Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Digitaalitehosteista, osa 1: Puhdistus ja draamaelokuvan yli 50 näkymätöntä erikostehostetta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.9.2012 03:01

Omiin silmiin ei voi elokuvissa luottaa – ei edes kotimaisessa draamassa. Vaikka sitä ei harjaantunutkaan silmä todennäköisesti huomaa, Puhdistus-elokuvassa on esimerkiksi kärpäsiä, savua ja lunta, jotka on luotu jälkituotannossa tietokoneella. Digiviilauksia on tehty yli 50 kuvaan.

Puhdistus-efektejä esittelee kyseiset tehosteet luoneen Fake Graphicsin videokooste. Niitä on siis enemmänkin, tuossa vain sellaisia, joiden esittäminen ei paljasta juonesta mitään.

Yli 50 – tämä lienee Suomen ennätys Iron Skyn ja Rare Exportsin jälkeen, tai valaiskaa, jos on muita? War of the Deadissa taas oli yli 160 vfx-kuvaa, ohjaaja Marko Mäkilaakso kertoi.

Teknologia on tällä saralla edistynyt huikeasti. Nimenomaan War of the Deadista oli kyse, kun viisi vuotta sitten keskustelin Markus Selinin kanssa. Tuolloin hän arvioi, ettei millään suomalaistuotannolla olisi varaa teetättää esimerkiksi luotien osumajälkiä elokuvaan digitaalisesti.

Puhdistuksen tehosteiden paras puoli on tietenkin se, että ne toimivat: erottaminen digitaaliartefakteiksi on mahdotonta. Kärpäsen tapauksessa logiikka paljastaa, että kärpänen ei oikein voi olla aito – ne kun ovat pirullisen hankalia tekemään kameran edessä sitä mitä toivotaan.

Mutta enpä tullut tuota miettineeksi, kun elokuvaa katsoin.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Eiköhän Stobe Harjun tuleva Imaginaerum lyö uudet enkat digitehoisteissa. Puhutaan useista sadoista cgi-shoteista.

Härmä-elokuvassa on ohjaaja JP Siilin DVD-kommenttiraidan mukaan noin 175 digitaalisesti muokattua kuvaa. Pääasiassa taustoista on poistettu moderneja rakennuksia, sähkölankoja, radiomastoja yms. mutta myös lisätty rakennuksia, sumua, verta, taivaat vaihdettu visuaalisesti kauniimmiksi yms.

Trent: ”Härmä-elokuvassa on ohjaaja JP Siilin DVD-kommenttiraidan mukaan noin 175 digitaalisesti muokattua kuvaa. Pääasiassa taustoista on poistettu moderneja rakennuksia, sähkölankoja, radiomastoja yms. mutta myös lisätty rakennuksia, sumua, verta, taivaat vaihdettu visuaalisesti kauniimmiksi yms.”

No niin, tätäkään en tiennyt. Kiitos.

Mitä tarkoittaa ”digiviilauksia on tehty yli 50 kuvaan”? Siis frameen, eli hieman reiluun kahteen sekuntiin liikkuvaa kuvaa? Tuskin sentään. Tarkoittaako se siis 50 kohtausta, 50 erillistä efektiä vai jotain muuta?

Zogg: ”Mitä tarkoittaa ”digiviilauksia on tehty yli 50 kuvaan”?”

Elokuvakerronnassa kuvalla tarkoitetaan leikkaussaumojen eli ”skarvien” välissä olevaa pätkää. Kohtaus taas on kerronnallinen määritelmä joka koostuu dramaturgisesti suoraan toisiinsa liittyvistä erinaisestä määrästä kuvia.

Zogg: ”Mitä tarkoittaa ”digiviilauksia on tehty yli 50 kuvaan”?”

Juuri kuten nimimerkki Zogg sanoi, eli skarvien (eli leikkausten / ”cut”) välinen osa.

Kieltämättä tämä käsite ”kuva” on Suomessa sen harvinainen, että lähinnä ammattilaiset sen tuntevat, itsekin sisäistin sen vasta joitain vuosia sitten. ”Kuva” on siis vastine englannin käsitteelle ”shot”.

Tämä johtaakin toiseen ihmettelyyn: Mikä ihmeen vimma erilaisilla kapean alan harrastajilla on käyttää kieltä väärin? Tuo kun ei ole läheskään ainoa täysin harhaanjohtava tekniikkaslangin termi, mutta se ei ole tämän blogin asia.

