Clint Eastwood ei petä, mutta James Gray kirii ohi
Kaksi kilpasarjan amerikkalaiselokuvaa esitettiin peräkkäin.
James Grayn Two Lovers palaa 1970-luvun Hollywoodin tunnelmiin – se on New Yorkiin ja amerikkalaiskulttuuriin sijoittuva, mutta tyyliltään täysin eurooppalainen, pitäisi ehkä sanoa ranskalainen draama.
Ja komedia. Romantiikkaa unohtamatta. Erikoinen yhdistelmä ohjaajalta, jonka kaikki kolme aiempaa elokuvaa ovat olleet hyvin tummasävyisiä rikoskertomuksia.
No, ei nytkään missään aurinkoisimmissa tunnelmissa hypellä.
Joaquin Phoenix esittää maanisdepressiivistä, vanhempiensa luona asuvaa Leonardia, joka yrittää aivan elokuvan aluksi itsemurhaa. Hän haikailee yhä morsiamensa perään, vaikka erosta on vuosia. Perhetuttu tyttö (Vinessa Shaw) ilmaisee kiinnostuksensa Leonardia kohtaan. Suhde joutuu koetukselle, kun Leonard ihastuu palavasti naapurin blondiin (Gwyneth Paltrow), jolla puolestaan on hyvin hankala suhde vanhempaan mieheen.
Päähenkilön henkinen epätasapainoisuus pitää elokuvan jännitteet korkealla. Leonard on päähenkilö, tavallaan katsojan samastumiskohde – mutta myös arvaamaton tyyppi, joka näyttelee sosiaalisissa tilanteissa, ehkä maanisuuden vallassa.
Two Lovers on eri maata kuin viime aikojen amerikkalaiset indiet, jotka ovat usein aika laskelmoituja ja naiiveja tai ainakin ratkaisuiltaan helppoja. Paljon jää arvoitukseksi. Se ei tee Two Loversista mitenkään hankalaa katsottavaa, sillä Gray alkaa olla erittäin taitava ohjaaja.
Oikeastaan tämä taitaa olla suosikkini tähän mennessä Cannesissa näkemistäni elokuvista.
Clint antoi leffalleen
uuden nimen
Clint Eastwood muutti uuden elokuvansa nimen viime hetkellä. Sen piti olla Changeling, se onkin The Exchange.
Ja se on sitä taattua parempaa Clintiä – kaksi ja puoli tuntia tasalaatuista ja painavaa draamaa Million Dollar Babyn ja Mystic Riverin tapaan.
Mutta ei ehkä ihan niiden tasoa – tällaisesta järkäleestä on tosin vaikea lausua mielipidettään näin puoli tuntia näytöksen päätyttyä.
Vuosi on 1928. Angelina Jolie näyttelee (erinomaisesti!) yksinhuoltajaa, jonka poika katoaa. Puoli vuotta myöhemmin poliisit tuovat pojan takaisin. Äiti näkee heti, että lapsi on vaihtunut. Poliisit ovat vahvasti eri mieltä, eivätkä halua tulla nöyryytetyiksi. Siitä alkaa valtataistelu, jossa korruptoituneet lainvalvojat eivät kaihda keinoja. Synkkäsävyinen tarina perustuu tositapahtumiin, ja saa trillerinkin vivahteita, kun siepattujen lasten kohtalo hiljalleen selviää.
Tässä vaiheessa festivaalia, kovin lyhyiden yöunien jälkeen elokuvista alkaa löytää omituisia piirteitä.
The Exchangen toinen roistohahmo näytti ihan nuorelta David Lynchiltä. Ja Eastwoodin itsensä säveltämä teemamusiikki on selvästi mukaelma Pino Donaggion teemasta Brian de Palman Dressed to Killiin eli Tappavaan tunnustukseen.