Disney siirsi kärkielokuvan nettiin koronan alta – onko striimaus uusi valkokangas?
Tällaista ei ole aiemmin tapahtunut.
Disneyn omistaman Pixarin uutuusanimaatio Eteenpäin tuli useimmissa maissa valkokankaille 6. maaliskuuta. Se ei ehkä olisi muutenkaan ollut Pixarin suurten hittien veroinen menestys, mutta elokuva jäi selkeästi koronaviruksen otteeseen.
Eteenpäin ehti olla kahtena viikkona Yhdysvaltojen katsotuin elokuva. Tänään ilmoitettiin, että se saapuu vielä tänään Yhdysvalloissa nettivuokraamoon. Vuokraus maksaa parikymmentä dollaria – ei paha hinta, jos koko perhe katsoo.
Varsinainen pommi on, että jo kahden viikon kuluttua Eteenpäin lisätään Disney+ -palvelun ohjelmistoon, ainakin Yhdysvalloissa – siis kuukausimaksulliseen palveluun, jonka kuukausihinta on seitsemän dollaria.
Syy ja perustelu on tietenkin selkeä. Elokuvateatterit ovat Yhdysvalloissakin kiinni. Disney ottaa elokuvasta kaupallisesti irti sen minkä voi ja tekee siitä yhden uuden sisäänheittotuotteen taannoin perustetulle striimauspalvelulleen. Suomeen Disney+ on tulossa kesällä.
Juuri nyt voisi kuvitella, että koronavirus muuttaa levityskaavoja enemmänkin. Aiemmin valkokangasensi-illan ja kotitallenne (dvd) -julkaisun tai nykyajassa striimauksen välissä on pitänyt olla kolmen tai neljänkin kuukauden ikkuna. Ilman sopimusta ikkunasta suuret elokuvateatterit eivät ota elokuvaa ohjelmistoonsa. Nyt Universal toi uutuuselokuviaan Yhdysvalloissa striimaukseen heti kun elokuvateatterien sulkeminen alkoi ja Sony seurasi perässä.
Eteenpäin on näistä striimaukseen sujautetuista elokuvista suurin. Se olisi varmuudella ollut paitsi ”elokuva”, myös globaalisti jaeltava tuote, jonka kokonaisliikevaihto on satoja miljoonia.
Suuret kysymykset kuuluvat, mitä tapahtuu kesän jättiensi-illoille ja onko levitysikkunan katoaminen uusi normaali.
Lienee selvää, että osa kesän suurista ensi-illoista menee nyt suoraan striimaukseen. Marvelit, Bondit ja muut jättijutut siirretään myöhempään, riskitapauksilla taas tehdään tappioiden minimoimiseksi vähän nopeaa rahaa tai niitä käytetään striimauspalvelujen sisäänheittotuotteina. Kun bisnesanalyytikot arvioivat, että vuodesta 2021 tulee elokuvateattereille todella hyvä monien odotettujen leffojen siirtyessä sinne, he ovat todennäköisesti oikeassa.
Samasta syystä on lähinnä haihattelua kuvitella, että levitysikkunoista luovuttaisiin kokonaan.
Elokuvateatteriketjujen sananvalta romahtaa väliaikaisesti, niiden edellyttämää eksklusiviteettia neuvotellaan uudelleen ja suuria muutoksia lienee tiedossa. (Saamme nähdä, joutuuko Finnkinonkin omistava pörssilistattu amerikkalaisketju AMC luopumaan joistain omistuksistaan ennen kuin myllerrys on ohi. Saamme nähdä, miten vaikeuksiin jo ennen koronaa joutuneet Paramount ja Universal pärjäävät. Saamme nähdä, miten Disney järjestelee asiansa, sillä jättiyhtiön liikevaihdosta kolmasosa tulee huvipuistoista ja niiden hotelleista, jotka tekevät tänä vuonna mojovat tappiot. Saamme nähdä, mitä Apple nyt ostaa valtavalla käteiskassallaan.)
Elokuvateatterilevitys on kuitenkin edelleen se elokuvan ja katsojien yhyttämisen vaihe, jossa varsinaiset rahat tehdään. Eteenpäin-elokuvankin osalta asia on kovin selkeä: jos viisihenkinen perhe menee sen katsomaan, Disneyn kassaan kilahtaa elokuvateatterien osuuden jälkeen ainakin parikymmentä dollaria tai euroa. Myöhemmin siitä maksetaan vielä uudelleen kotitallenne- tai nykyään nettivuokraus- tai striimausmuodossa.
Elokuvateatteri on siis yhä aivan toimiva ja joskus loistava bisnes etenkin isoille elokuville. Monissa maissa sekä Euroopassa että etenkin Aasiassa on viime vuosina saavutettu leffateatteriliikevaihdon huiput vuosikymmeniin.
Mikäli asia ei olisi näin, kaikki Hollywood-studiot olisivat jo tehneet kaikkensa muuttuakseen striimaukseen keskittyviksi netflixeiksi.
Tuo perusasia ei muutu mihinkään, vaikka elokuvateatterit olisivat nyt kiinni puoli vuotta.
Samalla kannattaa huomata, että Netflix on niitä harvoja (minkään alan) suuria pörssiyhtiöitä, joihin koronaepidemia on vaikuttanut vain vähän. Tätä kirjoittaessani Netflixin osake on samalla tasolla kuin tammikuun viimeisenä päivänä. Disney on tullut samassa ajassa alas yli 30 prosenttia – ja kävi melkein 50 prosentin sukelluksessa.
Yhdysvaltojen elokuvateattereissa tehdään juuri nyt kaikkien aikojen suhteellisesti pienintä tiliä. Suomessa elokuva-alan yhtiöiden kattojärjestö Filmikamari ilmoitti tänään viikon katsojalukutilastoraporttinsa yhteydessä, että raportteja ei ole lähiaikoina tulossa. Ei ole tilastoitavaa.