Zogg:

”Kuva” on siis elokuvan tekijäammattilaisten käyttämä ja niissä porukoissa täysin vakiintunut termi. Tiedän, että se tuntuu ensi kuulemalta vähän vieraalta. Antti Alasen mainitsema ”otos” on taas termi, johon törmää alan kirjallisuudessa. En muista kuulleeni sitä, hmm, kai koskaan elokuvantekijältä. Taisivat siis TAIKin Elokuvataiteen laitoksella ja taitavat Aalto-yliopiston vastaavassa käyttää siis ”kuvaa”, päättelen.

Työskentelen itse elokuva-alalla ja voisin sen perusteella selventää hieman alan terminologiaa, vaikka nyt alkuperäisestä blogikirjoituksesta vähän off-topiciksi mennäänkin.

Eli ”otos”, vaikka periaatteessa varmaan ihan käypä suomennos onkin, on kyllä sen verran vanhahtavaa kieltä että ainakaan nykyisin ko. sanaa ei ammattikielessä juurikaan käytetä. Kohtaus (scene) jakautuu tiettyyn määrään kuvia (shot) ja kuvaustilanteessa kuvasta otetaan sitten tarvittava määrä ottoja (take). Perinteinen tapa kuvata esim. kahden henkilön välinen dialogikohtaus, on kuvata ensin koko kohtauksen sisältävä master-kuva, eli tässä tapauksessa sellainen jossa molemmat henkilöt näkyvät kuvassa (termi on two-shot). Tämän jälkeen siirrytään ns. suuntiin, eli kuvataan koko kohtaus toista näyttelijää, usein kahdessa eri kuvakoossa. Sitten tehdään sama homma toiseen suuntaan. Kaiken kaikkiaan tällöin ollaan kuvattu viisi kuvaa (master, sekä molemmista näyttelijöistä kaksi kuvaa). Lopullinen leikkausversio tosin voi sitten sisältää kuvia huomattavasti enemmän, kun näyttelijöiden välillä leikataan edes takaisin tai jossain tapauksessa leikkaaja voi päätyä käyttämään koko kohtauksen läpi pelkästään masteria, jolloin lopputuloksessa kuvia on vain yksi.

Ennen ottoa lyötävään klaffitauluun merkitään leikkaajan tiedoksi käsikirjoituksessa lukeva kohtausnumero, kuvan järjestysnumero, joka on ihan kronologinen juokseva numero alkaen kuvausten alusta, sekä oton numero. Ja klaffihenkilö sanoo ennen lyöntiä aina tämän juoksevan numeron sekä oton tyyliin ”kuva 523 otto 2”. Tämä siksi, että numerointi tallentuu myös ääneen jolloin ääni ja kuva voidaan myöhemmin synkronoida, sillä nehän tallennetaan eri medioille. Tuohon juoksevaan numerointiin liittyy myös muutama alalla oleva perinne, kuten se että joka sadannen kuvan jälkeen ryhmä kerääntyy yhteen ja juodaan ”klaffikonjakit” eli pieni jallushotti ja yleensä ohjaaja, tuottaja tai joku muu pitää pienen yhteishengennostatuspuheen. Toinen yleinen perinne on ns. klaffiveikkaus, eli se että työryhmän jäsenet lyövät vetoa, montako kuvaa elokuvaan/tv-sarjaan tullaan kaiken kaikkiaan kuvaamaan ja lähimmäksi arvannut palkitaan sitten loppukaronkassa.

Trent, ei haittaa lainkaan että menee hieman sivupolulle, kun sivupolku on näin kiinnostava ja varmasti hyödyllinen avata.

Trent on oikeassa ja minä väärässä.
SHOT = kuva. Long shot = kaukokuva, medium shot = puolikuva, close-up = lähikuva.
TAKE = otos. Long take = pitkä otos (jopa koko elokuvan kestävä, vrt. The Russian Ark).

Average shot length (ASL) on formalistisen elokuvatutkimuksen (Salt, Bordwell, Tsivian) eräs mittauskeino.

Mielenkiintoinen sivusto sille, joka ajattelee, että nopea leikkaus eli lyhyet otokset ovat moderni keksintö:
http://www.cinemetrics.lv/tsivian.php

Elokuvatieteessä on yleistä kielenkäyttöä myös, että SHOT = TAKE = suomeksi: otos. Selvyyden ja yksiselitteisyyden vuoksi, koska ”kuva” voi tarkoittaa monta asiaa. Yhdyssanoissa kuten ”lähikuva” ongelmaa ei ole.