Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Cannesin tärpit, osa 2

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 20.5.2008 12:50

Kilpasarjan ulkopuolellakin riittää kiinnostavia elokuvia. Perjantaina näin Woody AlleninVicky Christina Barcelonan, joka oli parempi kuin odotin.

Se on pokerinaamalla näytelty, Allenin viimeisimpien elokuvien tapaan hyvin itsetietoinen farssi, jossa amerikkalaistytöt joutuvat pedroalmodovarmaiseen taiteilijoiden maailmaan Barcelonassa.

Allen herkuttelee kliseillä niin, että täysi lehdistösali hirnui tuon tuostakin ja taputtikin pari kertaa kesken elokuva – esimerkiksi silloin kun Javier Bardemin viettelijä-taidemaalari astuu ensimmäisen kerran kuvaan.

Takarivillä joukko espanjalaisia herrasmiehiä buuasi elokuvalle sen päättyessä – ehkä he eivät pitäneet liioittelevasta ja koomisesta Katalonia-näkemyksestä.

Virallisissa ohjelmistoissa on yhteensä satakunta pitkää elokuvaa. Monista niistä ei tiedetä vielä oikeastaan mitään muuta kuin tekijät ja lyhyt, usein hyvin ympäripyöreä juoniseloste.

Varsinainen Festival du Cannes -ohjelma koostuu viidestä sarjasta. Kilpasarjassa on 22 elokuvaa, ”out of competition”-kunniapaikoilla viisi (ässä siis muun muassa Indy, Dreamworksin uusi koko perheen animaatio Kung Fu Panda, joka oli ihan hyvä, mutta ennen kaikkea lapsille suunnattu), erikoisnäytöksissä kuusi (muun muassa Wong Kar-Wain Ashes of Time Redux, uudelleenleikattu versio mestariohjaajan vuonna 1994 valmistuneesta hyvin impressionisesta miekkasankarielokuvasta – valitettavasti yhtä pitkäpiimäinen kuin ennenkin) ja Un Certain Regard -sarjassa 20 elokuvaa.

Ruotsalainen
koominen kudelma

Un Certain Regardissa esitetty ruotsalainen De Ofrivilliga eli Involuntary on erillisistä tarinoista rakentuva koominen kudelma erikoisista arkiruotsalaisista tilanteista, joihin ihmiset tahtomattaan ja vahingossa, mutta omien valintojensa seurauksena joutuvat.

Kerronta toi hetkittäin mieleen niin ohjaaja Ruben Östlundin maanmiehet Lukas Moodyssonin ja Roy Anderssonin kuin Miranda Julynkin mainion You, Me and Everyone Elsen. Toivottavasti tämä hieno elokuva saadaan Suomessakin teattereihin. Östlund on vahva ehdokas parhaalle esikoiselokuvalle annettavan Kultaisen kameran saajaksi.

Hämyimmät kolme elokuvaa, esimerkiksi David Lynchin tyttären Jenniferin ohjaama Surveillance, esitetään ”keskiyön näytöksissä”, joista osa päättyy vasta kolmen pintaan yöllä. Siitäpä onkin hauska herätä katsomaan aamun tärkeitä pressejä, joissa pitäisi olla paikalla jo kahdeksalta.

Festivaalin kanssa rinnakkain on kaksi erillistä, mutta yhtä virallista ohjelmistoa.

Quinzaune des Realisateurs eli Director’s Fortnight -sarja juhlii 40-vuotissynttäreitään. Se perustettiin aikoinaan, kun nuoret ranskalaiset elokuvantekijät pitivät itse festivaaliohjelmistoa liian konservatiivisena ja luutuneena.

Nyt eroa ei juuri huomaa.

Aikanaan tässä sarjassa saivat kuitenkin maailmanensi-iltansa monet kilpasarjaan liian radikaaleina pidetyt mestariteokset, esimerkiksi Werner Herzogin Aguirre – Jumalan viha.

Director’s Fortnightissa esitetään 22 elokuvaa.

Ja eiku
elokuviin!

Ja sitten on vielä Critic’s Week, johon on valittu 10 elokuvaa. Ne näytetään pienessä salissa, ja elokuvatkin ovat aika pieniä – poikkeuksiakin on, viime vuonna Orpokoti sai maailmanensi-iltansa tässä osastossa. Ja tässäkin sarjassa on yksi ruotsalainen elokuva.

Hmm. Miksi istun kirjoittamassa tätä enkä ole elokuvissa?

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Synecdoche, New York oli hyvin kiinnostava ja ihailtavan kunnianhimoinen, joskaan ei täysin onnistunut – palataan siihen lähempänä Suomen ensi-iltaa, joka lienee aikaisintaan joskus loppusyksystä.

Näitä luetaan juuri nyt