Charlie Kaufmanin Anomalisa on hieman kipeä ja valtavan tosi

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Perjantaina ensi-iltaan tuleva Anomalisa on monella tapaa erikoinen elokuva. Se on ”ihmissuhde-elokuva”, kertomus kahden yksinäisen kohtaamisesta. Siinä on äärimmäisen kipeitä tunteita ja ehkä toivotonta rakkauden kaipuuta. Siinä on paljastavaa seksiä, jota voisi tulkita valtapeliksi, mutta se ei ole koko totuus.

Toinen päähenkilöistä on alkoholisoituva keski-ikäinen mies masennusoireiden keskellä (kirjaimellisesti). Onneton myy motivaatiopuhujana ammatikseen onnellisuutta ja osaamista. Hän ei usko enää menestystuotteeseensa, jolla on tienannut hyvin ja tehnyt ihaillun uran.

Toinen on nainen, toimistoduunari, joka saa mahdollisuuden viettää yön ihailemansa ja viisaana pitämänsä esiintyjän (siis edellämainitun raunion) kanssa.

Lähes kokonaan yhdessä hotellissa tapahtuvan elokuvan on kirjoittanut ja ohjannut Charlie Kaufman. Hän teki läpimurtonsa kohtuullisen suositun Being John Malkovichin käsikirjoittajana. Eksistentialistisen ahdistuksen keskellä oltiin myös elokuvassa Adaptation, jossa Nicolas Cage esitti elokuvakäsikirjoittajaa umpikujassa. Nuo Spike Jonzen ohjaamat elokuvat olivat avoimemmin koomisia kuin Kaufmanin esikoisohjaus Synecdoche, New York. Eeppinen Synecdoche oli tarina (liian) kunnianhimoista teatteria tekevästä miehestä, jonka elämässä toden ja esityksen rajat menivät sekaisin konkreettisesti ja jokaisella tasolla. Philip Seymour Hoffman teki surrealistisessa draamassa yhden harvoista pääosistaan.

Kaufmanin maailmankuvassa on samaa kuin Roy Anderssonilla. Ihmiset ovat heikkoja ja tekevät sen mitä ei pitäisi tehdä, mutta heidän tuomitsemisensa olisi järjetöntä. Aika usein kun ihmisparat ovat jo tuominneet itsensä siitä teosta ennen kuin tekoa on edes tehty, jos koskaan tehdäänkään.