Charlie Kaufman sai tehdä Netflixille parhaan elokuvansa, ja se on ihanan ehdoton täystyrmäys

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Netflix on alati kasvava teknologiajätti. Se ei ratkaise elokuvateollisuuden laatuongelmia, se tuottaa ennen kaikkea massaviihdettä.

Silti se voi samalla viedä elokuvataidetta eteenpäin ja tekee juuri niin, mahdollistamalla todella omaehtoisia teoksia.

On mahdoton ajatus, että perinteinen Hollywood-studio olisi rahoittanut tämän elokuvan tai missään vaiheessa edes harkinnut tällaista käsikirjoitusta. Charlie Kaufmanin I’m Thinking of Ending Things on varmasti vuoden parhaita elokuvia. Kun sen jälkeen nousin kellarin kotiteatterista loppukesän päivänvaloon, tuntui kirjaimellisesti kuin astuisi – tai pyrkisi – toiseen maailmaan. Moista kokonaisvaltaista vajoamisen vaikutelmaa ja emotionaalisen tyhjentymisen kouraisevaa oloa ei luo kovin moni elokuva.

Kaufman nousi esiin Spike Jonzen elokuvien Being John Malkovich ja Adaptation käsikirjoittajana. Ohjaajana hän on itsekin taitava ja ennen kaikkea tinkimätön. Itsetietoisuuden ja nöyryyden yhdistelmä on epätavallinen. I’m Thinking of Ending Things käsittelee masennusta tai eksistentiaalisen mitättömyyden ja hajoamisen tunnetta aavistuksen samantyppisellä kauhuelokuvamaisella otteella kuin Melancholia tai vaikkapa Midsommar. Katarsista vain ei nyt tarvitse odottaa, sori.

Kun näin Kaufmanin esikoisohjauksen Synecdoche, New Yorkin ensimmäistä kertaa, en kyennyt vastaanottamaan sitä. Sen päähenkilön kurjuus – peili katsojalle – oli vähän liikaa, vaikka elokuva on myös oikein hauska.