020 on siis ensimmäinen pitkään aikaan, kun uutta Marvelia ei tule kankaalle lainkaan.