Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Digitaalisesta elokuvasta ja Taksikuskin 4K-esityksestä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 28.10.2011 10:00

Lähes kaikki Helsingin elokuvasalit on digitalisoitu 2K-formaattiin. Filmikopioiden sijaan konehuoneisiin viedään nyt kovalevyjä. Perinteiseltä 35 millin filmiltä uuden elokuvan näkee varmasti enää vain Kino Engelissä.

Digitalisointi on herättänyt keskustelua elokuvaharrastajien piirissä. On fakta, että suurimmilla valkokankailla salin etuosasta katsottuna ero on selvä: digikuvassa näkyy pikseleitä. Sekin on totta, että filmin pintatekstuuri antaa anteeksi enemmän.

Digin kannattajat esittelevät epämääräisiä todisteita siitä, että 2K-digikuva on tieteellisesti 35-millistä filmiä tarkempaa. Digikuva voi tuntua myös selvästi kirkkaammalta.

Filmin kannattajat taas toteavat uskovansa omiin silmiinsä, kehuvat filmin elävyyttä ja moittivat digin virheitä, kuten joskus liian rajuja kontrasteja.

Kuulun enemmän filmileiriin jo siksi, että jos näen kuvassa pikseleitä, illuusio kuolee heti. Eikä digitaalikuvan virheetön toisto verrattuna käytössä kuluvan filmin rosoon ole minulle kynnyskysymys; joku naarmu filmissä tuntuu elämän merkiltä, ei kuolleelta, kuten pikseli. Makuasioita, tietenkin.

Sami Pöyry havainnoi Monadifilmi-blogissaan asiasta hyvin.

”Terävä ja tahraton 2K-digi ei aktivoi mieltä samalla tavalla kuin filmikuva, ja niinpä se kaikkein syvin yhteys elokuvan ja katsojan välillä saattaa jäädä syntymättä.”

”Tämä ei tunnu hyvältä ajalta cinefiileilylle, koska kaikkein viimeiseksi haluaisin katkeroitua muistojeni äärelle manaamaan kehityksen kulkua. On kuitenkin surullinen tosiseikka, että tämänhetkisen mullistuksen junailleilla tahoilla on ollut mielessään jokin aivan muu kuin elokuvan ja katsojan paras. Kehnoja linjanvetoja pitää pystyä kritisoimaan ja niiden vaikutuksia tulee tarkastella.”

”Niin murheelliselta ja ahneuden ajamalta kuin tämä digitalisaatiovaihe tuntuukin, odotan silti innolla ensimmäisen 4K-esitykseni näkemistä.”

Avaintermit ovat 2K ja 4K. Nyt elokuvateatterien digikuva on 2K-tasoa: sen erottelukyky ei juuri poikkea blu-ray-kuvasta, pystysuunnassa kuvapisteitä on 2048.

4K tekee kuitenkin tuloaan, toistaiseksi hitaasti, mutta varmasti: aina on siirrytty kehittyneempään teknologiaan. Siinä kuvapisteitä on pystysuunnassa kaksi kertaa enemmän. Se näyttää ratkaisevasti paremmalta – myös tarpeen tullen filmimäisemmältä.

Taksikuski on ollut taas tällä viikolla mahdollista nähdä 4K-projisointina Helsingissä, Kavan Orion-elokuvateatterissa. Siitä on näytös vielä lauantaina.

Kun näin Taksikuskin Berliinin elokuvajuhlilla, siellä oli sattunut fiba: 4K-projisointi ei ollut mahdollinen, vaan elokuva ajettiin 2K:na. Se oli kuitenkin restauroitu 4K-ympäristössä. Ero oli silti merkittävä. Kuulin tapahtuneesta vasta kuukausia myöhemmin, sitä ennen ehdin blogata asiasta.

Itse en ehdi vieläkään tarkastamaan aitoa 4K-Taksikuskia, koska kaupungissa on vielä harvinaisempi filminäytös High Crime, mutta digiepäilijöiden kannattaa tsekata se.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Pieni korjaus: 2K:sta ja 4K:sta puhuttaessa viitataan pikseleiden määrään vaaka- eikä pystysuunnassa. Pystysuunnassa pikselien määrä vaihtelee elokuvan kuvasuhteen ja anamorfisuuden mukaan.

Justkin niin kuin Eino sanoo, 2K kuvassa on 2000 pikseliä rinnan, 4K kuvassa 4000. Korkeussuunnassa on sitten mitä on, laajakangaskuvassa noin 800 ja 1600.

Jokunen vuosi sitten tehdyssä perusteellisessa testissä kävi ilmi, että 35 mm esityskopion todellinen resoluutio pystysuunnassa on ensiluokan teatterissa 650-800 pikseliä (tai tv-juovaa), eli sama tai hieman kehnompi kuin 2K laajakangaselokuvan digiprojektio.

Katsojana olen ollut digiaikana tavallisesti kroonisesti pettynyt siihen laimeaan ja epätasaiseen tarjontaan, mitä kalliistakin tuotannoista on parhaillakin valkokankailla ollut nähtävänä. Koskaan ei ole ollut niin epätasaista kuvallista jälkeä elokuvateattereissa kuin viimeisten runsaan 10 vuoden aikana. Monia elokuvia ei tee mieli katsoa uudelleen valkokankaalla, olohuoneessa mieluummin. Samalla on pakko myöntää, että kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Tekijät joutuvat joka produktiossa opettelemaan uusia asioita, mutta parempaan päin ollaan menossa.

Digikriitikkona minulle tärkein käänne-elokuva oli KWAI-JOEN SILTA, jossa on juuri niitä kuvamaailmoja, jotka ovat fotokemialliselle filmille herkullisia ja 2K-digikuvalle ylivoimaisia: tropiikkia, sademetsää, kosteutta, höyryn läpi nähtyjä tilanteita, luonnon tiheää yksityiskohtaisuutta, ilmapiirin tunnetta. Sonyn viimevuotinen 4K-masterointi oli vakuuttava.

Olen jäävi mainostamaan omaa 4K-ensi-iltaamme, Orionin TAKSIKUSKI-esityksiä, mutta katselin tuttua leffaa Orionissa ihmeissäni. Se näyttää upealta ja erilaiselta. Muistikuvani filmiesityksistä (kopiot eivät ehkä aina loisteliaita?) ovat, että kuva on hikisempi ja nuhjuisempi, ehkä tahallaan, ehkä duplisoinnin ja kulumisen johdosta. Nyt kuva on hienolla tavalla yksityiskohtainen, mutta ei ainakaan häiritsevän kliininen. Olisi kiinnostavaa katsoa vierekkäin hyvää fotokemiallista kopiota ja tätä uutta 4K-versiota. Tuntuu siltä, että kyseessä on visuaalisesti hieman erilainen versio klassikosta.

Itse leffa on kipeä ja kurantti. Suomalaisten ja norjalaisten syrjäytyneiden miesten ampumisjutut heijastuvat TAKSIKUSKIIN nyt katsottuna.

Näitä luetaan juuri nyt